Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Savon taidetoimikunta jakoivat 246 000 euroa apurahoja ja avustuksia

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Savon taidetoimikunta jakoivat vuodelle 2015 taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 246 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 25 taiteilijaa ja kohdeapurahan 23 hakijaa. Taide- ja kulttuurialan hankkeisiin sai tukea 37 yhteisöä.
Published

Työskentely- ja kohdeapurahoja myönnettiin yhteensä 178 000 euroa. Työskentelyapurahoja haki 66 taiteilijaa yhteensä 953 820 eurolla ja kohdeapurahoissa oli 71 hakemusta yhteissummaltaan 230 723 euroa.

Yhteisöjen kohdeapurahoja jaettiin 14 000 euroa ja lastenkulttuurin edistämiseen tarkoitettuja apurahoja ja avustuksia jaettiin 30 000 euroa. Lastenkulttuurin avustukset on tarkoitettu lasten- ja nuorten kulttuuria edistäviin hankkeisiin, kuten tapahtumiin, näyttelyihin, esityksiin ja työpajoihin. Hakemuksia niihin tuli kaikkiaan 26, yhteissummaltaan 95 970 euroa. Pohjois-Savossa jaettiin 9 yhteisölle 24 000 euroa avustuksia hyvinvointivaikutusten edistämiseen taiteen ja kulttuurin keinoin. Hakemuksia tuli kaikkiaan 14 kpl ja näiden yhteissumma oli 91 325 euroa.

Pohjois-Savon taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Apurahat myönnetään veikkausvoittovaroista.

Lisätietoja:
Mikael Karikoski, erityisasiantuntija
Taiteen edistämiskeskus
Itä-Suomen aluetoimipiste
Vuorikatu 34 A, 70100 Kuopio
puh. 0295 330 880
[email protected]

Apurahoja ja avustuksia myönnettiin seuraavasti:


TYÖSKENTELYAPURAHAT


Elokuvataide
Lintumäki Aki, ohjaaja-käsikirjoittaja, Kuopio, 3 340 €


Kirjallisuus
Kilpi Marko, kirjailija / poliisi, Kuopio, 3 340 €
Tossavainen Jouni, kirjailija, Kuopio, 10 020 €, ½-vuotinen

Kuvataide
Airaksinen Jouni, kuvataiteilija, Kuopio, 3 340 €
Immonen Antti, kuvanveistäjä, Kuopio, 20 040 €, 1-vuotinen
Kokko Timo, kuvataiteilija, Kuopio, 3 340 €
Korkiakoski Sami, taidemaalari, Kuopio, 3 340 €
Kärkkäinen Reijo, kuvataiteilija, Kuopio, 10 020 €, ½-vuotinen

Mediataide
Jalasaho Eerika, mediataiteilija, Kuopio, 3 340 €
Väisänen Johanna, kuvataiteilija, Kuopio, 6 680 €

Monitaide
Lappi-Hautamäki Anja, tuottaja, tanssija, Kuopio, 3 340,00 €

Muotoilu
Mäki-Patola Leena, keramiikkataiteilija, Varkaus, 3 340,00 €
Tuovinen Mirka, yrittäjä, Lapinlahti 10 020 €, ½-vuotinen

Musiikki
Kemppainen Elina, muusikko, musiikkipedagogi, Kuopio, 3 340 €
Kosonen Tomi, muusikko, Kuopio, 3 340 €
McElwain Anna Maria, free-lance muusikko, Kuopio, 5 010 €
Neuvonen Anssi, säveltäjä / muusikko, Kuopio, 5 010 €
Pettersson Ilkka, muusikko, Kuopio, 5 010 €
Somero Jouni, pianotaiteilija, Juankoski, 6 680 €
Vilagi Adam, säveltäjä, Kuopio, 5 010 €

Näyttämötaide
Kivinen Miko, näytelmäkirjailija, näyttelijä, Kuopio, 5 010 €
Kurttila Jaana, pukusuunnittelija, Kuopio, 5 010 €

Sarjakuva- ja kuvitustaide
Tikkanen Petteri, sarjakuvataiteilija, Iisalmi, 5 010,00 €

Tanssitaide
Ryynänen Markku, tanssin opettaja, koreografi, Iisalmi, 8 350 €

Valo- ja äänitaide
Väisänen Ilpo, äänitaiteilija / muusikko, Kuopio, 3 340,00 €

Työskentelyapurahat, myönnetty 25 kpl, yhteensä  143 620 €

 

KOHDEAPURAHAT

Kuvataide

Airaksinen Jouni, Kuopio, 2 000 €
materiaalikuluihin

Kokko Timo, Kuopio, 1 500 €
näyttelykustannuksiin

Korkiakoski Sami, Kuopio, 1 500 €
näyttelyn järjestämiseen galleria G12:ssa

Rönkä Antti, Kuopio, 1 380 €
Yksityisnäyttelyn kustannuksiin Galleria G12:ssa Helsingissä 12.9.- 1.10.2015

Tikkanen Marja-Liisa, Lapinlahti, 1 000 €
Näyttelyyn Iisalmessa galleria Vennyssä helmikuussa 2015,
näyttelyn järjestämiseen Helsingissä

