Myönnetty tuki

Taidegraafikko Outi Kirves ja ohjaaja Juha Luukkonen saivat Hämeen taidepalkinnon

Hämeen taidetoimikunnan myöntämät 2 500 euron palkinnot jaettiin perjantaina 10. lokakuuta Lahdessa.
Published

Asikkalalainen Outi Kirves (s. 1960) on työskennellyt taidegraafikkona vuodesta 1983. Hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1988. Teokset ovat suuria ja tyyli omintakeista ja tunnistettavaa. Ohuen kahdelle päällekkäiselle japaninpaperille painetut värikerrokset saavat värit hehkumaan maalauksellisina ja voimakkaina.

Kirves on oman tuotantonsa ohella kouluttanut erityistä tukea tarvitsevia opiskelijoita kuva-artesaaneiksi Kaarisillan ammattikoulussa Nastolassa. Kymmenvuotinen työ tuottanut tulosta, ja myös hänen oppilaansa ovat saavuttaneet mainetta.

Outi Kirveen teoksia on useiden Suomen taidemuseoiden kokoelmissa ja joissakin yksityiskokoelmissa. Hän on pitänyt lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyitä, muun muassa Auran Galleriassa ja Galleria Brondalla.

Lahtelainen ohjaaja, TeM Juha Luukkonen (s. 1975) lähtee usein töissään liikkeelle paikallisista lähtökohdista. Hän kuvaa syrjäkylien Suomea tavalla, joka jättää katsojaansa voimakkaan jäljen. Hänen ohjauksensa eivät pyytele anteeksi, eivät selittele, jossittele tai ehdottele. Ne puhuvat suoraan ja kiertelemättä, aseenaan vahva sosiaalinen omatunto sekä voimakas ja omaehtoinen teatterikieli. Luukkosen ohjaukset ovat vetäneet myös nuorta sukupolvea maakuntateattereiden katsomoihin, mikä on ansio jo sinänsä.

Uransa aikana Luukkonen on ohjannut lukuisia esityksiä. Näistä tärkeimpiä ovat Janne Kuutio, Täällä Pohjantähden alla, Punainen viiva, Kahdeksan surmanluotia ja Sydänmaa. Hän on tehnyt töitä useissa kaupunginteattereissa eri puolilla Suomea ja eri teatteriryhmissä kuten Teatteri Vanha Jukossa, Teatteri Takomossa, Teatteri Telakalla, Lilla Teaternissa ja perustamassaan Projektori-ryhmässä. Viimeisin ohjaus on Kouvolaan valmistunut Kymenlaakson laulu.