Myönnetty tuki

Sirkustaiteilija Sakari Männistölle viisivuotinen taiteilija-apuraha

Valtion esittävien taiteiden toimikunta on jakanut vuonna 2016 alkavat sirkustaiteen taiteilija-apurahat. Toimikunta sai sirkustaiteen alalta 43 hakemusta ja apurahan sai 8 taiteilijaa. Sirkustaiteen apurahakiintiöön tuli ensimmäistä kertaa mahdolliseksi viisivuotisen taiteilija-apurahan myöntäminen. Apurahan sai sirkustaiteilija Sakari Männistö.
Julkaistu

Sakari Männistö on monipuolinen sirkustaitelija; jonglööri ja nykysirkusryhmä Agit-Cirkin taiteellinen johtaja. Teknisesti suvereeni Männistö on kehittänyt oman persoonallisen ja tunnistettavan jongleeraustekniikan, jota nähdään mm. Gandini Jugglingin esityksissä.

Agit-Cirkin toiminta levittäytyy ympäri Suomea, Lapista Helsinkiin. Ryhmä on taiteellisesti aktiivinen ja etsii kunnianhimoisesti uusia tekemisen tapoja niin näyttämöteoksissa kuin muissakin hankkeissaan. Männistön poikkitaiteellisista projekteista on hyvänä esimerkkinä hänen ja säveltäjä Lotta Wennäkosken yhteistyö Jong, joka oli Pohjoismaisen musiikkipalkinnon ehdokkaana vuonna 2014.

Sirkustaiteen taiteilija-apurahat

Viisivuotinen

sirkustaiteilija Sakari Männistö, Rovaniemi

Kolmevuotinen

sirkustaiteilija, koreografi Ilona Jäntti, Helsinki

Yksivuotinen

sirkustaiteilija Sade Kamppila, Helsinki

sirkustaiteilija Sanna Silvennoinen, Helsinki

esiintyvä taiteilija Hanna Terävä, Helsinki

sirkustaiteilija Petri Tuominen, Helsinki

Puolivuotinen

sirkustaiteilija Luis Sartori Do Vale, Helsinki

sirkustaiteilija Sanna Vellava, Helsinki

 

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Mari Karikoski

[email protected], puh. 0295 330 706