Myönnetty tuki

Säveltaidetoimikunta jakoi kohdeapurahoja 786 000 euroa

Valtion säveltaidetoimikunta myönsi kohdeapurahoja säveltaiteen taiteilijoille, työryhmille ja yhteisöille yhteensä 786 000 euroa. Yksityisten ja työryhmien kohdeapurahahakemuksia saapui kaikkiaan 183 ja yhteisöjen apurahahakemuksia 51. Kohdeapurahoja myönnettiin yhteensä 129 hakijalle.
Published

Valtion säveltaidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Säveltaiteen kohdeapurahat yksityisille ja yhteisöille 2013

Aarnio Petri ja työryhmä, Helsinki 12000 €
Uusi Helsinki-kvartetin konserttikuluihin

Addictio-kuoro yhdistys ry, Espoo 2000 €
Rahmaninovin Vigilia -teoksen esitys Helsingissä ja Porvoossa

Airaksinen Niina, Turku, 6500 €
työryhmälle tanssiteoksen musiikin säveltämiseen ja esityskuluihin

Airas Sanna, Ilola, 3000 €
työryhmälle Suden aika -lauluyhtyeen ja Timo Alakotilan joululauluohjelmiston valmistamiskuluihin

Andean James, järvenpää, 3000 €
työryhmälle Rank Ensemblen konsertin kuluihin

Asplund Tommi, Helsinki, 6000 €
Boy with Strings -yhtyeen levytyskuluihin Ville Laaksosen kanssa

Assefa Abdissa, Helsinki, 3000 €
työryhmälle näyttämöllisen musiikkiteoksen valmistuskuluihin

Auvinen Antti, Helsinki, 3000 €
sävellystyöhön

Berghäll Henrik, Helsinki, 4000 €
työryhmälle levytysprojektin kuluihin

Crusell-seura ry, Uusikaupunki, 4500 €
Sävellystilaus Jouni Kaipaiselta, Eero Hämeenniemeltä ja Iiro Rantalalta
Djupsjöbacka Tomas, Helsingfors, 12000 €
työryhmälle Jousikvartetti Meta4:n taiteelliseen työskentelyyn

Dunkel Manuel, Espoo, 4000 €
työryhmälle Manuel Dunkel Quartetin konserttitoiminnan ja levytyksen kuluihin

Elementti ry, Helsinki, 9000 €
sävellystilaus Timo-Juhani Kyllöseltä

F.E.Sillanpään Seura, Hämeenkyrö, 20000 €
Sillanpään elämä –oopperan tuotantokuluihin

Fiestas Cherres Luis Alberto, Helsinki, 3000 €
työryhmälle levytyksen ja konsertin kuluihin

Hartikainen Jarkko, Helsinki, 2000 €
tilausteoksen säveltämiseen Musiikkia paanukirkossa -festivaaliin

Hautsalo Ritva, Helsinki, 4000 €
työryhmälle barokkiyhtye Aquilon taiteelliseen työskentelyyn ja konserttikuluihin

Hautsalo Ritva, Helsinki, 4000 €
työryhmälle gambayhtye Jouhin taiteelliseen toimintaan ja konserttikuluihin

Heikkinen Esko, Vantaa, 4000 €
C-trumpetin hankintaan

Hyväluoma Tero, Espoo, 3000 €
työryhmälle levytyskuluihin

Hyytinen Tommi, Espoo, 3000 €
alttotorven hankintaan

Hyytiäinen Miika, Helsinki, 4000 €
työryhmälle musiikkiteatteriesityksen tuotantokuluihin

Ijäs Jeremias, Helsinki, 3000 €
työryhmälle levytyskuluihin

Ikonen Kari, Helsinki, 3000 €
työryhmälle Kari Ikonen Trion toimintaan

Itä-Uudenmaan teatteri, Porvoo, 3000 €
Sävellystilaus Mia Makaroffilta

Jauhiainen Ilpo, Helsinki, 3000 €
2 kk:n työskentelyyn LOS-HEL -nimisessä sävellysprojektissa

Johnsson Jussi, Helsinki, 4000 €
työryhmälle konserttisarjan harjoituskuluihin

Juhola Johanna, Helsinki, 5000 €
työryhmälle Johanna Juhola Reaktori -yhtyeen konserttivideon kuluihin

Juminkeko-säätiö, Kuhmo, 3000 €
Sävellystilaukseen Pekka Jalkaselta

Jyväskylä Big Band ry, Jyväskylä, 3500 €
Tilaussävellyksiin Jukkis Uotilalta, Joonas Leppäseltä , Siri Partaselta ja Touko Ruokolaiselta

