Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus jakoi 447 000 euroa kansainvälistymistukia

Taiteen edistämiskeskus myönsi apurahoja ja avustuksia taiteen kentän toimijoiden kansainväliseen toimintaan. Apurahoja myönnettiin matkoihin ja taiteilijaresidenssityöskentelyyn sekä kansainväliseen yhteistyöhön. Avustuksia jaettiin taiteilijaresidenssien ylläpitämiseen ja kansainvälisiin hankkeisiin.
Published

Vuonna 2014 kansainvälisen toiminnan edistämisen määräraha on neljänneksen pienempi kuin edellisenä vuonna. Tämän tuntuvan leikkauksen seurauksena kansainvälisten hankkeiden toinen hakukierros ei toteudu tänä vuonna ja kaikkia tukia on jouduttu pienentämään.

Taike myönsi vuoden 2014 ensimmäisessä kansainvälistymistukien jaossa apurahoina ja avustuksina yhteensä 447 000 euroa. Kaikkiaan 49 yhteisöä ja 110 taiteilijaa, taiteen asiantuntijaa tai työryhmää sai tukea.

Matka-apurahoina myönnettiin 46 500 euroa. Hakemuksia oli 130 ja apurahan sai 43 hakijaa. Tukimuoto on tarkoitettu eri alojen ammattitaiteilijoille, taiteen asiantuntijoille ja työryhmille taiteellisesti merkittäviin hankkeisiin liittyvien ulkomaanmatkojen kustannuksiin. Tukea myönnetään viisi kertaa vuodessa.

Residenssiapurahoina myönnettiin 48 000 euroa. Hakemuksia oli 34 ja apurahan sai 14 hakijaa. Tuki on tarkoitettu matka- ja elinkustannuksiin ammattitaiteilijoille, jotka on hyväksytty ulkomailla toimiviin taiteilijavierasohjelmiin. Tukea myönnetään kaksi kertaa vuodessa.

Apurahoina kansainvälisiin hankkeisiin myönnettiin 112 500 euroa. Hakemuksia oli 355 ja apurahan sai 53 hakijaa. Avustuksina kansainvälisiin hankkeisiin myönnettiin 37 500 euroa. Hakemuksia oli 119 ja avustuksen sai 18 hakijaa. Tuella pyritään edistämään suomalaisten taiteen- ja kulttuurialan toimijoiden liikkuvuutta ja kansainvälistä verkostoitumista.

Residenssiavustuksina myönnettiin 270 000 euroa. Hakemuksia oli 60 ja avustuksen sai 31 hakijaa. Tuki on tarkoitettu kansainväliseen taiteilijaresidenssitoimintaan. Määrärahan leikkauksesta johtuen kehittämishankkeisiin ei voitu myöntää tukea.

Lisätietoja:
Erityisasiantuntija
Kirsi Väkiparta
p. 0295 330 724
[email protected]

Matka-apurahat 2014, 1. hakukierros

Andrianov Katriina, 1 000 €, Viiala                    
Kuubaan suuntautuvan matkan kuluihin

Candolin Christine, 3 000 €, Helsinki               
työryhmälle Reykjavikiin suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Grönlund Tommi, 1 000 €, Helsinki                  
työryhmälle Madridiin suuntautuvan messumatkan kuluihin

Haavisto Janna, 1 000 €, Turku                          
Beirutiin suuntautuvan matkan kuluihin

Haikala Katriina, 1 000 €, Helsinki                     
työryhmälle Dominikaaniseen tasavaltaan suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Heikura Hannes, 1 000 €, Helsinki                    
Pietariin suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Hiltunen Jenni, 500 €, Helsinki                          
Lontooseen suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Hovatta Vuokko, 2 000 €, Helsinki                   
työryhmälle Moskovaan ja Pietariin suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Hytönen Petri, 500 €, Porvoo                            
Ruotsiin suuntautuvien näyttelymatkojen kuluihin

Hyvärinen Asko, 350 €, Helsinki                        
Luxemburgiin suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Isomaa Eeva-Liisa, 600 €, Helsinki                    
New Yorkiin suuntautuvan matkan kuluihin

Jokinen Sirpa, 250 €, Helsinki
työryhmälle Tallinnaan suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Juopperi Elina, 3 000 €, Järvenpää                   
työryhmälle Mexico Cityyn suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Jäntti Ilona, 2 000 €, Helsinki 
Chicagoon suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Järvinen Salla, 1 000 €, Helsinki                         
työryhmälle Roomaan suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Kaila Ilari, 800 €, Helsinki
Melbourneen suuntautuvan konserttimatkan kuluihin

