Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjanmaan taidetoimikunta jakoivat 270 500 euroa apurahoja ja avustuksia

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjanmaan taidetoimikunta jakoivat taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 270 500 euroa Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueille.
Published

Taidetoimikunta myönsi työskentelyapurahoja 18 taiteilijalle yhteensä 178 200,00 euroa. Kohdeapurahoja jaettiin 16 taiteilijalle yhteensä 17 000 euroa. Lastenkulttuurin hankkeita tuettiin 32 500 eurolla ja kulttuurisen hyvinvoinnin hankkeita 27 000 eurolla. Lisäksi 39 yhteisöä sai erityisavustuksia yhteensä 15 800 euroa.

Pohjanmaan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija
Antti Huntus
p. 0295 330 810
[email protected]

Työskentelyapurahat

Kirjallisuus
Attianese Ann-Helen, Vöyri 9 900,00 €
½-vuotinen
Byggmästar Eva-Stina, Uusikaarlepyy 13 200,00 €
8 kk
Hietikko Harri, Vaasa 9 900,00 €
½-vuotinen
Mäki Merja, Seinäjoki 9 900 €
½-vuotinen

Kuvataide
Gripenberg Simon, Pietarsaari 9 900,00 €
½-vuotinen
Hansson Joakim, Pietarsaari 9 900,00 €
½-vuotinen
Koivisto Petra, Jalasjärvi 9 900,00 €
½-vuotinen
Kootstra Britt, Maalahti 6 600,00 €
4 kk
Norrgård Löfqvist Janika, Vaasa 9 900,00 €
½-vuotinen
Ranta Jamie, Kauhajoki 9 900,00 €
½-vuotinen

Monitaide
Backlund Sonja, Mustasaari 6 600,00 €
4 kk

Muotoilu
Latva-Äijö Jarmo, Seinäjoki 6 600,00 €
4 kk

Musiikki
Björklöf Mikael, Kauhava 19 800,00 €
1-vuotinen
Iso-Oja Terttu, Seinäjoki 9 900,00 €
½-vuotinen
Kangas Ville, Kaustinen 9 900,00 €
½-vuotinen

Näyttämötaide
Korja Venla, Seinäjoki 6 600,00 €
4 kk

Tanssitaide
Malviniemi Mia, Vaasa 9 900,00 €
½-vuotinen

Valokuvataide
Keski-Vähälä Esko, Kokkola 9 900,00 €
½-vuotinen

Kohdeapurahat

Elokuvataide
Rinnekari Juha, Isokyrö 500,00 €
Napue 1714 -dokumenttielokuvan dramatisoituihin taistelukohtauksiin,
musiikkiin, grafiikkaan ja animaatioihin

Kuvataide
Työryhmä Braun Albert, Uusikaarlepyy 1 500,00 €
för produktions- och transportkostnader
Työryhmä Försti Elina, Alajärvi 1 000,00 €
näyttelyn järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin
Kolu Marja, Vaasa 1 500,00 €
poikkitaiteellisen tapahtumakokonaisuuden toteutukseen (matkauhrit 1-osuus)
Lehtimäki Tiina, Vaasa 500,00 €
materiaalikuluihin
Nordbäck Maria, Vaasa 1 000,00 €
för genomförande av projektet "sällskaplekar"
Työryhmä Malkamo Liisa, Seinäjoki Monitaide 1 000,00 €
näyttelykuluihin

Muotoilu
Rintaniemi Päivi, Seinäjoki 1 500,00 €
julkaisuun omista töistä kansainvälistä yhteistyötä varten
Tuohisto-Kokko Minna, Ilmajoki 3 000,00 €
näyttelytoimintaan

Musiikki
Työryhmä Kivelä Lauri, Seinäjoki 1000 €
kiertuekuluihin
Työryhmä Palomäki Miia, Kokkola 1 000,00 €
konserttisarjan toteuttamiseen

Näyttämötaide
Työryhmä Johansson Julia, Vaasa 500,00 €
för teaterföreställningen "Konfliktkaos"
Työryhmä Hautala Vuokko, Seinäjoki 1 000,00 €
runokoosteen tekemiseen

Tanssitaide
Lehtola Saija, Helsinki 1 000,00 €
nykytanssiteoksen "Keep The Soil Moist" toteuttamiseen

Valokuvataide
Pöntinen Benjam, Lapua 500,00 €
valokuvanäyttelyn kokoamiseen

Valokuvataide
Rodas Patricia, Mustasaari 500,00 €
för materialkostnader

Erityisavustukset yhteisöille

Muotoilu
Stundars r.f., Mustasaari 1 500,00 €
för Karin Rosenholms utställning

Näyttämötaide
Seinäjoen Ammattikorkeakoulun Kulttuurialan
Edistämisyhdistys - Kutu ry, Seinäjoki 1 000,00 €
Chicago-musikaalin tuotantokustannuksiin
Ykspihlajan Työväen Näyttämö ry, Kokkola 2 500,00 €
Viimeiset mitallit -esityksen ohjauskuluihin

Kirjallisuus
Vaasa LittFest Vasa/Vaasan kaupunginkirjastomaakuntakirjasto,
Vaasa Kirjallisuus 1 500,00 €
kaksikielisen kirjallisuusfestivaalin järjestämiseen

Kuvataide
Suomenselän Taiteilijaseura ry, Ähtäri 1 000,00 €
kuvataidenäyttelyn järjestämiseen

Monitaide
Musikcafé After Eight r.f, Pietarsaari 500,00 €
för att bjuda program på "Friday I`m in love!"

