Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Pirkanmaan taidetoimikunta jakoivat 349 000 euroa apurahoja ja avustuksia

Pirkanmaan taidetoimikunta on myöntänyt taiteilijoiden kohde- ja työskentelyapurahat vuodelle 2014. Työskentelyapurahan sai 28 pirkanmaalaista taiteilijaa ja kohdeapurahan 29 taiteilijaa tai taiteilijatyöryhmää. Apurahahakemuksia oli käsittelyssä kaikkiaan 275 ja niillä haettu summa oli 2,8 M€. Taiteilijoille myönnettiin apurahoja kaikkiaan 227 800 euroa, mikä on n. 8 % haetusta summasta. Yksivuotisen työskentelyapurahan saivat kirjailija Tuija Välipakka ja kuvataiteilija Hanna Vihriälä. Puolivuotinen apuraha myönnettiin neljälle taiteilijalle.
Published

Pirkanmaan taidetoimikunta ja Taiteen edistämiskeskus jakoivat lisäksi lastenkulttuurin kohdeapurahoja ja erityisavustuksia yhteensä 48 000 euroa, yhteisöjen kohdeapurahoja ja erityisavustuksia yhteensä 43 200 euroa sekä yhteisöille avustuksia hyvinvointivaikutusten edistämiseen taiteen ja kulttuurin keinoin yhteensä 30 000 euroa. Apurahapäätökset teki taidetoimikunta. Virasto teki avustuspäätökset kuultuaan ensin taidetoimikuntaa.

Kaikki apurahat ja valtionavustukset olivat haussa 1.-31.10.2013 ja hakemuksia oli käsittelyssä yhteensä 391 loppusummaltaan 3 306 000 euroa. Tukea taiteelle ja kulttuurille myönnettiin Pirkanmaalle nyt kaikkiaan 349 000 euroa, mikä on hiukan yli 10 % haetusta summasta.

Pirkanmaan taidetoimikunta korosti myös avustuskäsittelyissä eri taiteenalojen ammattilaisten työllistymistä ja ammattitaiteilijoiden osuutta myös erilaisissa yhteisöprojekteissa ja lastenkulttuurin hankkeissa. Taiteen edistämiskeskus pyrki nyt myös siihen, että valtion valtakunnallisia ja alueellisia tukia myönnettiin samoihin apuraha- ja avustuskohteisiin vain yhdeltä tasolta.

Pirkanmaan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Muista valtionavustuksista taidetoimikunta antaa lausunnon.

Apurahoja ja avustuksia myönnettiin seuraavasti:

Työskentelyapurahat
 

Elokuvataide  
Blom Risto-Pekka, Tampere, 4 950,00 €
Tuomisto Vappu, Akaa, 2 800,00 €

Kirjallisuus      
Kaukonen Katja, Tampere, 4 950,00 €
Lappi Arto, Tampere, 6 600,00 €
Lehikoinen Tiina, Tampere, 4 950,00 € 
Palviainen Jukka-Pekka, Sastamala, 9 900,00 €, ½-vuotinen
Välipakka Tuija, Tampere, 19 800,00 €, 1-vuotinen

Kuvataide       
Isojärvi Eija, Orivesi, 9 900,00 €, ½-vuotinen
Regan Tomas, Tampere, 9 900,00 €, ½-vuotinen
Vihriälä Hanna, Tampere, 19 800,00 €, 1-vuotinen

Mediataide     
Heinonen Anssi, Kangasala, 4 950,00 €

Monitaide       
Pirinen Ville, Tampere, 6 600,00 €

Muotoilu         
Mattelmäki Anna, Tampere, 9 900,00 €, ½-vuotinen

Musiikki           
Dumitrescu Adina, Tampere, 6 600,00 € 
Lounela Kari, Tampere, 2 000,00 €
Nissilä Antti, Ikaalinen, 3 500,00 €

