Myönnetty tuki

Satakunnassa yli kymmenen taiteilijaa sai työskentelyapurahan

Satakunnan taidetoimikunta ja Taiteen edistämiskeskus ovat jakaneet apurahoja ja avustuksia yhteensä 170 000 euroa. Toimikunta jakoi puolivuotisen työskentelyapurahan kymmenelle ja neljän kuukauden apurahan kolmelle taiteilijalle.
Published

Työskentelyapurahojen kokonaissumma oli 122 400 euroa. Puolivuotisen apurahan saivat porilaiset Vesa Haltsonen, Antti Pedrozo, Katriina Ranne, Piia Rinne, Mika Rättö, Pasi Salmi, Tiina Santavuo ja Katriina Sjöblom, Kirsi Jaakkola Kankaanpäästä ja Pia Salo Raumalta.

Satakunnan taidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja 12 taiteilijalle. Suurimman kohdeapurahan, 3 000 euroa, saivat porilainen Anni Venäläinen työryhmineen Totuus Suomesta -näyttelyn järjestämiseen sekä Aapo Korkeaoja Kokemäeltä Käsitekesä-näyttelyyn. Työskentely- tai kohdeapurahan hakijoita oli yhteensä 98.

Erityisavustuksen sai kuusi yhdistystä. Avustusten yhteissumma oli noin 20 000 euroa. Suurimman avustuksen, 5 000 euroa, saivat kulttuuriyhdistys Rapajööti ry elokuvafestivaalin järjestämiseen sekä Porin Taiteilijaseura ry juhlavuoden tapahtumiin. Avustuksen hakijoita oli 20.

Lastenkulttuurin kohdeapurahojen ja avustusten saajista tiedotetaan kesäkuun aikana.

Satakunnan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päättää yhteisöjen avustuksista toimikuntaa kuultuaan.

Lisätietoja:

Antti Huntus, erityisasiantuntija, [email protected], p. 0295 330 810.

Työskentelyapurahat, yhteensä 122 400 euroa

Haltsonen Vesa, Pori, 10200 €, 6 kk
Jaakkola Kirsi, Kankaanpää, 10200 €, 6 kk
Kankaanpää Tapio, Espoo, 6800 €, 4 kk
Lehtinen Talvikki, Kankaanpää, 6800 €, 4 kk
Malinen Jarno, Pori, 6800 €, 4 kk
Pedrozo Antti, Pori, 10200 €, 6 kk
Ranne Katriina, Pori, 10200 €, 6 kk
Rinne Piia, Pori, 10200 €, 6 kk
Rättö Mika, Pori, 10200 €, 6 kk
Salmi Pasi, Pori, 10200 €, 6 kk
Salo Pia, Rauma, 10200 €, 6 kk
Santavuo Tiina, Pori, 10200 €, 6 kk
Sjöblom Katriina, Pori, 10200 €, 6 kk

Kohdeapurahat, yhteensä 27 600 euroa

Korkeaoja Aapo, Kokemäki, 3000 €
työryhmälle (12 henkilöä) Käsitekesä-näyttelyn järjestämiseen

Luiro Markus, Pori, 1500 €
työryhmälle (4 henkilöä) kahden näyttelyn kustannuksiin

Marjamäki Antti-Jussi, Pori, 2500 €
työryhmälle (2 henkilöä) Selim Palmgrenista kertovan fiktioelokuvan kuvausjakson toteuttamiseen

Mattila-Laine Satu, Pori, 2000 €
nuortenromaanin viimeistelyyn

Pajunen-Kyynäräinen Sanna, Pori, 1500 €
näyttelykustannuksiin sekä taiteelliseen työskentelyyn

Rinne Niilo, Pori, 2500 €
näyttelykustannuksiin

Seesmeri Laura, Pori, 2600 €
työryhmälle (2 henkilöä) kolmen melodraamakonsertin järjestämiseksi Satakunnassa

Tihveräinen Kimmo, Pori, 2000 €
monologinäytelmän toteuttamiseen Satakunnan alueen vanhainkodeissa

Turunen Anna, Pori, 1500 €
Kotikadun valoteoksen toteuttamiseen

Uusitalo Jenni, Pori, 2500 €
teosmateriaaleihin ja näyttelykustannuksiin

Venäläinen Anni, Pori, 3000 €
työryhmälle (3 henkilöä) Totuus Suomesta -näyttelyn toteuttamiseen

Lisäksi yksi henkilö on pyytänyt, että hänen tietojaan ei julkaista.

Erityisavustukset, yhteensä 20 000 euroa

Kulttuuriyhdistys Rapajööti ry, Pori, 5000 €
elokuvafestivaalin järjestämiseen

Porin taidegraafikot ry, Pori, 1500 €
kurssi- ja näyttelytoimintaan

Porin Taiteilijaseura ry, Pori, 5000 €
Porin Taiteilijaseura 70 vuotta -juhlavuoden tapahtumien kuluihin

Rauman Taidegraafikot ry, Rauma, 2000 €
Suomi 100 taidegrafiikkaa -näyttelyyn ja Vuosinäyttelyyn 2017

Raumars ry, Rauma, 2500 €
tanssin ja ilma-akrobatian yhteisötaideprojektiin

T.E.H.D.A.S. ry, Kankaanpää, 4000 €
Summer of Live and Dead -kesänäyttelyn toteuttamiseen