Myönnetty tuki

Sirkustaiteen valtionpalkinnon sai Hiljaisuus-festivaali

Valtion esittävien taiteiden toimikunta on myöntänyt vuoden 2017 sirkustaiteen valtionpalkinnon Taideyhdistys Hiljaisuus ry:n järjestämälle Hiljaisuus-festivaalille. Valtionpalkinnon jakoi kulttuuriministeri Sampo Terho. Arvoltaan 14 000 euron suuruinen palkinto maksetaan Veikkauksen tuotoista.
Published

Palkintoperustelut:

Taideyhdistys Hiljaisuus ry:n järjestämä Hiljaisuus-festivaali tuo esiin kiinnostavia suomalaisia ja kansainvälisiä esityksiä ja taiteilijoita. Kittilän Kaukosen kylässä vuosittain järjestettävä Hiljaisuus toimii sirkuksen, säveltaiteen ja monitaiteen kohtauspaikkana ja synnyttää sitä kautta uudenlaista yhteisöllisyyttä kentälle. Festivaali tekee myös pitkäjänteistä, rohkeaa ja omintakeista työtä näiden taiteenalojen edistämiseksi.

Erityisesti festivaalin keskiössä ovat kylän tupiin ja kauniille kylänraitille levittäytyvät sirkusensi-illat, samoin kuin kotimaiset ja kansainväliset residenssit ja vierailut. Hiljaisuus-festivaali tekee myös laajasti ja ansiokkaasti yhteistyötä pohjoisen alueen muiden toimijoiden kanssa.

Festivaalin järjestäjien vahva taiteellinen näkemys, ohjelmistovalinnat ja taiteilijoiden sitoutuneisuus korostavat tapahtuman erityislaatua. Hiljaisuus-festivaali on erinomainen esimerkki toiminnasta, joka kiinnostaa alueellisesti, kansallisesti sekä kansainvälisesti.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 24.11.2017

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Nea Leo, [email protected], p. 0295 330 718