Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta jakoivat 247 500 euroa apurahoja ja avustuksia

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta jakoivat vuodelle 2014 taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 247 500 euroa. Hakemuksia tuli 272 kappaletta, joissa haettiin yhteensä lähes 2,6 miljoonaa euroa tukea.
Published

Työskentelyapurahoja myönnettiin 15 taiteilijalle lähes 152 000 euroa. Osa apurahoista oli jatkuvia vuodelta 2013. Työskentelyapurahaa haki 105 taiteilijaa lähes 1,9 miljoonalla eurolla. Kohdeapurahoja myönnettiin 15 taiteilijalle tai työryhmälle 16 000 euroa. Kohdeapurahahakemuksia tuli 77 kappaletta, joiden hakusumma oli noin 350 000 euroa. Yhteisöavustuksia myönnettiin 10 hankkeelle 10 200 euroa. Yhteisöavustushakemuksia tuli 34 kappaletta noin 120 000 euron hakusummalla.

Lastenkulttuurille myönnettiin 37 500 euroa 16 hakijalle: 14 800 euroa lastenkulttuurin kohdeapurahoina ja 22 700 euroa lastenkulttuurin erityisavustuksina. Lastenkulttuuriin tuli 36 hakemusta lähes 130 000 euron edestä.

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistäviin yhteisöhankkeisiin myönnettiin 32 000 euroa 13 hakijalle. Hakemusia tuli 20 kappaletta noin 87 000 euron edestä.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarvioinnilla taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päättää yhteisöjen erityisavustuksista alueen toimikuntaa kuultuaan.

Työskentelyapurahat

Työskentelyapuraha on 1650 € / kk vuonna 2014

Kirjallisuus
Cassidy (Röning) Inga, Oulu 3kk (jatkava vuodelta 2013)
Liukkonen Miki, Oulu ½-vuotinen
Vanhatalo Pauliina, Raahe 2-vuotinen
Kuvataide
Hinkula Kaija, Oulu 1-vuotinen
Kangasmaa Tuomo, Oulu ½-vuotinen (jatkava vuodelta 2013)
Keränen Riikka, Ristijärvi 1-vuotinen
Matinlauri Sakari, Oulu 1-vuotinen (jatkava vuodelta 2013)
Poussu Jyrki, Oulu ½-vuotinen (jatkava vuodelta 2013)
Mediataide
Tenetz Antti , Oulu 2-vuotinen
Musiikki
Greie-Ripatti Antye, Hailuoto 1-vuotinen
Raappana Sakari, Oulu ½-vuotinen (jatkava vuodelta 2013)
Sarjakuva/kuvitustaide
Ranta Ville, Oulu ½-vuotinen (jatkava vuodelta 2013)
Tanssi
Lehtinen (Virtanen) Milla, Oulu 1-vuotinen
Valokuva
Kinnunen Anni, Oulu 1-vuotinen
Männikkö Esko, Oulu 1½-vuotinen (jatkava vuodelta 2013)

Kohdeapurahat

Kirjallisuus
Skyttä Jaana, Oulu 500 €
Henkirikosta käsittelevän, historia-aiheisen tietokirjan tekemiseen
Kuvataide
Gregory Mary, Oulu 1 300 €
Näyttelyiden järjestämiseen
Jäälinoja Mari, Oulu 1 000 €
Residenssimatkakuluihin, residenssivuokraan
Kaikkonen Helena, Oulu 1 000 €
Näyttelytoimintaan
Kestilä Niina, Pyhäntä 1 000 €
Yksityisnäyttelyyn
Nagy Daniel, Oulu 1 300 €
Teoskokonaisuuden materiaalikuluihin
Penttilä Eeva-Maija, Kajaani 1 000 €
Taidegrafiikan näyttelyn järjestämiseen
Ylönen Antti, Ii 1 000 €
Tokiossa Japanissa olevasta näyttelystä aiheutuviin matka- ym. kuluihin
Työryhmä Korppila Raija, Raahe 1 300 €
Raija Korppilan ja Juha Laakson näyttelykustannuksiin
Mediataide
Lehtinen Leevi, Oulu 1 000 €
Animaatioinstallaationnäyttelyiden kustannuksiin
Musiikki
Työryhmä Kangas Laura, Oulu 1 300 €
Konserttisarjan järjestämiseen Oulun seudulla
Näyttämötaide
Työryhmä Pohjanrinne Marko, Kempele 1 300 €
Nuu-teatteriyhdistys ry:n 2014 tuotannon ohjaajan palkkioon
Sarjakuva/kuvitustaide
Ahtinen Lauri, Oulu 1 000 €
Sarjakuvallisen romaanin teon kanssa ja ohella elämiseen
Sirkustaide
Turkki Nella, Oulu 1 000 €
Sirkushankkeen työstämiseen
Tanssitaide
Prittinen Jouni, Liminka 1 000 €
Tanssiteoksen valmistuskuluihin

