Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus ja sirkus- ja tanssitaidetoimikunta jakoivat 1,4 miljoonaa euroa tanssitaiteen edistämiseen

Taiteen edistämiskeskus ja valtion sirkus- ja tanssitaidetoimikunta myönsivät apurahoja ja avustuksia tanssiteosten valmistuskustannuksiin, työpajoihin, erilaisiin tanssitaidetta edistäviin hankkeisiin ja tapahtumiin sekä ammatillisten tanssiryhmien vuoden 2014 toimintaan.
Published

Taiteilijoiden ja työryhmien kohderapurahoista suurin osa myönnettiin tanssiteosten valmistuskuluihin, johon apurahoja oli myös eniten haettu. Tällä kertaa suurimman kohdeapurahan sai Tomi Paasonen työryhmineen 2nd nature -tanssiteoksen kuluihin. Kohdeapurahoja jaettiin yhteensä 204 000 euroa.

Yhteisöille myönnettiin erityisavustuksina 125 000 euroa pääasiassa erilaisten tanssitapahtumien ja -festivaalien järjestämiseen, esitysten valmisteluun ja koulutustoimintaan. Suurin erityisavustus myönnettiin M.A.D. Tanssimaisterit ry:lle Loikka-tanssielokuvafestivaalin järjestämiseen.

Ammatillisten tanssiryhmien vuoden 2014 toimintaa tuettiin tänä vuonna yhteensä 1 080 000 euron toiminta-avustuksilla. Suurin toiminta-avustus myönnettiin Susanna Leinonen Companyn toimintaan Edistyksellinen nykytanssi ja -baletti yhdistys ry:lle.

Toimikunta sai 118 kohdeapurahahakemusta, yhteisöiltä hakemuksia tuli yhteensä 79. Kohdeapurahoja myönnettiin 32 taiteilijalle tai työryhmälle, erityisavustuksia 15 yhteisölle ja toiminta-avustuksia 18 ammatilliselle tanssiryhmälle.

Valtion sirkus- ja tanssitaidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista.

Lisätietoja:
Anni Tappola, suunnittelija
puh. 0295 330 723
[email protected]

Tanssitaiteen toiminta-avustukset vuodelle 2014

As2wrists ry, Helsinki, 30 000 €

Barker-teatteri yhdistys ry, Turku, 40 000 €

Edistyksellinen nykytanssi ja -baletti yhdistys ry, Helsinki, 115 000 €

Flow ry, Oulu, 55 000 €

Intomieliset ry, Helsinki, 35 000 €

Keho Liikkeessä ry/P.D.C Pori Dance Company, Pori, 75 000 €

Liikkeen puolesta Kannatusyhdistys ry, Helsinki, 40 000 €

Nomadi ry, Helsinki, 95 000 €

Alpo Aaltokoski Companyn vuoden 2014 toimintaan

Nomadi ry, Helsinki, 55 000 €
Arja Raatikainen Companyn vuoden 2014 toimintaan

Routa - Kajaanin tanssin edistämisyhdistys ry, Kajaani, 85 000 €

Taideosuuskunta Piellos, Helsinki, 45 000 €

Taideosuuskunta Tsuumi, Helsinki, 70 000 €

Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry, Turku, 40 000 €

Tanssikaari ry, Helsinki, 80 000 €

Tanssiryhmä +Co:n kannatusyhdistys ry, Helsinki, 55 000 €

Tanssiryhmä Off/Balance ry, Jyväskylä, 40 000 €

Vapaat Tanssijat ry / Kekäläinen & Company, Helsinki, 90 000 €

Watt - Waasan alueen tanssitaiteilijat ry, Sundom, 35 000 € 

Tanssitaiteen erityisavustukset vuodelle 2014 

Helsingin Flamencoyhdistys ry, Helsinki, 8 000 €
flamencofestivaalin järjestämiseen

Jokilaaksojen Tanssitaiteen Tuki ry JTTT ry, Pyhäjärvi, 3 500 €
Omat Tanssit -tapahtuman vierailijanäytöksen kuluihin

Kiltit ihmiset ry, Helsinki, 10 000 €
tanssiteoksen valmistuskuluihin

M.A.D. Tanssimaisterit ry, Helsinki, 25 000 €
Loikka-tanssielokuvafestivaalin järjestämiseen

Nuorisoseura Motora ry, Joensuu, 4 000 €
tanssiteoksen valmistamiskuluihin

Oulun Tanssikomppania ry, Oulu, 3 500 €
Tanssinpäivän gaalan järjestämiseen

Pirkanmaan Tanssin Keskus ry, Tampere, 10 000 €
esitys- ja harjoitustilan käynnistämiskuluihin

Pohjoinen Liike ry, Helsinki, 10 000 €
kokonaistaideteoksen valmistamiskuluihin

Pohjois-Karjalan tanssitaiteen tuki ry, Joensuu, 10 000 €
tanssiteoksen koreografian valmistamiskuluihin

Taideosuuskunta Apinatarha, Helsinki, 7 000 €
ApinaFest-tanssitapahtuman järjestämiseen