Kalima Kalle, 3000 €
työryhmälle levynjulkaisukiertueen kuluihin

Kallastu Andrus, Helsinki, 3000 €
sävellystyön ja sävellyskonsertin kuluihin

Kallio-Kuninkalan Festivaali-yhdistys ry, Kerava, 5000 €
sävellys- ja tilausteos Minna Leinoselta ja Heta Kuchkalta

Kankaanranta Eija, Espoo, 3000 €
laitehankintoihin

Kella Hannu, Hollola, 1500 €
Eva Rune & Hannu Kella -duon sävellys-, sovitus- ja levytyskuluihin

Kemiönsaaren Musiikkijuhlayhdistys, Kemiö, 1500 €
Sävellystilaukseen Jyrki Linjamalta

Kemppainen Anna, Kuopio, 4000 €
työryhmälle Kabareesirkus-produktion musiikin säveltämiseen, sovittamiseen ja muusikoiden palkkioihin

Kirkkonummen Oopperayhdistys, Kirkkonummi, 4000 €
Sävellystilaus Annukka Aholalta

Kivimäki Petri, Helsinki, 5000 €
työryhmälle Vesterinen yhtyeineen -bändin harjoitus-, sovitus- ja sävellystyöskentelyyn

Klemola Sami, Helsinki, 1500 €
sävellystyöhön

Komulainen Heikki, Helsinki, 2000 €
sävellyskuluihin

Kujala Veli, Vantaa, 3000 €
työryhmälle Pipoka-yhtyeen toiminnan kuluihin

Kuopion kamarimusiikkiseura, Kuopio, 8000 €
Bernstein: Trouble in Tahiti tuotantokuluihin

Kuure Tuomo, Helsinki, 7000 €
kontrabasson hankintaan

Lajunen Emilia, Helsinki, 3000 €
Juuri & Juuri duon toiminta- ja kiertuekuluihin Eero Grundströmin kanssa

Lajunen Emilia, Helsinki, 2000 €
avainviulun hankintaan

Lappalainen Matti, Helsinki, 6000 €
työryhmälle sovituskuluihin

Lehesvuori Johanna, Helsinki, 2000 €
työryhmälle konserttisarjan kuluihin

Lehto Kukka-Maaria, Helsinki, 3000 €
Polka Chicks -yhtyeen toiminnan kuluihin Teija Nikun kanssa

Lehtola Jan, Lahti, 5000 €
työryhmälle Paavo Heininen 75-vuotta -konserttisarjan kuluihin

Lerche Pauliina, Kauniainen, 4000 €
työryhmälle Mimmit-yhtyeen levynjulkaisukiertueen kuluihin

Lindell Tommi, Helsinki, 5000 €
sävellyskuluihin

Louhivuori Olavi, Helsinki, 4000 €
työryhmälle Oddarrang-yhtyeen toiminnan kuluihin

Luomakangas Pentti, Helsinki, 4000 €
Staalon Kaato Pohjois-Lapin kiertueen taiteelliseen suunnitteluun, organisointiin sekä toteutukseen

Majamäki Samuli, Helsinki, 1500 €
työskentelykuluihin

Makkonen Matti, Savonlinna, 4000 €
työryhmälle Starvinskyn Sotilaan tarina -teoksen valmistus- ja kiertuekuluihin Suomessa ja ulkomailla

Mustalampi Vili, Helsinki, 2000 €
sävellystyön kuluihin

Mäenpää Erkki, Kontio, 4000 €
sävellystyön kuluihin Suomessa ja ulkomailla

New Generation Opera, Helsinki, 10000 €
Mozart: Don Giovanni –oopperan tuotantoon

Nisula Mikko, Helsinki, 2000 €
sävellystyön kuluihin

Nurmi Ville, Helsinki, 1500 €
flamenco-kitaran hankintaan

Nättinen Pekka, Vesanka, 1500 €
kitaran hankintaan

Ojala Kirsi, Porvoo, 2000 €
kansanmusiikillisen päiväkoti- ja koulukiertueen kuluihin Juulia Salosen kanssa

Olarte Luis Alejandro, Helsinki, 4000 €
työryhmälle akusmaattisen musiikin konserttisarjan kuluihin

Ooppera Skaala, Helsinki, 9000 €
Oopperasävellystilaukseen  Jouni Bäckström ja Janne Valtoselta