Kamanger Dzamil, 1 000 €, Helsinki                 
työryhmälle Lontooseen suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Karhunen Maija, 2 000 €, Espoo                       
Brasiliaan suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Kokkonen Riikka, 1 000 €, Helsinki                   
Saksaan suuntautuvan konserttikiertueen kuluihin yhdessä jousitrio Festivon kanssa

Kunnas Sini, 1 000 €, Helsinki
New Yorkiin suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Laakso Markku, 600 €, Turku
työryhmälle Lontooseen suuntautuvan näyttely- ja esiintymismatkan kuluihin

Lahti Marjo, 1 000 €, Porvoo 
työryhmälle Islantiin suuntautuvien esitysmatkojen kuluihin

Lehtonen Ida, 600 €, Turku   
Amsterdamiin suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Lundén Sara, 2 500 €, Suinula                            
työryhmälle Tokioon suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Majamäki Samuli, 3 000 €, Helsinki                  
työryhmälle Tansaniaan suuntautuvan konserttimatkan kuluihin

Mas Christelle, 500 €, Oulu    
Ranskaan suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Nagy Daniel, 500 €, Oulu        
Ranskaan suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Pietilä Esa, 1 500 €, Helsinki   
Japaniin suuntautuvan kiertuematkan kuluihin yhdessä Liberty Ship -yhtyeen kanssa

Prättälä Tuomo, 3 000 €, Helsinki                     
työryhmälle Yhdysvaltoihin suuntautuvan kiertuematkan kuluihin

Puranen Teija, 800 €, Kemiö 
Vilnaan suuntautuvien näyttelymatkojen kuluihin

Pöllänen Minna, 350 €, Helsinki                        
Berliiniin suuntautuvien näyttelymatkojen kuluihin

Riiheläinen Hanna, 1 000 €, Helsinki                
työryhmälle Kööpenhaminaan suuntautuvan näytösmatkan kuluihin

Salo Markku, 600 €, Nuutajärvi                         
Istanbuliin suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Savelainen Anna, 300 €, Vaasa                         
Alankomaihin suuntautuvan konserttimatkan kuluihin

Siirtola Anne, 500 €, Karkkila 
Lontooseen suuntautuvan ryhmänäyttelymatkan kuluihin

Svinhufvud Leena, 800 €, Helsinki                   
Chicagoon suuntautuvan konferenssimatkan kuluihin

Tamminiemi Niina, 800 €, Helsinki                   
työryhmälle Berliiniin suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Tuominen Anu, 800 €, Helsinki                         
Kanadaan suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Turunen Saara, 250 €, Helsinki                          
Liettuaan suuntautuvan matkan kuluihin

Ulkuniemi Seija, 1 000 €, Muurola                   
Havannaan suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Wilhelmus Willem, 1 000 €, Helsinki                
Dominikaaniseen tasavaltaan suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Virolainen Merja, 400 €, Helsinki                     
A Coruñaan suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Väyrynen Mirimari, 700 €, Helsinki                  
New Yorkiin suuntautuvan näyttelymatkan kuluihin

Residenssiapurahat 2014, 1. hakukierros

Anttonen Tuula, 5 000 €, Espoo                        
6 kk:n residenssityöskentelyyn Baselissa Sveitsissä ja Freiburgissa Saksassa

Arjoma Vera, 3 000 €, Tampere                        
2 kk:n residenssityöskentelyyn Skagaströndissä Islannissa

Estarriola Anna, 3 000 €, Helsinki                      
2 kk:n residenssityöskentelyyn Tronheimissa Norjassa

Koski Jenni, 3 000 €, Helsinki 
2 kk:n residenssityöskentelyyn Skagaströndissä Islannissa

Kuparinen Mikko, 3 000 €, Helsinki                 
3 kk:n residenssityöskentelyyn Kuantanissa Malesiassa

Leppiniemi Rita, 3 000 €, Helsinki                     
för att arbeta 3 månader i residens i Taipei, Taiwan

Pekonen Yasmine, 2 000 €, Helsinki                
2 kk:n residenssityöskentelyyn Coloradossa Yhdysvalloissa

Rönkkö Nastja, 3 000 €, Helsinki                       
3 kk:n residenssityöskentelyyn Walesin Aberystwyth Arts Centerissä Iso-Britanniassa

Salonen Elsa, 2 000 €, Turku  
2 kk:n residenssityöskentelyyn Yogyakartassa Indonesiassa

