Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja Satakunnan taidetoimikunta jakoivat taiteen edistämiseen 191 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus ja Satakunnan taidetoimikunta jakoivat taiteen edistämiseen vuoden 2013 apurahoina ja avustuksina noin 191 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 18 taiteilijaa ja kohdeapurahan 10 taiteilijaa ja työryhmää. Valtionavustuksia jaettiin 23 yhteisölle. Hakemuksia saapui yhteensä 189 kappaletta, ja haettu summa oli noin 1,2 miljoonaa euroa.
Published

Lastenkulttuuriin jaettiin yhteensä 20 000 euroa. Kohdeapurahan sai 4 taiteilijaa ja työryhmää ja avustuksen 5 yhdistystä. Hakemuksia saapui 33 kappaletta ja haettu summa oli noin 160 000 euroa.

Kulttuurin hyvinvointivaikutuksia edistävään toimintaan jaettiin avustuksina yhteensä 20 500 euroa
7 yhdistykselle. Hakemuksia saapui 11 kappaletta ja haettu summa oli lähes 88 000 euroa.

Satakunnan taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päätti yhteisöjen erityisavustuksista toimikunnan lausunnon pohjalta.

Työskentelyapurahat

Kirjallisuus
Kuisma Hanna-Riikka, Pori, 9 762 €
½-vuotinen
Ojanen Soila, Pori, 6 508 €
neljä kuukautta
Ranne Katriina, Pori, 6 508 €
neljä kuukautta
Savisaari Aira, Eura, 6 508 €
neljä kuukautta

Kuvataide
Heinonen Viljami, Kankaanpää, 9 762 €
½-vuotinen
Lehtola Toni, Pori, 6 508 €
neljä kuukautta
Luiro Markus, Kankaanpää, 4 314 €
kolme kuukautta
Manninen Aukusti, Kankaanpää, 6 508 €
neljä kuukautta
Mäntynen Aino, Kankaanpää, 6 508 €
neljä kuukautta
Palonen Sinikka, Rauma, 4 314 €
kolme kuukautta
Turunen Katariina, Rauma, 9 762 €
½-vuotinen

Näyttämötaide
Silkkola Taina, Pori, 4 314 €
kolme kuukautta

Säveltaide
Penttilä Olli, Ulvila, 6 508 €
neljä kuukautta
Perälä Laura, Pori, 6 508 €
neljä kuukautta

Muotoilu
Syren-Fawaz Mari, Pori, 9 762 €
½-vuotinen
Thorström Tarmo, Rauma, 2 876 €
kaksi kuukautta

Tanssitaide
Kause Maria, Pori, 6 508 €
neljä kuukautta
Santavuo Tiina, Pori, 6 508 €
neljä kuukautta

Kohdeapurahat

Kuvataide
Hautala Heikki, Pori, 1 900 €
näyttelyn järjestämiseen
Koivisto Ari, Pori, 1 000 €
näyttelyn järjestämiseen
Tarna Juhani, Kankaanpää, 2 000 €
Metropolis-näyttelyn järjestämiseen
Työryhmä Härkönen Suvi, Pori, 3 000 €
näyttelyiden järjestämiseen

Säveltaide
Leinonen Juha, Pori, 5 000 €
Focus Juha Leinonen -profiililevyn tuotantoon
Työryhmä Jouni Hokkanen, Ulvila, 2 000 €
jazz-koulukonserttien järjestämiseen

Valokuvataide
Salmela Anne, Pori, 2 000 €
näyttelyiden järjestämiseen

Muut ja monitaiteet
Työryhmä Grundstén Anne-Marie, Pori, 4 500 €
kirkkonäytelmän luomiseen ja toteuttamiseen
Työryhmä Teatteri Moderni Kanuuna, Pori, 1 500 €
näytelmän tuottamiseen
Työryhmä Viikkarin kyläjuhla -tapahtuma, Pori, 1 000 €
Viikkarin kyläjuhlan taiteellisen ohjelmiston kuluihin

Valtionavustukset

Elokuvataide
Rauman Elokuvaajat ry, Rauma, 1 000 €
Baltic Herring -lyhytelokuvakilpailun järjestämiseen
Rauman Elokuvakerho ry, Rauma, 3 000 €
Blue Sea Film festivaalin järjestämiseen
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry, Pori, 6 000 €
elokuvakierrokseen, medialeireihin, elokuvapajoihin ja -projekteihin

Kuvataide
Porin Taidegraafikot ry, Pori, 1 000 €
juhlavuoden näyttelyyn
Rauman Taidemuseon säätiö, Rauma, 2 000 €
Lohikäärmeen aika -näyttelyn työpajoihin
Rauman Taiteilijaseura ry, Rauma, 1 000 €
Uusikaupunki biennaali "13 -näyttelykuluihin
Taiteilijaseura NYTE ry, Pori, 1 000 €
näyttelytoimintaan

