Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta jakoivat taiteen edistämiseen lähes 200 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta jakoivat taiteen edistämiseen 195 064 euroa vuodelle 2013. Työskentelyapurahan sai 8 taiteilijaa ja edellisvuodelta jatkuvia apurahoja on kolmella taiteilijalla. Näiden kokonaissumma on 109 009 euroa.
Published

Kohdeapurahoja myönnettiin 25 hakijalle yhteensä 25 055 euroa. Lisäksi 10 taide- ja kulttuurialan yhteisöä sai hanketukea 16 000 euroa. Lastenkulttuurin kohdeapurahoja ja yhteisöavustuksia myönnettiin 23 hakijalle 45 000 euroa. Taiteen edistämiskeskus jakoi taidetoimikunnan lausunnon pohjalta johtajan päätöksellä kaikista yhteisöavustuksista 12 kappaletta, yhteensä 18 250 euroa.

Sekä työskentelyapurahaa että kohdeapurahaa haki 93 taiteilijaa tai työryhmää.  Haettu summa oli 1 899 710 euroa. Hakijoista 8,6 prosentille myönnettiin apuraha. Taide- ja kulttuurialan yhteisöavustushakemuksia tuli 34 ja haettu summa oli 149 849 euroa. Lastenkulttuurin avustushakemuksia tuli yhteensä 51 kpl ja haettu summa oli 209 018 euroa.

Toimikunnalla oli haettavana myös kulttuurin hyvinvointivaikutusten yhteisöavustukset. Näistä tiedotetaan erikseen.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan.

Työskentelyapurahat

Kirjallisuus
Cassidy (Röning) Inga, kirjailija, s. 74, Oulu ½-v.                     

Leikas Antti, Oulu ½-v.

Kuvataide
Kangasmaa Tuomo, Oulu 1-v.

Matinlauri Sakari, Oulu 1,5-v

Poussu Jyrki, Oulu 1-v.

Säveltaide
Raappana Sakari, Oulu 1-v.

Taideteollisuus/sarjakuva
Ranta Ville, Oulu 1-v.

Valokuvataide
Männikkö Esko, Oulu 2-v.

 

Kohdeapurahat

Kirjallisuus
Ahtinen Lauri, Oulu                                               
tarvikehankintoihin kolmea erillistä projektia (runokirja, sarjakuvakirja, kuvakirja) varten 1 000€

Kuvataide        
Heikkinen Jaakko, Liminka                                 
näyttelyn järjestämiseen Galleria Jadessa Helsingissä 1000€

Hentunen Pia, Tyrnävä           
kahden näyttelykokonaisuuden valutöiden ja ääniosuuden rahoitukseen 1 000€            

Hinkula Kaija, Oulu                   
näyttelyn järjestämiseen 1 000€                      

Hyvönen Einari, Oulu                                            
taidenäyttelyn järjestämiseen ja materiaalikuluihin 500€

Kangas Leena, Oulu                 
materiaali- ja näyttelykuluihin 1 000€            

Keränen Riikka, Ristijärvi        
residenssivuokraan ja matkakuluihin Ahvenanmaalle 500€                           

Lukin Hannu, Liminka                                           
näyttelyiden järjestämiseen ja työskentelyyn 500€

Mas Christelle, Oulu                
näyttelyn järjestämiseen, tarvikkeisiin ja kameran hankintaan 1 000€      

Niiranen Mayumi, Kajaani                                  
materiaalihankintoihin ja työskentelykuluihin sekä tilavuokraan 500€

Vehkaperä Tiina, Oulu            
Näyttelyn järjestämiseen Porissa 1000€       

Art Kainuu, Kajaani                                                
ARS PETTU -näyttelyn järjestämiseen 2000€

Näyttämö- ja Puhetaide
Nieminen Hannele, Oulu       
produktion tekoon vanhuksille 2000€           

Väänänen Tuula, Oulu            
esityksen valmistamiseen Juhani Peltosen romaanista Salomo ja Ursula 1500€                 

Kaikkeuden enkelit, Kajaani 
Einar Mar Gudmundssonin monologinäytelmän Kaikkeuden Enkelit tekemiseen 1500€

Säveltaide       
Pitkänen Vesa, Oulu                                             
residenssityöskentelyyn 800€

Rönty Tuomas, Oulu                                             
Kosmos 3 -yhtyeen uuden konsertin säveltämiseen ja työstämiseen 1 000€

Suorsa Marko, Oulu                                              
kannettavan stereonauhurin hankintaan 555€

Taideteollisuus                           
Iljana Katja, Oulu                                                    
KIKS-kierrätysvaatemerkin 10-vuotisjuhlavuoden klassikkomalliston kaavoitukseen ja sarjontaan 1000€

Tanssitaide     
Lappalainen Mia, Oulu            
tanssiteos "Elämän kaarella" kiertuetoimintaan Oulun seudun palvelutaloissa 1000€     

Kudelma, Oulu                                                        
esteettömän nykytanssiteoksen valmistamiseen 1500€

Pohjois-Suomen katutanssiyhdistys ry, Oulu                                                       
Oulun katutanssien järjestämiseen, tuottajan palkkaan ja kuluihin 2000€

Polokkarit (Oulunsuun nuorisoseura ry), Oulu                                 
kansainväliseen yheistyöprojektiin kansantanssiryhmä Polokkareiden ja tsekkiläisen
kansantanssiryhmä Dubravan välillä 1200€

Yhteisöavustukset

Iikkuvat ry, Ii  
Koululais- ja mykkäelokuvanäytösten järjestämiseen 1250€

Oulun Musiikkivideofestivaalit ry, Oulu        
Musiikkivideofestivaalien 20-vuotisjuhlien erikoisohjelmistoon 1000€