Sorjonen Heli, 3 000 €, Helsinki                         
3 kk:n residenssityöskentelyyn Sain Louisissa, Senegalissa sekä 2 kk:n residenssityöskentelyyn
Reykjavikissa Islannissa

Särkikoski Outi, 2 000 €, Joensuu                     
10 viikon residenssityöskentelyyn Kecskemétissä Unkarissa

Tammela Karri, 3 000 €, Kokkola                       
3 kk:n residenssityöskentelyyn Tasmaniassa Australiassa

Toni Jouni, 10 000 €, Tampere                           
2 vuoden residenssityöskentelyyn Amsterdamin Rijksakademiessa Alankomaissa

Vuorenpää Sari, 3 000 €, Porvoo                      
2 kk:n residenssityöskentelyyn Japanissa

Apurahat kansainvälisiin hankkeisiin 2014

Andean James, 1 000 €, Järvenpää                 
työryhmälle nykymusiikkifestivaalille Grenobleen suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Baric Maria, 2 000 €, Helsinki 
työryhmälle Thaimaassa, Puolassa ja Kuubassa järjestettävien nukketeatteriesitysten ja työpajojen kuluihin

Bäckström Petri, 3 000 €, Helsinki                    
brittiläis-suomalaiselle työryhmälle teoksen valmistamisen ja työpajan kuluihin

Estarriola Anna, 1 000 €, Helsinki                      
teosten kuljetuskuluihin Norjaan

Haarala Aki, 4 000 €, Helsinki 
työryhmälle Japaniin suuntautuvan kiertueen kuluihin

Haka Kaarina, 2 000 €, Helsinki                          
työryhmälle Tukholman Supermarket-messuille osallistumisen kuluihin

Hiidenkari Sade, 3 000 €, Kuhmoinen             
Kiotossa Japanissa esitettävän videoperformanssin kuluihin

Hirvonen Olli, 3 000 €, Lappeenranta             
Yhdysvaltoihin suuntautuvan levynjulkaisukiertueen kuluihin

Huttu-Hiltunen Pekka, 3 000 €, Kuhmo         
työryhmälle Ruotsiin ja Norjaan suuntautuvan konserttikiertueen kuluihin

Isorättyä Pekka, 2 500 €, Tornio                       
työryhmälle Hampuriin suuntautuvan veistosprojektin kuluihin

Itkonen Tiina, 3 000 €, Helsinki                          
Alaskan kuvausmatkan kuluihin

Jartti Tero, 1 500 €, Helsinki   
Tallinnassa valmistettavan näytelmän ohjaustyöhön

Jokinen Raija, 1 000 €, Helsinki                          
Slovakiassa ja Saksassa järjestettävien yksityisnäyttelyiden kuluihin

Julin Elina, 3 000 €, Helsinki    
Saksaan suuntautuvien näyttelyiden järjestämisen kuluihin

Kamula Toni, 2 000 €, Helsinki                           
elokuvan ohjaamiseen Tanskassa

Kananen Maria, 3 000 €, Espoo                         
työryhmälle yhteistyöhön ulkomaisen koreografin kanssa

Kasari Juan, 1 000 €, Helsinki 
Malmössä, Kööpenhaminassa ja Berliinissä järjestettävien yksityisnäyttelyiden kuluihin

Kautovaara Anna-Kaisa, 2 000 €, Tampere   
työryhmälle kotimaisen lyhytelokuvataiteen vientiprojektin kuluihin

Kellokumpu Simo, 2 000 €, Helsinki                 
Reykjavik Dance Festival -tapahtumassa järjestettävän intervention toteuttamisen kuluihin

Kevin Petter, 2 500 €, Helsingfors                    
för den finska arbetsgruppens kostnader för arbetsperioden i Berlin i samband med ett teaterprojekt

Kiuru Katja, 2 500 €, Helsinki 
työryhmälle näytelmän valmistamiseen ja Edinburghiin suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Kiviniemi Mika, 2 500 €, Oulu
työryhmälle Suomessa ja Norjassa järjestettävien nuorisoteatterityöpajojen- ja esitysten kuluihin

Kochta-Kalleinen Oliver, 2 500 €, Helsinki     
työryhmälle Georgiaan suuntautuvan yhteisötaideprojektin kuluihin

Komaro Maksim, 2 500 €, Helsinki                   
Prahaan ja Osloon suuntautuvan nykysirkusprojektin kuluihin

Krappala Mari, 1 000 €, Turku                            
työryhmälle Lontooseen suuntautuvan esiintymismatkan kuluihin

