Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Savon taidetoimikunta jakoivat 25 000 euroa lastenkulttuurin hankkeisiin

Taiteen edistämiskeskus ja Pohjois-Savon taidetoimikunta jakoivat vuodelle 2013 lastenkulttuurin apurahoina ja avustuksina 25 000 euroa. Lastenkulttuurin hakemuksia tuli 48 ja haettu summa oli noin 200 000 euroa. Tukea myönnettiin 19 hakijalle.
Published

Pohjois-Savon taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päättää yhteisöjen erityisavustuksista toimikunnan lausunnon pohjalta.

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Näyttämö-puhetaide
Hämäläinen Timo, Varkaus, 1 000,00 €
nukketeatterin järjestämiseen yhteistyössä lastenkulttuurikeskus Verson kanssa
Leena Tikkanen, Kiuruvesi, 1 000,00 €
Minä -työpajan ja nukketeatteriesityksen kuluihin
Tarja Puurunen, Iisalmi, 1 000,00 €
Elias Lönnrotin elämästä kertovan nukketeatterinäytelmän kuluihin

Rakennustaide                                      
Anna-Maria Rombach, Helsinki, 1 700,00 €
Rakennetaan kaupunki -lasten arkkitehtuurioopperaprojektin toteuttamiseen
Säveltaide                                               
Markkanen Milja, Suonenjoki, 400,00 €
lasten- ja nuorten laulukatselmuksen tilavuokriin Suonenjoella
Raekallio Antti, Kuopio, 2 500,00 €
Lokki ja Kalastaja  –lastenoopperaan
Tolonen Petri, Kuopio, 400,00 €
oppilaskonserttien tilavuokriin
Jenni Venäläinen, Kuopio, 750,00 €
musiikkileirin opettajien palkkoihin

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Kirjallisuus
Pohjois-Savon Kirjallinen Yhdistys Vestäjät ry, Kuopio, 2 000,00 €
lasten ja nuorten Kirjakantti-kiertueen ja kiertuenäyttelyn kuluihin
Snellman-instituutti.fi, Kuopio, 1 000,00 €
lasten ja nuorten sanataideohjaajakoulutuksen toteuttamiseen Kuopiossa

Näyttämö-puhetaide
Paikkateatteriyhdistys ry, Kuopio 1 000,00 €
Juttunäyttämö ja Eläintarina produktioiden tuotantokuluihin

Rakennustaide                                      
Arkkitehtuuri- ja ympäristökulttuurikoulu Lasty ry, Lapinlahti, 3 500,00 €
20-vuotisjuhlavuoden tapahtumakokonaisuuden kuluihin

Säveltaide                                               
Haajaisten nuorisoseura ry, Vieremä, 1 000,00 €
lasten musiikkileirin opettajien palkkoihin
Lapsikuoro Kukkumarallan tuki ry, Kuopio, 500,00 €
lapsikuorotoiminnan laajentamiseen ja kehittämiseen Kuopiossa
Varkauden Soittokunta ry, Varkaus, 1 000,00 €
nuorten puhallinmusiikkitapahtuman "Hankihönkäys" kuluihin

Tanssitaide                                              
Kuopion Setlementti Puijola ry/ Tyttöjen talo, Kuopio, 750,00 €
Uniikkeja -tanssi ja liikeprojektin kuluihin

Muut / poikkitaiteellinen                  
ANTI - Contemporary Art Festival yhdistys ry, Kuopio, 2 500,00 €
lapsille suunnatun ohjelmistokokonaisuuden kuluihin
Sirkustaide                                              
Kaavin Nuorisosirkus ry, Kaavi, 1 000,00 €
kevätnäytöksen kuluihin

Lisätietoja: Hanna Susitaival, erityisasiantuntija, Taiteen edistämiskeskuksen Joensuun sivutoimipiste, [email protected], p. 0295 330 910