Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Keski-Suomen taidetoimikunta jakoivat 214 000 euroa apurahoja ja avustuksia

Taiteen edistämiskeskus ja Keski-Suomen taidetoimikunta ovat jakaneet taiteilijoiden kohde- ja työskentelyapurahat, yhteisöjen erityisavustukset sekä lastenkulttuurin apurahat ja avustukset vuodelle 2016. Hakemusten määrä nousi hiukan, mutta jaettavana ollut määräraha laski.
Published

Työskentely- ja kohdeapurahoihin ja yhteisöjen avustuksiin suunnattu taiteenedistämisen määräraha laski 21 000 euroa. Lastenkulttuurin määräraha sen sijaan nousi 8000 euroa. Kaikkiaan avustuksia myönnettiin 214 000 euroa. Hakemuksia saapui yhteensä 220 kpl ja haettu summa oli 1 768 315 euroa.

Määrärahan vähentyessä Keski-Suomen taidetoimikunta halusi suunnata resurssit erityisesti työskentelyapurahoihin.

Työskentelyapurahoja jaettiin yhteensä 135 000 euroa. Yksivuotinen työskentelyapuraha myönnettiin taidegraafikko Jyrki Markkaselle ja puolivuotiset työskentelyapurahat taidegraafikko Jonna Suurhaskolle (ent. Jantunen) ja runoilija Olli-Pekka Tennilälle. Yhteensä työskentelyapurahoja myönnettiin 19 taiteilijalle, jonka lisäksi kuvataiteilija Tuomo Blomqvistilla jatkuu kaksivuotinen työskentelyapurahakausi.

Suurin kohdeapuraha 3000 euroa myönnettiin Anne-Maarit Kinnusen työryhmälle tanssiteoksen valmistus- ja matkakuluihin. Yhteensä kohdeapurahoja myönnettiin 21 500 euroa 13 taiteilijalle tai taiteilijatyöryhmälle.

Suurimmat yhteisöjen erityisavustukset myönnettiin Jyväskylän taiteilijaseuralle näyttelypalkkiomallia käsittelevään seminaariin sekä teatteriyhdistys Kulissille musikaalin valmistamiseen, molemmat saivat 3000 euroa. Yhteensä 11 yhteisölle jaettiin 18 500 euroa.

Lastenkulttuurin edistämiseen tarkoitettuja apurahoja ja avustuksia jaettiin yhteensä 39 000 euroa 19 hakijalle. Suurimmat avustukset saivat Anna-Kaisa Hirvasen työryhmä vuorovaikutteisten esitysten toteuttamiseen Jyväskylän alueen päiväkodeissa (4000 euroa) sekä Koskelan Setlementti lastentanssitapahtuman järjestämiseen Äänekoskella (2900 euroa).

Kaikki Keski-Suomen taidetoimikunnan apurahat ja avustukset vuodelle 2016 olivat haussa loka-marraskuussa 2015. Apurahan hakijoilla oli ensimmäistä kertaa mahdollisuus jättää hakemus verkossa Taiken asiointipalvelussa. Lähes 90 % hakijoista käytti tätä mahdollisuutta. Myös toimikunnan työ helpottui kun jäsenet pääsivät tutustumaan hakemuksiin verkossa.

Keski-Suomen taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.

Lisätietoja:

Sari Ilmola, erityisasiantuntija
Taiteen edistämiskeskus
Keski-Suomen aluetoimipiste
Keskustie 20 C 32, 40100 Jyväskylä
puh. 0295 330 830
[email protected]
 


Apurahat ja avustukset vuonna 2016
Kaikki yhteensä 61 kpl, 214 000 €

Työskentelyapurahat

Elokuvataide
Kokko Jari, Helsinki, 2 kk, 3352 €

Kirjallisuus
Ala-Hakula Riikka, Jyväskylä, 1500 €
Blomberg Kristian, Jyväskylä, 4 kk, 6704 €
Jääskeläinen Pasi Ilmari, Kuohu, 2 kk, 3352 €
Luhtaniemi Pasi, Jyväskylä, 2000 €
Rantakari Kaija, Jyväskylä, 2 kk, 3352 €
Ropponen Markku, Jyväskylä, 2 kk, 3352 €
Tennilä Olli-Pekka, Jyväskylä, ½-v., 10 056 €

