Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Savon taidetoimikunta jakoivat 249 000 euroa apurahoja ja avustuksia

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Savon taidetoimikunta jakoivat vuodelle 2014 taiteen edistämiseen apurahoina ja avustuksina 249 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 23 taiteilijaa ja kohdeapurahan 24 hakijaa. Taide- ja kulttuurialan hankkeisiin sai tukea 10 yhteisöä.
Published

Työskentelyapurahoja myönnettiin lähes 150 000 eurolla ja kohdeapurahoja taiteilijaryhmille ja taiteilijoille noin 40 000 euroa. Yhteisöjä tuettiin 16 000 eurolla ja lastenkulttuuriin osoitettiin 25 000. Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistävään toimintaan jaettiin 28 000 euroa. Työskentelyapurahaa haki 74 taiteilijaa noin 1,3 miljoonalla eurolla ja kohdeapurahaa 72 taitelijaa yli 200 000 eurolla. Taide- ja kulttuurialan yhteisöjen hankehakemuksia saapui 27 ja haettu summa oli yhteensä 120 000 euroa.

Pohjois-Savon taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarvoinnilla taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päättää yhteisöjen erityisavustuksista alueen toimikuntaa kuultuaan.

Apurahoja/avustuksia myönnettiin seuraavasti:

Työskentelyapurahat

 

Elokuvataide                                  
Ojala Pirjo, Kuopio                          
kolme kuukautta                                       

Kirjallisuus                                     
Jaatinen Heidi, Kiuruvesi                  
kolme kuukautta

Kekäläinen Tatu-Pekka, Kuopio          
kaksi kuukautta

Tirkkonen Sinikka, Varkaus                
kolme kuukautta

Tossavainen Jouni, Kuopio
½ vuotinen                                    

Kuvataide                                      
Airaksinen Jouni, Kuopio                  
kaksi kuukautta

Arvinen Mari, Suonenjoki                 
kolme kuukautta

Immonen Antti, Kuopio                    
kolme kuukautta

Korkiakoski Sami, Kuopio
kolme kuukautta

Väisänen Arto, Kuopio                     
1/2 vuotinen

Mediataide                                    
Kontio Taina, Kuopio
kolme kuukautta                             

Väisänen Johanna, Kuopio                
1-vuotinen                                    

Monitaide                                     
Fält Emma, Maaninka
kolme kuukautta

Heikkinen Jyrki, Kuopio                    
kaksi kuukautta

Tikkanen Petteri, Iisalmi                   
kaksi kuukautta                               

Musiikki                                        
Kosonen Tomi, Kuopio                     
kolme kuukautta

McElwain Anna Maria, Kuopio           
1-vuotinen

Metsäpelto Tatu, Kuopio                  
kaksi kuukautta

Pirttikangas Pekka, Lapinlahti            
kaksi kuukautta

Raekallio Antti, Kuopio                     
kolme kuukautta

Rissanen Jari, Lapinlahti                    
kuukausi                                                     

Näyttämötaide                                
Jauhiainen Johanna, Kuopio              
kolme kuukautta

Valokuvataide                                
Lindström Ulla-Mari, Kuopio              
viisi kuukautta

Työskentelyapurahat, myönnetty 23 kpl, yhteensä 143 550,00 €

Kohdeapurahat
 

Elokuvataide                                  
Työryhmä Kokkonen Anna-Riitta, Kuopio, 1 000,00 €
HONEYBAR monimediaalisen teoskokonaisuuden toteuttamiseen

Työryhmä Kervinen Jukka, Kuopio, 1 250,00 €
Atik Ismailista kertovan dokumenttielokuvan esivalmisteluun

Kuvataide                                      
Airaksinen Jouni, Kuopio, 2 000,00 €
näyttelykustannuksiin

Immonen Antti, Kuopio, 2 000,00 €
näyttelykustannuksiin

Karhulahti Maijariitta, Kuopio, 1 000,00 €
näyttelykustannuksiin

Korhonen Mauri, Suonenjoki, 1 500,00 €
näyttelykustannuksiin

Kärkkäinen Reijo, Kuopio, 3 000,00 €
näyttelykustannuksiin

Miettinen Sirpa, Siilinjärvi, 2 000,00 €
näyttelykustannuksiin

Rossi Johanna, Kuopio, 1 000,00 €
näyttelykustannuksiin

Rönkä Antti, Kuopio, 2 200,00 €
näyttelykustannuksiin

Mediataide                                    
Partanen Jaana, Kuopio, 1 000,00 €
Mielen alkemia - Matrix layer -taidekokonaisuuden kustannuksiin                     