Yhteisöavustukset

Kirjallisuus
Huutomerkki ry, Oulu 1 000 €
Kirjallisuus- ja kulttuuritapahtumien toteuttamiseen Oulun alueella
Kuvataide
Oulun Taiteilijaseura -63 ry, Oulu 1 000 €
Valtakunnalliseen vaihtonäyttelytoimintaan
Taideyhdistys Elsuupa ry, Kärsämäki
Ars Kärsämäki 2014 - nuorten kuvataiteilijoiden kesänäyttelyn järjestämiseen 1 000 €
Taiteilijaseura Koillinen, Kuusamo 800 €
Työpajaan "Taitelija luontokuvaajana" ja juhlaseminaarin "Taiteilija ympäristönsä tulkkeina"
Musiikki
Haapaveden kamariorkesteri ry 1 000 €
J.S Bach: h-mollimessun toteuttamiseen 1.-2.11.2014
Musiikkia Paanukirkossa ry, Kärsämäki 1 000 €
Musiikkia Paanukirkossa -musiikkijuhlan 10-vuotisjuhlatapahtuman toteuttamiseen 2014 Ylivieskan seudun kanteleyhdistys ry 800 €
Kanteleviikko 2014 -tapahtuman järjestäminen
Sarjakuva/kuvitustaide
Oulun sarjakuvaseura ry 2 000 €
Oulun sarjakuvafestivaalien kansainvälistymistä edistävään toimintaan
Tanssitaide
Flow ry, Oulu 1 000 €
Paikkasidonnaisen Varjakka-teoksen toteuttamiseen Oulussa
The Irish Music Society of Oulu 600 €
Irlantilaisen tanssin viikonloppukurssien järjestäminen

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Arkkitehtuuri
Työryhmä Vasu Eini, Oulu 2 200 €
Näkymätön kaupunki - kulttuuriympäristösuunnistustapahtumaan alakouluille ja perheille Oulussa Euroopan kulttuuriympäristöpäivien yhteydessä
Kirjallisuus
Kummu Essi, Oulu 3 000 €
Lastenromaanin työstämiseen
Näyttämötaide
Työryhmä Saari Eino, Kajaani 5 000 €
Kiertävän lastenteatteriesityksen toteuttamiseen
Sarjakuva/kuvitustaide
Tuomela Saara, Oulu 600 €
Lapsille suunnatun "Unten maat" -kuvitusnäyttelyn toteuttamiseen
Sirkustaide
Järvi Anna-Kaisa, Oulu 2 000 €
Työpajaan ja teatteriprojektiin osallistumiseen Meksikossa ja Kuubassa kesä-elokuussa 2014
Tanssi
Työryhmä Palokangas Minna, Kajaani 2 000 €
Kohti kokonaisvaltaista taidekasvatusta - Tanssiva sanataide -julkaisun kirjoittamiseen