Näyttämötaide                          
Heikkinen Veli, Tampere, 3 300,00 €
Karjalainen Petra, Tampere, 3 000,00 €
Majanlahti Sanna, Tampere, 4 950,00 €        
Pokkinen-Salo Emilia, Tampere, 4 950,00 €  
Skaffari Marja, Tampere, 3 300,00 €

Sarjakuva- ja kuvitustaide
Makkonen Ville, Tampere, 6 600,00 €

Sirkustaide      
Utriainen Hanna-Maarit, Tampere, 3 300,00 €                        

Tanssitaide     
Aladin Pauliina, Tampere, 4 950,00 €
Hämäläinen Marjo, Tampere, 3 300,00 €
Ikonen Maija, Tampere, 4 950,00 €
Nenonen Noora, Tampere, 3 300,00 €

Valokuvataide                           
Viebrock Hans, Tampere, 3 300,00 €

Kohdeapurahat

Elokuvataide  
Rokosa Ninotchka, Tampere, 1 500,00 €
dokumenttielokuvan käsikirjoitukseen ja ohjaukseen

Kuvataide       
Arantila Markku, Orivesi, 5 000,00 €
yksityisnäyttelyn järjestämisen kuluihin
Jääskeläinen Anssi, Tampere, 1 350,00 €
näyttelykustannuksiin
Kallinen Jarmo, Tampere, 4 000,00 €
näyttelykuluihin
Lehtelä Anne, Tampere, 1 500,00 €
näyttely- ja matkakuluihin
Riskula Helge, Tampere, 3 000,00 €
materiaalikustannuksiin
Teiska Tuija, Tampere, 1 000,00 €
yksityisnäyttelyn kuluihin
Virtanen Ilkka, Kangasala, 2 000,00 €
näyttelykuluihin
Änäkkälä Miia, Valkeakoski, 2 000,00 €
yksityisnäyttelyn kuluihin
Työryhmä Paappa Karoliina, Tampere, 2 500,00 €
Route Couture -taideprojektikirjan taittokuluihin
Työryhmä Rahkila Janne, Tampere, 2 000,00 €
PERFO-tapahtumien esiintyjäkuluihin

Mediataide     
Työryhmä Impola Laura (Tehonrakentajat), Tampere, 2 000,00 €
Tehonrakentajat-näyttelyiden järjestämiseen

Monitaide       
Raivio Päivi, Helsinki, 1 500,00 €
yhteisöllisen tilataideteoksen suunnitteluun ja toteutukseen

Muotoilu         
Pahkala Anne-Mari, Tampere, 1 500,00 €
malliston Digiprint reaktiivitulostukseen ja tuotantokustannuksiin

Musiikki           
Nyrhinen Juhana Matias, Ylöjärvi, 1 300,00 €                           
matka-, viisumi- ja vuokrakuluihin Villa Karon matkalla
Työryhmä Tuomi Janne (Jazzyhtyeet Rakka ja Black Motor), Tampere, 2 000,00 €
Rakka-yhtyeen ja Black Motor -trion esiintymiskuluihin New Yorkissa

Näyttämötaide                          
Laakkonen Riku, Akaa, 500,00 €
olohuonenukketeatteriesityksen kuluihin
Työryhmä Kangas Minna, Akaa, 1 000,00 €
rautatieläishistoria-aiheisen näyttämöteoksen kuluihin
Työryhmä Kärnä Usva, Tampere,1 000,00 €
Ostettu sydämellisyys -näytelmän valmistamiseen
Työryhmä Wiinikka Satu, Tampere, 1 000,00 €
nukketeatteri- ja livemusiikkiesityksen kuluihin

Sarjakuva- ja kuvitustaide
Prusi Julia, Tampere, 2 000,00 €
runokirjojen kuvittamiseen

Sirkustaide      
Lapinlampi Henna, Tampere, 350,00 €,
matkakuluihin Intiaan
Pylkkänen Jenni, Tampere, 1 000,00 €
sirkusvälineiden hankintaan