Monitaide                                     
Työryhmä Hartikainen Henna, Kuopio, 1 500,00 €
"Henkilökohtaista" sooloteoksen valmistuskuluihin

Työryhmä Turunen Jaana, Kuopio, 1 500,00 €
kymmenen Sepittäjä ja Runotar -esityksen toteuttamiseen

Korpela Kristiina, Kuopio, 1 500,00 €
TILLIPUUTARHA- ja OTA OMENA -projekteihin

Työryhmä Fält Emma, Maaninka, 1 000,00 €
Yksinäistä - komeroelämän jälkiä -projektiin       

Muotoilu                                       
Mäki-Patola Leena, Varkaus, 1 000,00 €
yksityisnäyttelyn järjestämiseen

Musiikki                                        
Työryhmä Neuvonen Anssi, Kuopio, 2 500,00 €
NEØV -yhtyeen ulkomaan esiintymisiin

Työryhmä Fleming Sinikka, Kuopio, 1 000,00 €
WOW! The Kate Bush Show- konsertin järjestämiseen

Työryhmä Holopainen Tero, Helsinki, 1 500,00 €
Walter Ruthmanin "Berlin: Sinfonie der Großstadt" –mykkäelokuvan
musiikin sävellyksen ja livesäestyksen toteutukseen

Työryhmä McElwain Anna Maria, Kuopio, 1 500,00 €
The Nordic Historical Keyboard Festivalin kuluihin

Näyttämötaide                                
Naumanen Tiina, Kuopio, 1 000,00 €
Kohtaamisia –teatteriprojektiin

Työryhmä Keinänen Johanna, Siilinjärvi, 1 500,00 €
Onnen olemusta tutkailevan monitaiteellisen näyttämöesityksen kuluihin           

Tanssitaide                                    
Norri Kristiina, Kuopio, 1 000,00 €
Dance Journey -treeniohjelmaan Israelissa

Valokuvataide                                
Lindström Ulla-Mari, Kuopio, 2 000,00 €
yksityisnäyttelyiden järjestämiseen

Kohdeapurahat, myönnetty 24 kpl, yhteensä 36 450,00 €

Valtionavustukset
 

Elokuvataide                                  
Itä-Suomen audiovisuaalisen kulttuurin koulutus-ja
kehittämisyhdistys ISAK ry., Kuopio, 1 000,00 €
elokuvahistorioitsija Peter von Baghin Chaplin-teemaiseen
vierailuun ja live-Kinokonserttiin

Kuvataide                                      
Kuopion Kuvataiteilijat Ars Libera ry, Kuopio, 3 000,00 €
näyttelytoimintaan Kuopiolaisessa katukuvassa

Mediataide                                    
Valokuva- ja mediataideyhdistys Valmed ry, Kuopio, 1 000,00 €
valokuva-ja mediataiteen näyttely-ja koulutustoiminnan

Musiikki                                        
Itä-Suomen luovat toimijat Luoto ry, Varkaus, 2 000,00 €
Ruukin Helmi 2014 -kulttuuriviikon järjestämiseen

Kyrönniemen Pianoillat ry, Vieremä, 1 500,00 €
konserttisarjaan, eläkeläisille ja vanhainkoti Sotkanhelmen asukkaille järjestettävään konserttiin

Sonkajärvi Soi ry, Sonkajärvi, 1 500,00 €
Sonkajärvi Soi -festivaalin ja musiikkileirin järjestämiseen 8.7.-13.7.2014

Tanssitaide                                                 
Live Umbrella ry, Kuopio, 1 500,00 €
Live Umbrella ry:n vuoden 2014 toimintaan

                                                               Valokuvataide                                           
Raatikainen & Vänskä Oy, Tervo, 1 500,00 €
Luontokuvakesä-tapahtuman järjestämiseen Tervossa

Victor Barsokevich-Seura ry, Kuopio, 1 500,00 €
kesänäyttelyn Kaikkeuden kauneus - Beauty of the Universe tuottamiseen

Maarianvaaran nuorisoseura, Kaavi 1500,00 €                                 
Maarianvaaran monologit–hankkeen toteuttamiseen