Huutomerkki ry, Oulu
Kirjallisuus- ja kulttuuritapahtumien toteuttamiseen 1250€

Kulttuuriosuuskunta ILME, Oulu
Forum -teatteriesityksen valmistamiseen ja Forum -teatteriryhmän toiminnan käynnistämiseen 2000€

Kajaanin harrastajateatteri ry, Kajaani
Dokumenttiteatteriesityksen ”Oikeusjuttu”

Oulun kirjailijaseura ry, Oulu
Kirjallisuustapahtumien järjestämiseen 3 000€

Taideyhdistys Elsuupa ry, Kärsämäki
Ars Kärsämäki 2013-nuorten kuvataidenäyttelyn järjestämiseen 1 250€

Festivaaliyhdistys Maraton ry, Oulu               
Kansainvälisen teatterifestivaalin järjestämiseen Oulussa 1250€

Jazz 20 ry, Oulu
Valtakunnallisten Jazzpäivien sisällön tuottamiseen 1000€

Runovaara ry, Helsinki
Kainuun Runovaara 2013 tapahtuman toteuttamiseen 1000€

Lastenkulttuurin kohdeapurahat                    

Kuvataide        
Hirvonen Eija, Oulu                                               
monikulttuurisen kuvataidetyöpajan toimintaan ja taiteilija - lapsi/nuori työpajatoiminnan
tutkimiseen 1500€

Näyttämö- ja puhetaide        
Kuustie Janne, Liminka           
lasten- ja nuorten näytelmäkäsikirjoitusten valmistamiseen 4000€           

Maailman rumin prinsessa, Oulu                     
Maailman rumin prinsessa -musiikkiteatteriesitykseen yli 4-vuotiaille 2000€                      

Metkat kissat Melleri ja Mörökölli, Oulu      
improvisaatioesityksen ja työpajojen tuottamiseen ja esityskustannusten tukemiseen 2250€               

Säveltaide       
Portaankorva Maria, Oulu     
uuden varhaisiän musiikkikasvatusmateriaalin sävellys- ja sanoitustyöhän sekä sen
kouluttamiseen alle kouluikäisten kasvattajille 2000€         

Roukala Aki, Hailuoto                                           
Bättre Folk -festivaalin yhteydessä järjestettävään elektronisen musiikin 1 000€

Hiiri Suomussalmella, Helsinki                           
Hiiri Suomussalmella teoksen harjoituksiin ja esityksiin Suomussalmella 2 000€                

JMO:Sävellys Soikoon työryhmä,                    
Jokilaaksojen musiikkiopiston sävellys- ja sovitusoppilaiden konserttikiertueen
järjestämiseen Pohjois-Pohjanmaan alueella 5000€            

Jousikvartetti Otso, Oulu       
lastenkonserttien järjestämiseen kirjastoissa 1500€            

Tanssitaide     
Lappalainen Mia, Oulu                                         
päiväkoti-ikäisille suunnatun tanssiteoksen "Alakko nää mua?" valmistamiseen 1500€

Muut                 
Kaikki eskarit breikkaa, Oulu
Kaikki eskarit breikkaa -työryhmän työsuunnitelman toteuttamiseen 1250€                      

Okariina-lastenkulttuurifestivaali,                   
Okariina -lastenkulttuurifestivaalin järjestämiseen vuonna 2013 1000€

Lastenkulttuurin yhteisöavustukset

Kirjallisuus       
Kallioniemi-Säätiö / Päätalo-instituutti, Taivalkoski
valtakunnallisen Napero-Finlandia -sadunkirjoituskilpailun ja Naperoviikon päätöstilaisuuden järjestämiskustannuksiin vuonna 2013 1000€                   

Kuvataide        
KulttuuriKauppila Ii ry, Ii                                      
Kalliotaide-lastenkulttuurin produktion järjestämiseen Iissä yhdessä Iin Hamina-Alaranta alueen päiväkotien kanssa 1250€

Näyttämö- ja puhetaide        
Suomen Elämäntarinayhdistys ry, Kärsämäki
Nuorten Tarina-Areena -pilotin toteuttamiseen Kärsämäen XIII Elämäntarinafestivaalilla 2500€

Säveltaide       
Kaikukuoro ry, Oulu                 
lasten ja lapsiperheiden joulukonserttiin vuodelle 2013 yhteistyössä Soiva Siili -orkesterin kanssa 1000€                        
Oulun Seudun Vanha Musiikki ry, Oulu                                     
Yksisarvisen Laulu -musiikkisadun toteuttaminen Oulun Vanhan Musiikin Festivaalilla 1000€

Taideteollisuus                           
PROTO - Pohjois-Suomen Muotoilijat ry, Oulu                       
lasten ja nuorten muotoilupajojen järjestämiseen 3000€ 

Tanssitaide     
Oulun läänin Tanssialan Tuki ry, Oulu                                          
Arktiset askeleet -tanssitapahtuman järjestämiseen liittyviin kuluihin1000€
                            
Routa - Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry, Kajaani
Kajaanin alueen lastentarhojen ja alakoulujen Momo-tanssiesityksen työpajoihin 4000€

Muut                 
Kuhmon Musiikkiyhdistys ry, Kuhmo            
Kuhmon kamarimusiikin kesän 2013 lastenohjelmien toteuttamiseen 1500€
                            
Nykymusiikkiseura Lokakuu ry, Oulu                                          
nuorten mykkäelokuvakilpailun järjestämiseen Uuden Musiikin Lokakuu -festivaalin yhteydessä 2 000€
                            
Oulun Tähtisirkusyhdistys ry, Oulu                                              
SCIFISIRKUS -esityksen tuottamiseen ja kiertuetoimintaan 1750€

Lisätietoja: Ulla Lassila, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste, [email protected], p. 0295 330 860