Tanssitaide     
Työryhmä Foster Raisa (RaMa music & movement), Tampere, 1 000,00 €                            
"Uusi kuningas" -teoksen tilavuokriin ja materiaaleihin
Työryhmä Kuha Linda, Tampere, 1 000,00 €
Oodi jaloille -teoksen kuluihin
Työryhmä Linnusmäki Tuula, Lempäälä, 1 300,00 €
"Viimeiseen asti" -tanssiteoksen kuluihin
Työryhmä Silvennoinen Anu, Tampere, 1 500,00 €
tanssiteoksen valmistuskuluihin

Valokuvataide                           
Arffman Jari, Tampere, 3 000,00 €
valokuvajulkaisun kuvankäsittelyyn ja graafiseen suunnitteluun
Suonpää Juha, Lempäälä, 2 700,00 €
Vuores-valokuvakirjan jälkituotantoon ja taittoon

Valtionavustukset – erityisavustukset
 

Elokuvataide  
Elokuvaosuuskunta Camera Cagliostro, Tampere, 2 500,00 €
monikulttuurikasvatustyöpajan vientiin Tsekin tasavaltaan
Loud Silents ry, Tampere, 1 000,00 €
mykkäelokuvafestivaalin tuotantokuluihin
Pirkanmaan elokuvakeskus ry, Tampere, 1 750,00 €
elävän musiikin säestyksellä esitettyjen elokuvien kuluihin

Kirjallisuus      
Elävän kirjallisuuden yhdistys - ELKI ry, Tampere, 2 000,00 €                          
festivaalin mainontaan ja materiaalikuluihin
Pirkkalaiskirjailijat ry, Tampere, 3 000,00 €
kirjailijoiden ystävyyskaupunkivierailuihin
Tampereen Runoviikko ry, Tampere, 3 000,00 €
runofestivaalin tuottamiseen

Kuvataide       
Pirkkalan Taideyhdistys ry, Pirkkala, 1 000,00 €
jurytetyn kesänäyttelyn kustannuksiin
Taidesuunnistus ry, Tampere, 2 000,00 €
tapahtumaesitteen uudistamiseen juhlavuonna
Tampereen Taiteilijaseura ry, Tampere, 2 000,00 €
ammattitaiteilijoiden jatkokoulutukseen

Monitaide       
Rajataide ry, Tampere, 2 500,00 €
Rajakeskiviikko-tapahtumasarjan kuluihin

Muotoilu         
DesignOnTampere ry, Tampere, 1 000,00 €, kuudennen DesignOnviikon markkinointiin
Pirkanmaan muotoilu- ja taideteollisuusyhdistys Modus ry, Tampere, 3 000,00 €
Pirkanmaa muotoilee V -näyttelyn palkkiokustannuksiin

Musiikki           
Händel-kuoro ry, Tampere, 1 000,00 €
Te Deum Laudeamus -konsertin markkinointikuluihin
Oriveden mieslaulajat ry, Orivesi, 500,00 €
juhlakonsertin muusikkokuluihin
Pinsiön Mieskuoro ry, Nokia, 2 000,00 €
A. Kivi -aiheisen musiikkiteatteriteoksen toteuttamiseen
Ruoveden mieskuoro, Ruovesi, 500,00 €
juhlakonsertin solistikuluihin
Rämsöön kyläkerho ry, Vesilahti, 500,00 €
Moottorimusiikin festivaalin markkinointikuluihin
Sääksmäki Soi! ry, Valkeakoski, 1 000,00 €
esiintyjäpalkkioihin
Taistelijan talo -palveluyhdistys ry, Ylöjärvi, 1 500,00 €
Aurejärven kyläkirkossa järjestettävien konserttien esiintyjäpalkkioihin

