Myönnetty tuki

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta ja Taike jakoivat 185 000 euroa taiteeseen

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta jakoi työskentelyapurahan 13 taiteilijalle. Yksivuotisen, 20 300 euron suuruisen työskentelyapurahan sai valokuvataiteilija Vesa Ranta.
Published

Puolivuotinen apuraha jaettiin kymmenelle taiteilijalle. Apurahan saivat muun muassa äänitaiteilija Anssi Laiho sekä tanssijat Hanna Poikela ja Simon Beyer-Pedersen. Työskentelyapurahoja jaettiin yhteensä noin 130 000 euroa. Hakemuksia tuli 103.

Kohdeapurahahakemuksia tuli 95 kappaletta. Taidetoimikunta jakoi taiteilijoille tai työryhmille 15 kohdeapurahaa, joiden suuruus vaihteli 1 000 eurosta 7 000 euroon. Suurimman kohdeapurahan sai näyttämötaiteen ammattilaisen Panu Huotarin työryhmä, joka valmistelee susiaiheista näytelmää Kainuuseen. Tiina Pehkosen työryhmä puolestaan sai 4 000 euroa kansainvälisen marginaalitaiteen Camp Underground -leirin toteuttamiseen Oulussa ensi syksynä.

Erityisavustuksia jaettiin yhdeksälle musiikin tai näyttämötaiteen yhteisölle. Suurimmat avustukset menivät Luovontunkki ry:lle Suomi 100 -tapahtumana toteuttavien näytelmien kuluihin sekä Oulun Seudun Vanha Musiikki ry:lle konserttisarjojen järjestämiseen. Luovontunkki ry sai 5 000 euroa ja Oulun Seudun Vanha Musiikki ry 4 000 euroa. Hakijoita oli 34.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunnan hakemusmäärä kasvoi viimevuotisesta. Taiteen edistämiseen haettiin lähes 2,4 miljoonaa euroa, kun jaettavissa oli 185 000 euroa.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on yksi Taiken asiantuntijaelimistä, joka päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoiden, taiteilijaryhmien ja yhteisöjen apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Apurahat maksetaan veikkausvoittovaroista.

Lisätiedot:

Ulla Lassila, erityisasiantuntija, [email protected], 0295 330 860.

Työskentelyapurahat, yhteensä 129 860 euroa

Elokuvataide

West Jouni, Oulu, 3 000 €

Kirjallisuus

Kangasvuo Jenny, Oulu, 6 kk
Slunga Heli, Oulu, 6 kk

Kuvataide

Heikura Tuija, Kajaani, 6 kk
Kesti Heidi, Oulu, 6 kk
Laaksonen Petra, Oulu, 6 kk
Mas Christelle, Oulu, 5 000 €
Ylönen Antti, Ii, 6 kk

Musiikki

Raappana Sakari, Oulu, 6 kk

Tanssitaide

Beyer-Pedersen Simon, Oulu, 6 kk
Poikela Hanna, Oulu, 6 kk

Valo- ja äänitaide

Laiho Anssi, Oulu, 6 kk

Valokuvataide

Ranta Vesa, Oulu, 1-vuotinen

Kohdeapurahat, yhteensä 33 500 euroa

Kirjallisuus    

Korhonen Tarja, Sotkamo, 2 000 €
Romaanin viimeistelyyn

Kuvataide

Hinkula Kaija, Oulu, 2 000 €
Teosten  valmistuskustannuksiin

Homanen Pekka, Oulu, 2 000 €
Näyttelykustannuksiin

Huhta Jari, Oulu, 1 500 €
Näyttelyiden pitämiseen

Partanen Reetta, Suomussalmi,1 000 €
Näyttelykustannuksiin

Pussila Päivi, Oulu,1 500 €
Materiaalikustannuksiin

Södö Kari, Oulu, 2 000 €
Näyttelykustannuksiin

Mediataide

Lukin Meeri, Liminka, 1 500 €
Näyttelyiden järjestämiseen

Monitaide

Pehkonen Tiina, Oulu, 4 000 €
Työryhmälle, kansainvälisen marginaalitaiteen leirin Camp Undergroundin toteuttamiseen Oulussa syksyllä 2017

Musiikki

Kuusela Jukka-Pekka, Kuhmo, 2 000 €
Soittimen huoltokustannuksiin

Näyttämötaide

Aho Niina, Oulu, 1 500 €
Näytelmän kirjoittamiseen

Huotari Panu, Kajaani, 7 000 €
Työryhmälle, näyttelijöiden ja esitysteknikon taiteelliseen työskentelyyn

Kurttila Arttu, Helsinki, 2 000 €
Työryhmälle Raivon historia -nykyteatteriesityksen vuokrakuluihin

Sirkustaide

Jäntti Ilona, Helsinki, 2 000 €
Tilalähtöisen nykysirkusteoksen toteuttamiseen Oulun Kaupunginkirjastossa

Valokuvataide

Haukia Reijo, Pyhäntä, 1 500 €
Näyttelykustannuksiin

Erityisavustukset, yhteensä 21 600 euroa

Musiikki        

Iin näyttämöyhdistys ry, Ii, 1 500 €
Huilinki soi -konsertin ammattitaiteilijoiden palkkioihin

Is This Art! Oy, Hailuoto, 1 600 €
Bättre Folk -festivaalin musiikkiohjelman kehittämiseen

OAS ry, Oulu , 1 500 €
Orivesi All Stars -kurssin järjestämiseen Oulussa

Oulun Seudun Vanha Musiikki ry, Oulu, 4 000 €
Kreettan kammari ja Kreettan klubi -konserttisarjojen järjestämiseen Oulussa

Pohjoinen oopperakomppania ry, Muhos, 2 000 €
Kotiin-esityksen toteuttamiseen

Vieska Folk ry, Alavieska, 1 500 €
Koululaiskonserttien ammattitaiteilijoiden palkkioihin Kärsämäellä, Pyhännällä ja Siikalatvalla

Näyttämötaide

Kiimingin Cappas-teatteri ry, Oulu, 1 500 €
Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun harrastajateatterikatselmuksen ”Pohojonen pöllyytys” ammattitaiteilijoiden kustannuksiin

Luovontunkki ry, Oulu, 5 000 €
Luovontunkki ry:n tuottamiin Suomi 100 -tapahtumiin saapuvien vierailevien taiteilijoiden palkkioihin sekä matka- ja majoituskuluihin

Raahen teatterin kannatusyhdistys ry, Raahe, 3 000 €
Varjo 1917 – 1918 -näytelmän toteuttamiseen, kantaesitykseen.