Muotoilu
Etelä-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry, Seinäjoki 1 500,00 €
käsityömalliston tuotekuvauksiin
Kulttuuriosuuskunta Kick!, Helsinki 1 800,00 €
Rytmikorjaamo Desingsunnuntai -tapahtuman järjestämiseen

Musiikki
Kaskisten Matkailu ry - Kaskö Turism rf, Kaskinen 1 000,00 €
10.-13.7.2014 Kaskisen Musiikkikesän järjestämiseen
Skafferiet r.f., Vaasa 500,00 €
för verksamhet på Ritz
Vaasan kamarimuusikot - Vasa kammarmusiker rf, Vaasa1 000,00 €
konserttitoimintaan Vaasassa ja Pohjanmaan alueella

Valokuvataide
Jakobstads Fotoklubb r.f, Pietarsaari 1 000,00 €
för att arrangera Österbottens kameraklubbars årsutställning
Valokuvayhdistys IBIS ry, Vaasa 1 000,00 €
valokuvanäyttelyiden järjestämiseen valokuvagalleria Ibiksessä

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Kuvataide
Työryhmä Vihonen Virva, Kauhajoki 2 000,00 €
kahden taideleirin järjestämiseen lapsiperheille ja nuorille

Monitaide
Työryhmä Seppelin Sirpa, Vaasa 1 000,00 €
yhteisproduktion valmistamiseen

Näyttämötaide
Työryhmä Blåfield Paula, Vaasa 3 000,00 €
Poppulin pariskunta -kiertueen järjestämiseen
Lindström Outi, Kaustinen 1 000,00 €
teatteripäiväleirien järjestämiseen

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Näyttämötaide
Nukketeatteriyhdistys Pikku Aasi ry, Vaasa 2 000,00 €
"Kaikki yhdessä metsään" - näytelmän toteuttamiseen
Unga Scenkompaniet r.f, Vaasa 3 000,00 €
för dramatisering och uppförande av barnpjäsen av den norska barnboken
"Sinnaman"

Kirjallisuus
Pohjanmaan kirjailijat ry, Seinäjoki 2 000,00 €
lasten ja nuorten tekstityöpajan ja tekstinäyttelyn järjestämiseen

Kuvataide
Dots: förening för audiovisuell konst rf, Maalahti 2 500,00 €
för projektet Stormvind Malax
Seinäjoen taidehalli, Seinäjoki 2 000,00 €
kuuntelu- ja havannointityöpaja kustannuksiin

Monitaide
Vaasan kaupunki / kulttuurikeskus, Vaasa 1 500,00 €
Villa Dei Misteri lastenfestivaalin järjestämiseen 13.-14.6.2014

Muotoilu
Föreningen Brage i Vasa, Vaasa 1 000,00 €
för att ordna fem dagars slöjd- och textilslöjdskurs för barn

Musiikki
Folkmusiknätverket Lirama/Stiftelsen för Martin Wegelius
institutet, Helsinki 2 000,00 €
för "Pröva på folkmusik" -vecka i Jakobstad hösten 2014
Rytmi-instituutin kannatusyhdistys ry, Seinäjoki 1 500,00 €
lasten ja nuorten Isoo Orkesteri toiminnan uudelleen aloittamiseen
Toholammin Nuorison Musiikkitoiminnan tuki ry /
Toholammin Puhallinorkesteri, Toholampi 3 000,00 €
puhallinmusiikkileirin opetuskuluihin
Vaasan kaupunginorkesterin kannatusyhdistys Bravol ry
Vasa stadsorkesters understödsförening BRAVO! rf, Vaasa 1 500,00 €
IIgon paluu - IIgos återkomst -konserttikiertueen järjestämiseen

Näyttämötaide
Vetelin 4H -yhdistys ry, Veteli 1 500,00 €
lasten ja nuorten teatteritoimintaan

Tanssitaide
Tanssikipinä ry, Vaasa 1 000,00 €
Vaasa Dance Challenge 2014 - vuosittaisen tanssitapahtuman järjestämiseen

Valokuvataide
Kauhajoen 4H-yhdistys ry, Kauhajoki 1 000,00 €
Oman kylän diggari-hankeen toteuttamiseen

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistävät hankkeet

Kauhajoki-Seura ry, Kauhajoki 4 500,00 €
yhteisöllisen kulttuuriympäristön kehittämineen ITE-taiteen keinoin
Tolvis center Ab, Maalahti 3 500,00 €
för konstterapi för klienter
Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi, Vaasa 1 000,00 €
för att arrangera ett tvärkulturella evenemanget
Ei Kiusata ry, Seinäjoki 3 500,00 €
monitaiteellisen kiusaamisen vastaisen projektin toteuttaminen yläasteella
Kauhajoen kaupunki/yleinen kulttuuritoimi, Kauhajoki 2 000,00 €
ikäihmisille suunnatun kulttuuritoiminnan järjestämiseen
Kpanlogo Yede ry, Vaasa 3 000,00 €
African Cultural Festivalin järjestämiseen 2014
Kurikan kaupungin kulttuuritoimi, Kurikka 5 500,00 €
selvitys- ja kehittämishankkeeseen
Osuuskunta DraamaKipinä, Kokkola 4 000,00 €
HIH! -hankkeen toteuttamiseen