Mediataide

Väisänen Johanna, Kuopio,1 500 €
videoteoksien ja mediainstallaatioiden tekemiseen, näyttelyiden pitämiseen

Työryhmä Launonen Veera, Kuopio, 1 500 €
Kodinhoidon alkeet -videoteoksen tekemiseen

Monitaide

Fält Emma, Kuopio, 1 500 €
osallistavan piirrosinstallaation julkiseen esittämiseen

Työryhmä Lintumäki Aki, Kuopio, 1 000 €
Luontoa kaupunkiympäristöä stimuloivan, videotaidetta ja tanssia
yhdistelevän teoksen valmistamiseen Kuopioon marraskuuksi

Muotoilu

Mäki-Patola Leena, Varkaus, 1 000 €
Teos- ja näyttelykuluihin Suomessa 2015

Työryhmä Väätäinen Anna-Maria, Sonkajärvi, 2 000 €
SPIRAL -kierrätyspunontanäyttelyn tuottaminen Espanjaan

Musiikki

Moisala Arto, Kuopio, 1 500 €
Saksofonin ja klarinetin yhtyesoiton alkeet rytmimusiikissa kirjan ja
opiskelua tukevan cd:n toteutukseen

Työryhmä Hilander Mari-Anni, Kuopio, 2 500 €
Judith Weirin Grand Operan King Harald´s Saga harjoitus- ja toteutuskuluihin

Työryhmä McElwain Anna Maria, Kuopio, 1 500 €
NeljännenThe Nordic Historical keyboard Festivalin
järjestämiseen Kuopioon 2015

Työryhmä Toivanen Mikko, Kuopio, 600 €
jazzkonserttien tentetti -sävellysten nuottihankintoihin

Näyttämötaide

Työryhmä Puustinen Janne, Kuopio, 2 000 €
Työpajateatteriesityksen "GGA - Good Game All" valmistamiseen
ja esittämiseen Pohjois-Savossa vuoden 2015 aikana

Sirkustaide

Työryhmä Tengvall Emilia, Kuopio, 2 000 €
Kuopiossa loppuvuodesta 2015 esitettävän Sirkus Komponentin
monitaiteellisen sirkusesityksen tuotantokustannuksiin

Tanssitaide

Keinänen Johanna, Siilinjärvi, 900 €
Internetissä levitettävän tanssi-sanataideteoksen valmistamiseen

Työryhmä Hakkarainen Inka-Leea, Kuopio, 2 000 €
Yhteisötaideteoksen "Asunnottomat" materiaalikulujen sekä
puvustajan työkulujen korvaamiseen

Työryhmä Räsänen Juuso-Santeri, Kuopio, 1 000 €
"YOGA YOUR WAY TO VICTORY!!!" -tanssiteoksen valmistamiseen

Valokuvataide

Hänninen Nanna, Kuopio, 1 500 €
kansainväliseen soolonäyttelyyn, esityspaikat Galleria Ama,
Window Paris, Camara Oscura Madrid ja taubert contemporary

Työryhmä Pasanen Anne, Helsinki, 1 000 €
PÄNGÄTSAAREN ITIKKA - valokuvia savolaisuudesta kuluihin
Performanssi- ja esitystaide

Työryhmä Kuula Sannamaria, Kuopio, 2 000 €
Lähestyn tornitaloa -esityksen tanssi- ja performanssiteoksen
tuotantokuluihin

Kohdeapurahat, myönnetty 23 kpl, yhteensä 34 380 €

VALTIONAVUSTUKSET

Kirjallisuus

Savon kielen seura ry, Kuopio, 1 000 €
Kotiseutuneuvos Unto Eskelisen tuotannosta kootun runokirjan julkaisemiseen

Musiikki

Kuopio Jazz & Blues ry, Kuopio, 1 500 €
Kuopio jazz & Blues ry:n konserttien järjestämiseen

Sonkajärvi Soi ry, Sonkajärvi, 1 000 €
Sonkajärvi Soi -konserttisarjan järjestämiseen

Sirkustaide

Kuopion lasten sirkus ry, Kuopio, 1 500 €
Pakkassirkus Usva-produktion tuotantoon

Tanssitaide

Live Umbrella ry, Kuopio,1 000,00 €
vuoden 2015 toimintaan

DaCi Finland/Tanssin Varhaiskasvattajat ry, Kuopio, 1 000 €
Kohtaamisia tanssien -lasten ja muorten pohjoismaiseen tanssikonferenssiin


Kuvataide

Kuopion Kuvataiteilijat Ars Libera ry, Kuopio, 2 000 €
Sateenkaaren alla -näyttelyyn Pieksämämäellä

Mediataide

Valokuva-ja mediataideyhdistys Valmed ry, Kuopio, 1 000 €
koulutukseen

Monitaide

Kuopio Festivals ry, Kuopio, 1 000 €
Minnan päivät -tapahtuman tuotantokuluihin

Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry, Kuopio, 1 000 €
näyttelytoiminnan kehittämiseen galleria Myllyssä