Tanssille ry, Helsinki, 6 000 €
tanssin ammattilaistuntien ja -työpajojen järjestämiseen

Tanssin Liikekieli ry, Helsinki, 5 000 €
10-vuotisjuhlalehden julkaisukuluihin

Jyväskylän Flamencoyhdistys ry, Jyväskylä, 2 000 €
tilauskoreografian valmistamiseen

TREenit! ry, Pirkkala, 4 000 €
tanssin ammattilaistuntien järjestämiseen Pirkanmaalla

Täysillä ry, Oulu, 10 000 €
tanssiteoksen valmistuskuluihin

Yhteisö tanssii ry, Tampere, 7 000 €
Yhteisötanssifestivaalin järjestämiseen

Tanssitaiteen kohdeapurahat vuodelle 2014 

Appel Hanna, Oulu, 8 000 €
työryhmälle Viides Nainen -tanssiteoksen kuluihin

Aura Päivi, Helsinki, 4 000 €
työryhmälle sairaaloissa esitettävän Mun silmät sun silmät -tanssiteoksen palkkakuluihin

Convertito Giorgio, Helsinki, 5 000 €
You know it only when you're there -sooloteoksen kuluihin

Davison Sally, Vantaa, 5 000 €
työryhmälle INfloresense -interaktiivisen tanssiperformanssin kuluihin

Foster Raisa, Tampere, 6 000 €
työryhmälle tanssiteatteriprojektin kuluihin

Hiekkaranta Anne, Helsinki, 2 000 €
työryhmälle Milla Magian noidutut kotilot -näyttämöteoksen kuluihin

Hirvanen Maija, Helsinki, 8 000 €
työryhmälle Päivät ilman nimiä -näyttämöteoksen kuluihin

Hoisko Maija, Tampere, 8 000 €
työryhmälle Maanantaikerho -tanssiteoksen kuluihin

Iles Reetta-Kaisa, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle Kirjeet -tanssiteatteriteoksen kuluihin

Isokoski Elli, Helsinki, 7 000 €
vanhustyön yksiköissä esitettävän kabareeaiheisen tanssiteoksen kuluihin

Keinänen Johanna, Kuopio, 6 000 €
työryhmälle Verigreippi3 -näyttämöesityksen kuluihin

Knif Carl, Helsinki, 8 000 €
työryhmälle Red -soolotanssiteoksen kuluihin sekä kahden vanhan teoksen uusintaesityksiin

Koukkula Katja, Helsinki, 5 000 €
työryhmälle Hierarchy project -tanssiteoksen kuluihin

Lehtovaara Veli, Brysseli, 8 000 €
työryhmälle Pass over in silence -tanssiteoksen kuluihin

Mandelin Jarkko, Helsinki, 8 000 €
työryhmälle Myrskyjä vesilasissa -tanssiteoksen kuluihin

Masalin Heidi, Helsinki, 8 000 €
työryhmälle lapsille suunnatun Mariel-tanssiteoksen kuluihin

Mustonen Anna, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle Be wilder -projektin ja näyttämöteoksen kuluihin

Nieminen Jaakko, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle Anthem -tanssiteoksen kuluihin

Orpana Mikko, Helsinki, 7 000 €
kehitysvammaisten tanssityöpajojen ohjaamiseen sekä tanssiesitysten ja -videoiden kuluihin

Paasonen Tomi, Berliini, 9 000 €
työryhmälle 2nd nature -tanssiteoksen kuluihin

Palmgren Sari, Vantaa, 5 000 €
työryhmälle Mortal road movie -tanssiteoksen kuluihin

Partanen Jarkko, Helsinki, 8 000 €
työryhmälle Dirty Dancing -tanssiteoksen kuluihin

Pirinen Elina, Helsinki, 7 000 €
työryhmälle Murder dances -tanssiteoksen kuluihin

Repo Sini, Helsinki, 8 000 €
Työryhmälle Kameleontit -tanssiteoksen kuluihin

Rodergas-Aloy Carmen, Mikkeli, 3 000 €
Johanna Haataisen kanssa toteutettavan Siellä, missä oma raja kulkee -tanssiteoksen kuluihin

Selin Marjo, Rovaniemi, 5 000 €
Jenni Kallon kanssa toteutettavan Siskonpeti -tanssi- ja klovneriaesityksen kuluihin

Silvennoinen Anu, Tampere, 5 000 €
työryhmälle Rajapassas -flamencoteoksen kuluihin

Taavitsainen Katja-Maria, Helsinki, 8 000 €
työryhmälle Alices -tanssiteoksen valmistamis- ja kiertuekuluihin

Talonen Virva, Porvoo, 8 000 €
työryhmälle Minun vuoroni -tanssiteoksen palkka- ja materiaalikuluihin

Tateishi Keisuke Topi, Helsinki, 5 000 €
Renesanssi -katutanssiprojektin kuluihin

Tuukkanen Johanna, Kuopio, 6 000 €
työskentelyyn Panopticon-teoksessa

Venäläinen Anna, Joensuu, 6 000 €
työryhmälle Kaksin -duettotanssiteoksen kuluihin