Oopperakammari, Turku, 20000 €
Lintinen: Voi vietävä lastenoopperan valmistamiseen

Oskala Suvi, Helsinki, 3000 €
Duon Emilia Lajunen & Suvi Osakala toiminnan kuluihin

Oulun kaupunginteatteri Oy, Oulu, 60000 €
Pylkkänen: Tuntematon sotilas -oopperatuotantoon

Oulun musiikkijuhlasäätiö, Oulu, 1500 €
Sävellystilaukseen Markus Nymanilta

Paatelainen Miikka, Helsinki,  3500 €
pedal steel -instrumentin hankintaan

Patrikainen Lina, Kuopio, 5000 €
Sydämen syrjällä -musiikkiproduktion tuotantokuluihin

Pellinen Mikko, Kokkola, 4000 €
kontrabasson hankintaan

Peltoniemi Juho, Helsinki, 2500 €
työryhmälle Maratone Quintet -yhtyeen levynjulkaisukiertueen kuluihin

Pesonen Janne, Vesilahti, 12000 €
työryhmälle TampereRaw -konserttisarjan kuluihin

Petrozzi-Stubin Clara, Espoo, 3000 €
työryhmälle sävellystyön ja konserttien kuluihin

Philomela ry, Espoo, 4000 €
Sävellystilaus Lera Auerbachilta

Pohjola Juho, Helsinki, 3000 €
työryhmälle Verneri Pohjola Quartetin keikka- ja konserttimatkoihin Euroopassa

Porin ooppera, Pori, 30000 €
Donizetti: Don Pasquale –oopperan tuotantoon

Pyylampi Leena, Jyväskylä, 2000 €
Työskentelyyn tuottajana, muusikkona ja laulajana sekä julkaisukiertueeseen

Pöyhönen Juha, Helsinki, 1000 €
Uuden jazzlevyn materiaalin säveltämiseen ja sanoitttamiseen

Radion kamarikuoron laulajat, Helsinki, 6000 €
Sävellystilaukseen Jovanka Trbojevicilta

Rahunen Kimmo, Petäjävesi,  4000 €
työryhmälle Duo Vitaren konserttikuluihin ja cd-levyn äänittämiseen yhdessä Agnieszka Kotulska-Rahusen kanssa

Rajamäki Anna, Helsinki, 6000 €
työryhmälle kahdeksan Schumann-Brahms -konsertin kuluihin

Rantalainen Tuija, Helsinki, 2000 €
Josafat-äänilevyn jukaisukiertueeseen

Rantanen Hannu, Helsinki, 2000 €
kontrabasson jousen hankintaan

Rehn Nicolas, Helsinki, 1500 €
työryhmälle Color Dolor -yhtyeen uuden materiaalin sävellysperiodiin

Rissanen Aki, Helsinki, 3000 €
työryhmälle visualisoidun jazzkonsertin valmistuskuluihin ja kiertueisiin

Ristimäki Reetta, Helsinki, 4500 €
lauluopintoihin Helsingissä ja Lontoossa

Räisänen Viola, Helsinki, 4000 €
barokkiviulun, barokki- ja klassisen jousen hankintaan

Saaristo-oopperayhdistys ry, Parainen, 30000 €
Bernstein: Trouble in Tahiti –oopperan tuotantoon

Sakari Pétur, Helsinki, 3500 €
urkulevyn tekoon Cavaille-Coll -uruilla St.Etienne-du-Mont -kirkossa Pariisissa

Salonen Annu, Sipoo, 3000 €
till arbetsgruppen Roosenfink för att ordna en koncerturne

Sanasävel Oy, Helsinki, 6000 €
Sävellystilaus Jaakko Kuusistolta

Sarikoski Kasperi, Helsinki, 2000 €
työryhmälle Nuance-yhtyeen konserttisarjan järjestämiseen sekä konserttisarjan promootiokuluihn

Savolainen Panu, Helsinki, 4000 €
neljän HERD-klubin järjestämiseen Suomen Kansallisteatterin Lavaklubilla

Seinäjoen oopperayhdistys ry, Seinäjoki, 10000 €
Mozart: Ryästö Lakeurelta –oopperan tuotantoon

Silen Pekka, Helsinki, 2000 €
työryhmälle Barokkiyhtye Cornucopian sävellystilaukseen Olli Virtaperkolta