Muotoilu

Taito Ylä-Savo ry, Iisalmi, 1 000 €
Lähikäsityömessuihin 2015

Valokuvataide

Victor Barsokevich-Seura ry, Kuopio, 1 000 €
nostalgianäyttelyiden tuottamiseen ja toteutukseen

Valtionavustukset, myönnetty 12 kpl, yhteensä 14 000 €

LASTENKULTTUURIN KOHDEAPURAHAT

Monitaide

Hämäläinen Timo, Varkaus, 1 500 €
paperinukketeatterin lavasteiden kuluihin

Musiikki

Työryhmä Kuikka Markus, Helsinki, 1 500 €
Lastenkonsertin järjestämiseen BarokkiKuopio -vanhan musiikin festivaaleilla
Näyttämötaide

Marin Anni, Kuopio, 2 000 €
Tavallisia Asioita -draamatyöpajan ohjaajan työskentelykuluihin

Nylén Ville, Kuopio, 2 000 €
Liikkuva teatteri Kepsutin Enkelin vapaailta –näytelmän kuluihin

Valokuvataide

Rissanen Mari-Jatta, Jyväskylä, 900 €
esikoululaisten valokuvanäyttelyn tuottamiseen osana Vekara-Varkaus -tapahtumaa

Performanssi- ja esitystaide

Vilimi Paula, Kuopio, 1 000 €
IhmeMaa -varjoteatteriesitykseen sekä esitykseen liittyvän työpajan
 
Lastenkulttuurin kohdeapurahat, myönnetty 6 kpl,  yhteensä 8 900,00 €

LASTENKULTTUURIN ERITYISAVUSTUKSET

Monitaide

Tmi Kivi ja höyhen, Varkaus, 1 600 €
laitos- ja perhesijoituksessa oleville lapsille ja nuorille suunnatun monitaiteellisen ryhmän kuluihin

Musiikki

Haajaisten nuorisoseura ry, Vieremä, 1 500 €
Lasten musiikkileirin kustannuksiin

Sisä-Savon Sävelet ry, Suonenjoki, 2 000 €
Savonmaan Helmet: Lasten ja nuorten laulukilpailuun

Varkauden Soittokunta, Varkaus, 2 000 €
Nuorten puhallinmusiikkitapahtumaan

Elokuvataide

Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus- ja
kehittämisyhdistys ISAK ry., Kuopio, 2 000 €
toimintametodin mallintamiseen elokuvatyössä

Monitaide

ANTI - Contemporary Art Festival ry, Kuopio, 3 000 €
Lasten teosten kokonaisuuden tuottamiseen ANTI -festivaalilla

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry, Lapinlahti 3 000 €
Sanataidetyöpajojen kehittämiseen odottaville äideille

Savon Kansantaide ry, Siilinjärvi,  2 000 €
Siilifolk-festivaalin lasten ja nuorten teemapäivän ohjelman tuottamiseen

Näyttämötaide
Liikkuva teatteri Kepsutti ry, Kuopio, 2 000 €
Päihteistä kertovan Enkelin vapaailta -nuortennäytelmän toteutukseen

Sirkustaide
Kaavin Nuorisosirkus ry, Kaavi, 1 000 €
Vuoden 2015 kevätnäytöksen tuotantokuluihin

Lastenkulttuurin erityisavustukset, myönnetty 10 kpl, yhteensä 20 100 €

 

KULTTUURIN HYVINVOINTIVAIKUTUSTEN ERITYISAVUSTUKSET

Elokuvataide

Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus- ja
kehittämisyhdistys ISAK ry., Kuopio, 2 500 €
Hopeatähdet -eläkeläisten elokuvafestivaaliin

Monitaide

ANTI - Contemporary Art Festival ry, Kuopio, 3 500 €
Liikuttavaa taidetta -projektiin

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry, Lapinlahti, 3 500 €
Nuorten taide-ja kulttuuritoiminnan kehittämiseen Rautavaaralle

Kuopio Festivals ry, Kuopio, 2 000 €
Kuopio juhlii -tapahtumaviikonlopun ammattitaiteilijoiden esiintymispalkkioihin ja palkkioihin

Savon Kansantaide ry, Siilinjärvi, 2 000 €
Siilifolk-festivaalin osallistavien kansankulttuurikohtaamisten tuottamiseen

Tanssitaiteen tuki ry, Kuopio, 3 000 €
Nuorten työpajoihin ja piirrosinstallaation julkiseen esittämiseen

Musiikki

Kyrönniemen Pianoillat ry, Vieremä, 2 500 €
pianokonserttien järjestämiseen, yhteisöllisyyden lisääminen

Lasten ja nuorten keskus Nikulan henkilökunta, Varkaus, 1 500 €
Taiteella työhyvinvointia - työmaaorkesteri Nikulele

Savon Vammaisasuntosäätiö, Iisalmen ja Kiuruveden kulttuuri- ja vapaa-ajan työryhmä, 3 500 €
Savas-Rockin bändikulujen kattamiseen

Kulttuurin hyvinvointivaikutusten avustukset, myönnetty 9 kpl, yhteensä 24 000 €