Kuvataide
Blomqvist Tuomo, Jyväskylä, 1-v., 20 112 € (2. vuosi)
Jantunen Jonna, Jyväskylä, ½-v., 10 056 €
Markkanen Jyrki, Jyväskylä, 1-v., 20 112 €
Tapper Kirsi, Jyväskylä, 3 kk, 5028 €
Uusitalo Riitta, Jyväskylä, 4 kk, 6704 €

Monitaide
Kaiponen Marko, Kankainen, 2448 €

Muotoilu
Lapiolahti Ulla, Jyväskylä, 3 kk, 5028 €

Musiikki
Rahunen Kimmo, Jyväskylä, 4 kk, 6704 €
Rautiainen Timo, Jyväskylä, 4 kk, 6704 €
Tynkkynen Perttu, Hankasalmi, 4 kk, 6704 €

Näyttämötaide
Laulumaa Anna-Mari, Jyväskylä, 2 kk, 3352 €
Luhtaniemi Tiina, Jyväskylä, 5 kk, 8380 €

Yhteensä 20 henkilöä, 135 000 €

Kohdeapurahat

Elokuvataide
Työryhmä Hurme Johanna, Jyväskylä, 1 500 €
 Jyväskylä Meininki -Punk Dokumentin jälkityöhön    

Kuvataide
Karsten Harald, Jyväskylä, 1 000 €
Taideteoksen "The last doors slam" valmistamiseen

Korkiakoski Sami, Kuopio, 1 000 €
Näyttelyn järjestämiseen Jyväskylän taidemuseossa

Neuvonen Kirsi, Jyväskylä, 1 000 €
Näyttelykustannuksiin kotimaassa ja ulkomailla

Mediataide
Hintsanen Päivi, Jyväskylä, 1 000 €
Kolmen yksityisnäyttelyn valmistelu- ja toteutuskuluihin sekä jurytettäviin yhteisnäyttelyihin osallistumiseen

Musiikki
Työryhmä Berg Sirpa, Leppävesi, 2 000 €
3S-Trion tilaussävellykseen säveltäjä Matti Laukkaselta sekä kantaesityksen harjoitteluun, esitykseen ja taltiointiin levyä varten

Paukku Tuomas, Jyväskylä, 1 000 €
Vinyylilevyn julkaisuun

Petäjä Jussi, Muurame, 2 000 €
Akustisen kitaran hankintaan

Näyttämötaide
Vuotila Aaro, Jyväskylä, 2 500 €
Kolmisoppisen Laulukävely -esityksen valmistamiseen

Performanssi- ja esitystaide
Työryhmä Eteläaho Laura-Kaisa, Jyväskylä, 1 500 €
Laulukone Leipäjonossa -esityssarjan toteuttamiseen

Sirkustaide
Työryhmä Forsberg Erika, Jyväskylä, 2 000 €
Company Uusi Maailman 10-vuotisjuhlaohjelmiston taiteelliseen suunnitteluun ja toteuttamiseen

Tanssitaide
Työryhmä Kinnunen Anne-Maarit, Jyväskylä, 3 000 €
Skilled Sailor (työnimi) -tanssiteoksen valmistus- ja matkakuluihin

Valokuvataide
Salmi Matti, Jyväskylä, 2 000 €
Retrospektiivisen valokuvanäyttelyn 1. osan vuosilta 1957-1990 kustannuksiin

Kohdeapurahat yhteensä 14 kpl, 21 500 €

Erityisavustukset yhteisöille

Elokuvataide
Keski-Suomen elokuvakeskus ry, Jyväskylä, 2 000 €
Kuukauden dokumenttielokuva -sarjan tekijävierailuihin Jyväskylässä sekä dokumenttielokuvan maakuntakiertueen yleisötyöhön

Kuvataide
Jyväskylän Taiteilijaseura ry, Jyväskylä, 3 000 €
Mu-näyttelymallin seminaariin sekä taiteilijaseuran vuosi- ja kesänäyttelyyn 2016

Musiikki
Hankasalmen Musiikkiyhdistys ry, Hankasalmi, 1 500 €
Nää veet - uuden maakuntalaulun säveltämiseen, konserttiin ja tuotantokustannuksiin

Haihatuksen Henki ry, Joutsa, 2 000 €
Outopäivät - oudon musiikin festivaalin järjestämiseen Joutsassa

Jyväskylän Big Band ry, Jyväskylä, 1 500 €
Jyväskylä Big Bandin konserttimatkaan Romaniaan kesällä 2016