Valtionavustukset, myönnetty 10 kpl, yhteensä  16 000,00 €

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Kuvataide                                      
Viinikanoja Riikka, Kuopio, 1 000,00 €
kuvataidepajaan esikoululaisille

Monitaide                                     
Ruuskanen Tuija, Kuopio, 3 500,00 €
Sadunkehruu projektiin

Muotoilu                                       
Pelkonen Heli, Kuopio, 4 500,00 €
tarpeiston valmistamiseen värikylpy -menetelmällä toteutettaviin väripajoihin

Musiikki                                        
Työryhmä Kuikka Markus, Helsinki, 1 500,00 €
Sonus Rosa -yhtyeen lastenkonserttiin BarokkiKuopio -vanhan musiikin festivaalilla 1. - 6.7.2014

Näyttämötaide
Keinänen Johanna, Siilinjärvi, 2 500,00 €
lasten musiikkinäytelmän kirjoittamiseen

Lastenkulttuurin kohdeapurahat, myönnetty 5 kpl, yhteensä 13 000,00 €

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Monitaide                                     
ANTI - Contemporary Art Festival ry, Kuopio, 4 000,00 €
lapsille ja nuorille suunnattujen teosten toteuttamiseen ANTI-festivaalilla

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry, Lapinlahti, 3 000,00 €
Arjen kulttuuriresepti -toimintamallin luomiseen lapsiperheille

Sirkustaide                                    
Kaavin Nuorisosirkus ry, Kaavi, 1 500,00 €
vuoden 2014 kevätnäytöksen tuotantokuluihin

Kuopion lasten sirkus ry, Kuopio, 2 000,00 €
tammi-helmikuussa 2014 esitettävän lasten ja koko perheen Pakkassirkus-esityskokonaisuuden tuotantokustannuksiin

Varkauden Soittokunta ry, Varkaus, 1 500,00 €
nuorten puhallinmusiikkitapahtuman Hankihönkäys 18.-19.1.2014 kuluihin

Lastenkulttuurin erityisavustukset, myönnetty 5 kpl, yhteensä  12 000,00 €

Kulttuurin hyvinvointivaikutusten avustukset

Kirjallisuus                                                 
Kuopion Setlementti Puijola ry, Kuopio, 5 600,00 €
Sanataiteen ammattilaisen palkkaamiseen sanataideryhmälle ja antologian kuluihin

Lasten ja nuorten sanataidekoulu Aapeli, Kuopio, 4 400,00 €
Perhekirjatyöpajoihin Pohjois-Savon lastensuojeluyksikössä

Kuvataide                                                   
Pohjois-Savon Kuvataideseurat, Kuopio, 900,00 €
kuvataideyhdistysten yhteiseen taidenäyttelyyn Lapinlahden taidemuseossa 31.1.-27.4.2014

Mediataide                                                
Valokuva- ja mediataideyhdistys Valmed ry, Kuopio, 1 100,00 €
Yhteisöllisten valokuva- ja mediataiteen tekemiseen ja esittämisen muotojen kehittämiseen

Monitaide                                                  
ANTI - Contemporary Art Festival ry, Kuopio, 3 000,00 €
Kävelevä kotikaupunki -teoksen toteuttamiseen

Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lastu ry, Lapinlahti, 6 000,00 €
kulttuurin ja käsityön kuntosali -hankkeeseen

Luovien alojen yhdistys Pro Mylly ry, Kuopio, 4 000,00 €
toimintaan, palvelu-näyttely- ja tapahtumatoiminnan
kehittämiseen ja palveluiden tuotteistamiseen

Tanssitaiteen tuki ry/ Itäinen tanssin aluekeskus, Kuopio, 2 000,00 €
Yksinäistä -komeroelämän jälkiä; nuorten piirrostyöpajojen suunnitteluun ja toteuttamiseen

Näyttämötaide                                          
Aspa Palvelut Oy/ Ylä-Savon toimintayksikkö, 1 000,00 €
Draamatoimintaa mielenterveyskuntoutujille

Valtionavustukset, myönnetty 9 kpl, yhteensä 28 000,00 €

Lisätietoa:
Taiteen edistämiskeskus
Itä-Suomen aluetoimipiste
Mikael Karikoski, erityisasiantuntija
p. 0295 330 880, [email protected]