Näyttämötaide
Cont'akti-teatteri ry, Pori, 2 000 €
näytelmän tuottamiseen Porissa ja maakunnassa
Nukkero ry, Pori, 3 000 €
PIP-Festin italialaisen ohjelmiston tuottamiseen
Otava Ensemble ry, Pori, 2 000 €
kahden näytelmän toteuttamiseen
Porin Teatterikerho ry, Pori, 1 500 €
seminaarin järjestämiseen
Porin Teatterinuoret ry, Pori, 3 000 €
esityksiin ja koulutukseen
Rakastajat-teatteriryhmän kannatus ry, Pori, 3 000 €
Lainsuojattomat XIV teatterifestivaaliin

Säveltaide
Kankaanpään musiikkiopiston Tuki ry, Kankaanpää, 2 000 €
jazz-konsertin järjestämiseen
Porin Ooppera ry, Pori, 2 000 €
laulukoulutuksen järjestämiseen
Rauman kamarikuoro ry, Rauma, 2 000 €
Fauré-konserttien järjestämiseen Raumalla ja Eurajoella
Rauman Konserttiyhdistys ry, Rauma, 2 000 €
Rauma Festivo -musiikkipäivien järjestämiseen
Satakunnan Soitannollinen Seura ry, Pori, 2 000 €
kamarikonsertin järjestämiseen
Selim Palmgren -seura ry, Pori, 1 500 €
Palmgren-konsertteihin ja luentoihin

Muotoilu
Pitsikeskus Emelia ry, Rauma, 1 000 €
"Pitsi-Heureka" -näyttelyn tuottamiseen

Muut ja monitaiteet
Kulttuuriyhdistys Rapajööti ry, Pori, 2 000 €
Millai muute -tapahtuman järjestämiseen
Raumars ry, Rauma, 2 000 €
The Collectif Reversiblen Knit & Meet -tapahtumien toteuttamiseen
Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry, Pori, 1 000 €
kuvataidetyöpajan järjestämiseen

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Kuvataide
Uusitalo Jenni, Pori, 2 000 €
syöpäsairaiden lasten taidetyöpajoihin
Työryhmä Salmela & Tuppurainen, Pori, 2 000 €
Uusi perhe, uusi postilaatikko -työpajojen järjestämiseen

Näyttämötaide
Työryhmä Perälä Laura, Pori, 2 000 €
lasten musiikkiteatteriesityksen valmistamiseen

Muut ja monitaiteet
Työryhmä AToMe, Pori, 2 000 €
AIIT-PO-BRY -moniaistisen tilataideteoksen toteuttamiseen

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Näyttämötaide
Leikkiteatteri-yhdistys ry, Pori, 5 000 €
leirien järjestämiseen eri kunnissa
Nakkilan Napakat ry, Nakkila, 1 000 €
lasten ja nuorten kesäteatteriesityksen tuottamiseen
Teatteriyhdistys ULPU ry, Ulvila, 3 000 €
juonellisen lastenkonsertin järjestämiseen
Vihreä Teatteri ry, Pori, 1 000 €
"Pekka Töpöhäntä" ja "Terveisin Teini" -näytelmien valmistamiseen

Säveltaide
Satakunnan Soitannollinen Seura ry, Pori, 2 000 €
päiväkotikonserttien järjestämiseen Satakunnassa

Avustukset hyvinvointivaikutuksia edistäviin hankkeisiin

Elokuvataide
Satakunnan Elävän Kuvan Keskus ry, Pori, 4 000 €
Tunnemyrsky-toimintaan liittyvän yhteisötaiteellisen toiminnan järjestämiseen

Kuvataide
Satakunnan Monikulttuuriyhdistys ry, Pori, 2 000 €
lasten piirustus- ja askartelukerho Taikakynän pitämiseen

Näyttämötaide
Tolokku ry, Pori, 4 000 €
työpajatoiminnan aloittamiseen Porin kaupungin Katkaisuhoitoasemalla ja
Kuntouttamisyksiköissä sekä Satakunnan ja Naarajärven vankiloissa

Muut ja monitaiteet
Karvian kunta / kulttuuritoimi, Karvia, 2 000 €
vanhusten hyvinvointityöhön
Noita Nytenenän taikatalo 20v, Pori, 1 000 €
Noita Nytenenän taikatalon 20-vuotisnäyttelyn valokuvaosion kuluihin
Raumars ry, Rauma, 3 000 €
kansainvälisen residenssitaiteilijan ja paikallisten asukkaiden yhteisen taideprojektin
toteuttamiseen
Taiteilijaseura NYTE ry, Pori, 4 500 €
Valolinna-projektin toteuttamiseen

Lisätietoja
Erityisasiantuntija Henri Terho
[email protected]
0295 330 901