Näyttämötaide                          
Nokian näyttämön kannatusyhdistys ry, Nokia, 2 000,00 €
juhlanäytelmän lavastus- ja visualisointikuluihin
Tampereen oopperafestivaali ry, Tampere, 1 000,00 €
Tosca-oopperatuotannon tilavuokraan

Tanssitaide     
Pirkanmaan Tanssin Keskus ry / Sisä- Suomen tanssin aluekeskus, Tampere, 3 000,00 €
juhlavuoden tapahtumasarjan järjestämiseen

Valokuvataide                           
Kameraseura Mielikuvitus ry, Lempäälä, 500,00 €
kansainvälisen digitaalisen valokuvanäyttelyn toteuttamiseen
Valokuvakeskus Nykyaika ry, Tampere, 4 450,00 €
suomalaisen valokuvataiteen kansainväliseen kiertonäyttelyyn
Videootit ry, Tampere, 500,00 €
näyttelyiden järjestämiseen Pirkanmaalla

Lastenkulttuurin kohdeapurahat
 

Kirjallisuus      
Arkimies Kirsikka, Ylöjärvi, 3 000,00 €
luovan kirjoittamisen opettamisen jatkamiseen vakavasti sairaille lapsille
Hytönen Ville, Tampere, 3 000,00 €
lasten satukokoelman kirjoittamiseen
Mäki Harri István, Ylöjärvi, 4 000,00 €
syrjäytyneiden lasten ja nuorten satukokoelman kirjoittamiseen
Työryhmä Järnefelt Kaisa Maria, Tampere, 4 000,00 €
Leikki vieköön! -kirjan tekemiseen ja siihen liittyviin työpajoihin

Monitaide       
Työryhmä Nikkilä Jussi, Tampere, 2 000,00 €                           
Seikkailija käsikirja -teoksen koostamiseen vuorovaikutuksessa nuorten kanssa

Musiikki           
Työryhmä Kangas Kaj, Tampere, 2 000,00 €
Wäinö Lakki -yhtyeen Tove Janssonin juhlavuoden konsertin harjoitustila- ja laitevuokriin

Näyttämötaide                          
Degerholm-Pallas Veera, Tampere, 2 500,00 €
esityksen käsikirjoittamiseen
Viitaniemi Janne, Tampere, 2 500,00 €
lastenmusikaalin kirjoittamiseen ja tuottamiseen
Työryhmä Salo Elina, Tampere, 1 000,00 €
lastennäytelmän valmistamiseen

Tanssitaide     
Työryhmä Roininen Samuli, Tampere, 515,00 €
pienille lapsille suunnatun nykytanssiteoksen ja tanssityöpajakiertueen materiaalikustannuksiin

Lastenkulttuurin erityisavustukset
 

Elokuvataide  
Videootit ry, Tampere, 2 000,00 €,
animaation juhlavuoden animaatiopajoihin

Kirjallisuus      
Sanataideyhdistys Yöstäjä ry, Tampere, 1 500,00 €
maakunnan alakouluille suunnattuihin Runoslämmi-työpajoihin

Kuvataide       
Aimo Tukiaisen Purnun säätiö, Helsinki, 2 000,00 €
lasten ja nuorten toimintaan Purnussa
Mänttä-Vilppulan kaupunki / Varhaiskasvatus, Mänttä, 1 285,00 €
kuvataiteilijoiden osallistumiseen opetustyöhön päivähoidossa / taidekasvatusta tukevan toimintamallin luomiseen
Tampereen Taiteilijaseura ry, Tampere, 2 000,00 €
Lapsi kohtaa taiteen III -näyttely- ja työpajahankkeeseen

Monitaide       
Rajataide ry, Tampere, 2 200,00 €
Hupulla huputettu -esitystyöpajatapahtumiin 5-10 -vuotiaille lapsille

Musiikki           
Kulttuuriosuuskunta Uulu, Tampere, 2 500,00 €
Silkkitie-työpajojen ohjauspalkkioihin Mänttä-Vilppulassa ja Punkalaitumella

Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteriyhdistys TASO ry, Tampere, 1 000,00 €
Babar-lastenproduktion kertojan ja lisäsoittajien palkkakuluihin
Tampereen NMKY ry. / Pirkanmaan musiikkiopisto, Tampere, 1 500,00 €
ohjaajapalkkioon Mörköoopperan toteuttamisessa

Näyttämötaide                          
Kulttuuriosuuskunta Terä, Kangasala, 1 000,00 €
Kivet-nuorisonäytelmän lavastuskustannuksiin
Mäntän Ammatillisesti johdettu Harrastajateatteri ry, Mänttä-Vilppula, 1 000,00 €
lasten ja nuorten näyttelemän näytelmän kuluihin

Tanssitaide     
Pirkanmaan Tanssin Keskus ry / Sisä- Suomen tanssin aluekeskus, Tampere, 2 000,00 €
Tanssipolku-lastenkulttuuripaketin ohjauskoulutukseen Pirkanmaan kuntien lastenkulttuurivastaaville
Tampereen Flamencoviikko ry, Tampere, 3 500,00 €
Los ninõs del norte - pohjoismaisen lasten flamencoviikon järjestämiskuluihin

Valtionavustukset kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistäviin hankkeisiin
 

Kuvataide       
Ikaalisten kuvataideyhdistys ry, Ikaalinen, 1 900,00 €
yhteistoiminnallisen maalaustapahtuman järjestämiseen

Monitaide       
Hoivamusiikki ry, Tampere, 2 500,00 €
hyvinvointia liikkeestä ja musiikista -senioriryhmän toimintaan
Kansalaistalo Mansikkapaikka ry, Tampere, 1 400,00 €        
neljän taiteenalan tilaisuuden kuluihin
Setlementtinuorten Hämeen piiri ry / Kölvi- toiminta, Tampere, 5 500,00 €
Your Choice! -hankkeeseen, maahanmuuttajiin ja poikiin kohdentuvan hankkeeseen / luovien menetelmien työpajojen kuluihin ammattitaiteilijoiden sekä sosiaalialan ammattilaisten vetämänä
Tampereen kaupunki, Museopalvelut, Kulttuurikasvatusyksikkö TAITE, Tampere, 1 000,00 €                  
neljän työpajakoulutuksen järjestämiseen Kaupin sairaalan ja Koukkuniemen vanhainkodin viriketoimintahenkilöstölle, lähtökohtana LiikKUVAT – videoteokset
Tehdassaaren Tuki ry, Nokia, 3 000,00 €
monitaiteisen ja monikulttuurisen yhteisötaideprojektin toteutukseen

Näyttämötaide                          
Komiikkaa kansalle ry, Tampere, 3 000,00 €
viittomakielisen tulkin palkkaamiseen stand up –festivaaleille
Suomen kirjainstituutin säätiö, Sastamala, 6 000,00 €
Samaa katua - nuorten kanssa toteutettavan teatteriesityskokonaisuuden kuluihin
Teatteriyhdistys Eliisa ry, Tampere, 500,00 €                           
Jotunin novelleista tehdyn esityksen kiertoon Pirkanmaan hoitolaitoksissa
Teatteriyhdistys Sokkelo ry, Tampere, 1 500,00 €
näkövammaisteatterin teatteri-, runo-, musiikki- ja lauluesitysten vuokra- ja matkakuluihin
Unify Productions Oy, Tampere, 2 500,00 €
Koukkuniemen soveltavan teatterin Kalevala -hankkeen palkkakustannuksiin
Vuorenväki ry, Tampere, 1 200,00 €
ikäihmisille suunnatun elämyksellisen kulttuurihankkeen vuokra-, matka- ja materiaalikuluihin

Lisätietoja: Armas Ketonen, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskuksen Pirkanmaan toimipiste, [email protected], p. 0295 330 840