Läntisen Keski-Suomen musiikkileiriyhdistys ry, Jyväskylä, 1 500 €
Soiton paikka -konserttisarjan esiintyjien palkkakuluihin

Näyttämötaide
Jyväskylän Teatteriyhdistys Kulissi ry, Jyväskylä, 3 000 €
Rocky Horror Show -musikaalin valmistamiseen kesäteatteriin

Tanssitaide
Jyväskylän Tanssiopisto - Jyväskylän Tanssiyhdistys ry, Jyväskylä, 2 000 €
Tanssin päivän näytöksen vierailijoiden tuottamiseen Jyväskylään

Monitaide
Yläkaupungin Yö ry, Jyväskylä, 2 000 €
Yläkaupungin Yö 2016 -festivaalin taiteen ammattilaisten palkkioihin

Erityisavustukset yhteensä 9 kpl, 18 500 €

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Elokuvataide
Heinonen Janne, Saarijärvi, 1 600 €
Mediakriittisyyttä opettavan elokuvatyöpajakokonaisuuden järjestämiseen

Kirjallisuus
Kanala Sari, Vesanka, 2 000 €
Me tehdään tietokirja -kirjoituspajojen pitäminen alakouluissa

Kuvataide
Valkama Mirva, Karvia, 2 500 €
Työryhmälle kuvataidepainotteisten leirien järjestämiseen Pelastakaa lapset ry:n kautta tuleville lapsille, nuorille ja perheille Saarijärvellä

Monitaide
Työryhmä Hirvanen Anna-Kaisa, Palokka, 4 000 €
Vuorovaikutteisten esitys- ja työpajakokonaisuuksien toteuttamiseen Jyväskylän alueen päiväkodeissa

Musiikki
Ahti Leena, Vilppula, 1 500 €
Musiikkiprojekti vastaanottokeskusten lapsille ja keuruulaisille lapsille Keuruulla

Työryhmä Malinen Anne, Vaajakoski, 2 000 €
Lasten musiikki-/tanssi esityksen valmistamiskustannuksiin

Näyttämötaide
Työryhmä Lehtimäki Anne, Jyväskylä, 2 000 €
Esityksen ja työpajan Ruma ankanpoikanen maakuntakierros eri alakouluilla ja päiväkotiryhmissä

Lehtoranta Ilona, Jyskä, 2 500 €
Lapsipotilaille suunnattujen nukketeatteriesitysten valmistamiseen    

Lastenkulttuurin kohdeapurahat yhteensä 8 kpl, 18 100 €

Lastenkulttuurin erityisavustukset yhteisöille

Musiikki
Musiikkiyhdistys PoPi ry, Peninki, 2 000 €
Lasten ja nuorten Kulttuurifestivaali -tapahtuman järjestämiseen

Multiaista satoa ry, Multia, 2 000 €
Multiaista Satoa -kulttuuritapahtuman nuorten ja lasten konsertin järjestämiseen Multialla Hallin Lavalla 2016

Tanssitaide
Keski-Suomen Tanssin Keskus ry, Jyväskylä, 2 500 €
Minä tanssin! -hankkeen maakuntakiertueen palkka- ja matkakuluihin

Monitaide
Art Hysteria ry, Saarijärvi, 1 500 €
Ötskä-festareiden esiintyjäkuluihin

Kuvataide
Äänekosken kaupunki, Äänekoski, 2 500 €
Kellosepän päiväkodin juhla- ja liikuntasalin akustolevyjen tekstiilitaideteoksiin

Näyttämötaide
Kuusan Nuorisoseura ry, Kuusa, 2 000 €
Ohjaajan palkkioon ja tekijänoikeusmaksuihin lastennäytelmään Viiru ja Pesonen

Kirjallisuus
Keski-Suomen Kirjailijat ry, Jyväskylä, 1 500 €
Lastenkulttuuripäivän järjestämiseen syksyllä 2016

Näyttämötaide
Adastra ry, Jyväskylä, 2 000 €
Pekka Töpöhäntä -näytelmän ohjaajan palkkakustannuksiin

Tanssitaide
Koskelan Setlementti ry, Äänekoski, 2 900 €
Lastentanssitapahtuman järjestämiseen Äänekoskella syyskuussa 2016

Ympäristötaide
Jyväskylän kaupunki, Jyväskylä, 2 000 €
Kansainvälisen yhteisöllisen taidekasvatusprojektin toteutukseen Suomessa ja Venäjällä

Lastenkulttuurin erityisavustukset yhteensä 10 kpl, 20 900 €