Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Etelä-Savon taidetoimikunta jakoivat 165 292 euroa apurahoja ja avustuksia

Taiteen edistämiskeskus ja Etelä-Savon taidetoimikunta jakoivat vuodelle 2016 taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 165 292 euroa. Työskentelyapurahan sai 15 taiteilijaa ja kohdeapurahan 10 hakijaa. Lastenkulttuurin hankkeisiin sai tukea kymmenen hakijaa sekä taide- ja kulttuurialan hankkeisiin kuusi yhteisöä.
Published

Kaksi kolmasosaa tuesta, yhteensä 112 292 euroa, myönnettiin työskentelyapurahoina. Kohdeapurahoja taiteilijoille ja työryhmille jaettiin 23 000 euroa sekä yhteisöille taide- ja kulttuuritoimintaa edistäviin hankkeisiin 10 000 euroa. Lastenkulttuurin erillismäärärahasta alueen toimijat saivat tukea 20 000 euron verran.

Työskentelyapurahaa haki 51 taiteilijaa ja kohdeapurahaa 43 hakijaa. Haettu summa nousi lähes miljoonaan euroon. Hakemuksista noin 27 prosenttia sai myönteisen päätöksen. Lastenkulttuuritoimintaan haki tukea 20 hakijaa sekä taide- ja kulttuuritoimintaa edistäviin hankkeisiin 16 yhteisöä.

Etelä-Savon taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päättää yhteisöjen erityisavustuksista toimikuntaa kuultuaan.

Lisätietoja: erityisasiantuntija Hanna Susitaival, p. 0295 330 910, [email protected]

Työskentelyapurahat                              

Arkko Samuli, Kangasniemi, 5028 e
kolmen kuukauden työskentelyyn

Honkonen Reijo, Mikkeli, 6704 e
neljän kuukauden työskentelyyn

Joensuu Juhani, Pieksämäki, 10 056 e
kuuden kuukauden työskentelyyn

Kaartilanmäki Riikka, Sulkava, 8380 e
viiden kuukauden työskentelyyn

Kinnunen Annamari, Savonlinna, 6704 e
neljän kuukauden työskentelyyn

Liutu Jarkko, Savonlinna, 8380 e
viiden kuukauden työskentelyyn

Manninen Kirsi, Mikkeli, 6704 e
neljän kuukauden työskentelyyn

Rodergas-Aloy Carmen, Mikkeli, 6704 e
neljän kuukauden työskentelyyn

Ruuttunen Paula, Mikkeli, 6704 e
neljän kuukauden työskentelyyn

Räty Hanna, Juva, 10 056 e
kuuden kuukauden työskentelyyn

Takanen Teemu, Savonlinna, 6704 e
neljän kuukauden työskentelyyn

Tanninen Sini, Savonlinna, 8380 e
viiden kuukauden työskentelyyn

Tuomiranta Esa, Savonlinna, 6704 e
neljän kuukauden työskentelyyn

Vahvaselkä Hanna, Mikkeli, 6704 e
neljän kuukauden työskentelyyn

Väisänen Jyrki, Mikkeli, 8380 e
viiden kuukauden työskentelyyn

Kohdeapurahat

Grotenfelt Nils Carl Wilhelm, Helsinki, 3000 e
työryhmälle Saimaan alueella laivalla kiertävän Häät-esitystapahtuman toteuttamiseen kesällä 2016.

Heikkinen Marianne, Mikkeli, 3000 e
työryhmälle Hylätyt-dokumenttielokuvan ennakkosuunnitteluun ja pitsausmateriaalin kuvaamiseen

Kukkonen Tuomo, Sulkava, 2000 e
näyttelyn järjestämiseen Galleria Kajasteessa

Kärkkäinen Kari, Juva, 2000 e
yksityisnäyttelystä aiheutuviin kuluihin

Makkonen Matti, Savonlinna, 4000 e
työryhmälle kansalaisoopperahankkeen ennakkosuunnitteluun

Pesonen Mervi, Savonlinna, 3000 e
kudotun kangasmalliston tuotekehitysprojektiin

Tyrväinen Susanna, Pieksämäki, 2000 e
lasi- ja keraamiikkaveistosten ja -esineiden valmistukseen ja näyttelykuluihin

Törönen-Ripatti Kirsimaria, Mikkeli, 1000 e
kehystys- ja materiaalikuluihin

Zubareva Nadezda, Pieksämäki, 1000 e
materiaalikuluihin

Lisäksi yksi saaja, joka ei ole antanut lupaa nimensä julkaisemiseen internetissä.

Erityisavustukset yhteisöille

Ars Nova ry, Mikkeli, 2000 e
jurytetyn vuosinäyttelyn järjestämiseen Galleria Ars Novassa Savonlinnassa ja näyttelyn järjestämiseen Galleria Bremerissä Karkkilassa

Kirjoittajayhdistys Akseli ry, Savonlinna, 1500 e
ohjattujen kirjoittajatyöpajojen kustannuksiin

Kirjoittajayhdistys Ernesti ry, Rantasalmi, 2000 e
yhdistyksen juhlavuonna 2016 ilmestyvän antologian toimittaminen

Mikkelin kirjoittajat ry, Mikkeli, 1500 e
fantasiakirjoituskurssia varten

Olavin Jazz ry, Savonlinna, 1500 e
korkeatasoisen jazz- ja rytmimusiikkikonserttisarjan järjestäminen Savonlinnan Wanhalla Kasinolla

Pieksämäen Kuvataideseura ry, Pieksämäki, 1500 e
näyttelytoimintaan

Lastenkulttuurin tuki

Karjalainen Mari Anna Katariina, Sipoo, 1500 e
lasten- ja nuorten musiikkiteatterileirin järjestäminen Kangasniemellä kesällä 2016

Kuutti Maria Anna-Leena, Kangasniemi, 2000 e
viides osa Anna ja Elvis -sarjaan

Lintunen Marja-Liisa, Pieksämäki, 2000 e
työryhmälle Liisa ihmemaassa -teatteriesityksen musiikin ja visualisoinnin tuotantokustannuksiin ja esityksen markkinointiin

Pirkkalainen Kaisla, Rantasalmi, 2000 e
Tähkäpää-esityksen valmistamiseen

Toivonen Roosa, Helsinki, 2000 e
elokuvatyöpajan toteuttamiseen nuorille Mäntyharjulla

Törönen-Ripatti Kirsimaria, Mikkeli, 300 e
erityistarpeisten nuorten taidekerhon materiaalikustannuksiin

AREFS taide ja kulttuuri ry, Hiirola, 2000 e
Art Steps from past to future -taidekasvatushankkeeseen

Juvan lukioteatteriyhdistys ry, Juva, 2000 e
Juvan lukioteatterin Himorock- enempää et saa! -kantaesityksen käsikirjoituskuluihin sekä esityksessä käytettävään valo- ja kameratekniikkaan

Pieksämäen Nukkekodin ystävät ry, Pieksämäki, 3200 e
Nukkekodin Filmifestarien - lasten oman elokuvatapahtuman kuluihin Pieksämäellä

Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys ry, Rantasalmi, 3000 e
Rantasalmen Nuorisoteatterin kauden 2016-2017 musikaalin tuotantokustannuksiin