Lastenkulttuurin yhteisöavustukset

Kirjallisuus
Kallioniemisäätiö/Päätalo-instituutti, Taivalkoski 1 000 €
Napero-Finlandia-sadunkirjoituskilpailun ja Naperoviikon järjestämiskustannuksiin vuonna 2014
Monitaide
Kulttuuriosuuskunta G-voima, Kajaani 2 700 €
G-Voiman järjestämän kekri-juhlan kehittämiseen erityisesti lapsille suunnatuksi tapahtumaviikoksi: Lasten kekriksi
Muotoilu
PROTO-Pohjois-Suomen muotoilijat ry, Oulu
Lasten ja nuorten muotoilutyöpajojen järjestämiseen 3 000 €
Musiikki
Raahen Nuorisokuoron Kannatusyhdistys ry, Raahe 1 500 €
Raahen Nuorisokuoron osallistumiseen Michiganissa (USA) järjestettävään kansainväliseen lasten- ja nuortenkuorojen festivaaliin 2014
Näyttämötaide
Suomen Elämäntarinayhdistys ry, Kärsämäki 2 500 €
Sattuipa kerran" -lasten tarinakatselmuksen sekä nuorten teatteriryhmä Kipinän Pentti Haanpään novelleista dramatisoiden esityksen "Elämän keinot" toteuttamiseen
Sirkustaide
Oulun Tähtisirkusyhdistys, Oulu 3 000 €
Kesäsirkuksen tuottamiseen 2014
Tanssitaide
Jokilaaksojen Tanssitaiteen Tuki ry, Pyhäjärvi 2 500 €
Lasten, nuorten ja erityisryhmien yhteisötanssillinen alueellinen teemapäivä
Routa - Kajaanin tanssin edistämiskeskus ry, Kajaani 3 000 €
Pikku prinssi, nuorten tanssillisen ilmaisun taidekasvatusprojektiin
Ballet Kaukametsän tuki ry, Kajaani 1 750 €
25 tanssioppilaan ja kahden huoltajan matkaan Pietariin balettityöpajaan
daCi-Finland Tanssin varhaiskasvattajat, Kajaani 1 750 €
Lasten ja nuorten pohjoismaisen tanssikonferenssin "Dance and Child Nordic" järjestämiseen Kajaanissa

Kulttuurin hyvinvointivaikutusten yhteisöavustukset

Elokuva
Oulun Elokuvakeskus ry, Oulu 3 000 €
Oulun alueen päivä- ja hoivakotien ohjattuihin elokuvaesityksiin
Monitaide
Etnika Kainuu ry, Kajaani 2 500 €
Lasten ja nuorten kulttuurityöpajaan ja tapahtumien järjestämiseen
Keskustan Palvelukeskus / Oulun palvelusäätiö, Oulu 3 000 €
Keskustan Palvelukeskuksen asiakkaiden ja palvelutalon asukkaiden taidetoimintaan; Café Taide
Kulttuuriosuuskunta ILME, Oulu 5 000 €
Työyhteisöjen ja järjestöjen taiteelliseen työhyvinvointitoimintaan tähtäävän projektin toteuttamiseen
Mustarinda-seura ry, Hyrynsalmi 1 500 €
Metsän roolia terapeuttisena ja tervehdyttävänä ympäristönä tutkivaan hankkeeseen
Oulun KSL ry, Oulu 1 500€
Paikka- ja tilannesidonnaiseen taidenäyttelyyn nuorten taidepaja Veeran verstaan juhlaviikolle
Musiikki
Kainuun kansanmusiikkiyhdistys Kaikamu ry, Kuhmo 800 €
Yhteisöllisyyttä ja arjen luovia toimintoja Kainuun syrjäkyliin. Kyläkonserttien järjestämiseen Kainuussa vuonna 2014
Liikkuva Laulureppu ay, Oulu 3 000 €
Hymyreput -kuoron toiminnan kehittämiseen ja tunnettavuuden lisäämiseen
Muhoksen Elävän Musiikin yhdistys ry, Muhos 800 €
Tulevien musiikkitapahtumien kustannusten kattamiseen
Näyttämötaide
Oulun kehitysvammaisten tuki ry, Oulu 4 000 €
Kirjavaa kulttuuria -erityisryhmien taidetta tapahtumaan, kehitysvammaisten Papukaija-teatteriryhmän tuottaminen ja näkövammaisteatteri Sokkelon tuominen samaan tapahtumaan
Oulun Tanssikomppania ry, Oulu 2 000 €
Irti minusta -näytelmän työskentelyyn ja toteuttamiseen, syömishäiriöongelman esilletuomiseen sekä rakentaviin työpajoihin
PISSTOP ry, Oulu 2 400 €
Pauli Ylitalon kirjoittamaan näytelmään Jamppa - Aamu toi, ilta vei
Quo Vadiksen tuki ry, Salo 2 500 €
Saduttavaan esittävään taiteeseen vanhainkodeissa

Lisätietoja: Ulla Lassila, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste, [email protected], p. 0295 330 860.