Silén Sami, Seinäjoki, 3000 €
Worms-projektiin musiikin sävellystyöhön n. 2 kk

Simanainen Mia, Helsinki, 3000 €
Mia Simanainen & Ahava -yhtyeen konsertteihin

Sinfonietta Lentua, Kuhmo, 4000 €
sävellystilaus Vladimir Mendelssohnilta

Storbacka Heidi, Jakobstad, 5000 €
för Mrs Bighill Singers inbadning av nyskriven gospel på svenska

Sumelius Oscar André, Helsinki, 2500 €
symbaalien ja virvelirummun hankintaan

Suomalainen Kamariooppera, Helsinki, 40000 €
Hakola: Akseli-oopperan tuotantoon

Suomalaisen barokki-orkesterin kannatusyhdistys, Helsinki, 4000 €
sävellystilaus Olli Virtaperkolta

Suomen Big Band-yhdistys, Imatra, 3000 €
Sävellystilaus Erno Tiittaselta, Markku Renkolta ja Antti Rissaselta

Suomen Laulu, Helsinki, 3000 €
Kuoroteostilaus Atso Almilalta

Sysmän Suvisoiton tuki ry, Sysmä, 2000 €
Sävellystilaus Kalevi Aholta

Taite ry, Helsinki, 5000 €
Sata vuotta sitten produktion valmistamiseen Ateneum-salissa

Tamminiemi Niina, Helsinki, 3000 €
työryhmälle Puun Varjo -kaksiosaisen monitaiteisen vokaalimusiikkiteoksen valmistamiseen ja toteuttamiseen

Tampereen yliopiston laulajat, Tampere, 1500 €
Kuoroteostilaus Anna-Mari Kähärältä

Tampere-talo Osakeyhtiö, Tampere, 70000 €
Puccini: Madame Butterfly –oopperan tuotantoon

Tiainen Milja, Helsinki, 6500 €
työryhmälle Nokkahuiluyhtye Q renessanssinokkahuilujen hankintaan

Toppola Veli, Helsinki, 2500 €
puoliakustisen jazzkitaran hankintaan konsertointi- ja äänityskäyttöön

Tuomarila Matti, Helsinki, 3000 €
työryhmälle Alexi Tuomarila trion uuden materiaalin harjoitus-, sävellys- ja sovitustyöhön sekä taiteellisen toiminnan ylläpitämiseen

Turun ja Kaarinan Seurakuntayhtymä, Turku, 5000 €
Sävellystilaus Mikko Heiniöltä

Turun oopperataide ry, Turku, 15000 €
Almila: Salapoliisiooppera toteuttamiseen

Turun Soitannollinen Seura ry, Turku, 2000 €
Sävellystilaus Sebastian Fagerlundilta

Turunen Tuomas, Lehmo, 2000 €
levynjulkaisukiertueen kuluihin

UMO-säätiö, Helsinki, 4000 €
Sävellystilaus Eero Koivistoiselta

Uotila Marianne, Lahti, 3000 €
taiteelliseen työskentelyyn kahden kuukauden ajan Vilharmoonikot-orkesterin monitaiteellisten konserttikokonaisuuksien suunnitteluun, käsikirjoittamiseen, musiikin sovitustyöhön ja kiertueen järjestämiseen

Vaasan oopperasäätiö, Vaasa, 40000 €
Lehar: Iloinen leski –operetin tuotantoon

Wallén Ida, 2500 €
konserttisarjan kuluihin

Vehviläinen Anu, Espoo, 8000 €
Karol Szymanowskin soolopianotuotannon kokonaislevytykseen

Viitasaaren kesäakatemia, Säynätsalo, 4000 €
Nykymusiikin ja visuaalisen taiteen yhdistävään projektiin

Virta Tessa, Porvoo, 3000 €
konserttikiertueen järjestämiseen

Voima Veera, Helsinki, 5500 €
työryhmälle uuden materiaalin valmistamiseen, harjoitteluun ja levytykseen

Väänänen Timo, Lahti, 3000 €
työryhmälle Ontrei-yhtyeen muinaiskanteleiden mikittämiseen yhdessä Rauno Niemisen kanssa

Ylioppilaskunnan sekakuoro Akateeminen laulu ry, Espoo, 1500 €
Sävellystilaus Riikka Talvitieltä

Yksi apurahan saajista ei ole antanut lupaa tietojensa julkaisemiseen nettisivuillamme.

Lisätietoja,
Tiina Kuoppa, Taiteen edistämiskeskus
puh. 0295 330 801
[email protected]