Kujanpää Emmi, 1 500 €, Helsinki                     
työryhmälle Vellamo & Faronika -duon Suomen ja Slovenian kiertueen kuluihin

Kuusela Jukka-Pekka, 4 000 €, Kuhmo           
työryhmälle Karjalan tasavallan filharmonisen orkesterin kanssa toteuttavan Suomi-konserttisarjan kuluihin

Kärki Ipi, 2 000 €, Helsinki       
New Yorkin Art Fair Art Expossa esitettävien teosten kuljetuskuluihin

Kärki Laura, 1 000 €, Lahti       
Frankfurtin Suomi-aseman näyttelyn osallistumiskuluihin

Laitinen Tuomas, 2 000 €, Helsinki                   
työryhmälle kansainvälisen yhteistyöhankkeen kuluihin

Ledentsa Toni, 1 000 €, Helsinki                        
työryhmälle suomalaista video- ja performanssitaidetta Espanjassa esittelevän hankkeen kuluihin

Lundén Katja, 3 000 €, Helsinki                         
työryhmälle tanssiteoksen valmistamiseen ja esittämiseen Suomessa ja Espanjassa

Myllykangas Moosa, 2 000 €, Oulu                  
työryhmälle Pekingissä järjestettävän taidenäyttelyn kuluihin

Mäkeläinen Anne, 1 000 €, Mikkeli                 
Frankfurtin Suomi-asemalla esitettävän teoksen kuluihin

Märkälä Maaria, 2 000 €, Helsinki                     
näyttelykuluihin New Yorkissa ja Brasiliassa

Niskanen Katri, 1 000 €, Helsinki                       
Kööpenhaminaan suuntautuvan messuesiintymisen kuluihin

Ojala Kirsi, 4 000 €, Porvoo    
työryhmälle Islannissa järjestettävien työpajojen ja konserttien kuluihin

Paunila Marjukka, 2 000 €, Helsinki                 
New Yorkissa järjestettävään Art Fair Art Expoon osallistumisen kuluihin

Pelliccioni Sanna, 1 000 €, Helsinki                   
Frankfurtin Suomi-asemaan osallistumisen kuluihin

Peltonen Tuukka, 1 000 €, Virrat                      
Japanissa järjestettävän yhteisnäyttelyn kuluihin

Pierides Eleni , 2 500 €, Kokkola                       
työryhmälle teoksen valmistamiseen ja esittämiseen Suomessa ja Tanskassa

Pylkkänen Pekka, 1 500 €, Helsinki                  
Portugaliin ja Espanjaan suuntautuvan konserttikiertueen kuluihin

Rintaniemi Päivi, 2 000 €, Seinäjoki                 
Lontoossa järjestettävän Parallax Art Fair -tapahtumaan osallistumisen kuluihin

Rosenlund Tuomo, 2 000 €, Tampere            
työryhmälle Buenos Airesissa järjestettävään kuvataidebiennaaliin osallistumisen kuluihin

Römpötti Harri, 1 000 €, Helsinki                      
työryhmälle Luzerniin ja Napoliin suuntautuvan hankkeen kuluihin

Saarikko Petri, 2 500 €, Helsinki                        
työryhmälle Zürichissä järjestettävän tapahtuman kuluihin

Santala Otto, 1 000 €, Helsinki                           
työryhmälle Helsingissä ja Tartossa järjestettävän näyttelykokonaisuuden kuluihin

Tarkiainen Tuija, 2 000 €, Helsinki                    
näyttelykokonaisuuden viemiseen Lontooseen ja Barcelonaan

Tjader-Knight Maria, 1 000 €, Kirkkonummi                        
Tallinnan Designmuseossa järjestettävän näyttelyn kuluihin

Tuhkanen Heli, 2 000 €, Helsinki                       
Berliiniin suuntautuvan yksityisnäyttelyn kuluihin

Valkeapää Juha, 1 500 €, Helsinki                     
työryhmälle suomalais-virolaisena yhteistyönä toteutettavan esityksen kuluihin

Wilhelmus Willem, 4 000 €, Helsinki                
työryhmälle transkulttuurisen Mother's Tongue -festivaalin kuluihin

Vuorivirta Iina, 2 000 €, Kouvola                       
Milanon designtapahtumaan suuntautuvan näyttelykokonaisuuden kuluihin

Vähäsöyrinki Annukka, 1 000 €, Turku           
työryhmälle Amsterdamiin ja Brysseliin suuntautuvien esiintymismatkojen kuluihin

Åman Pirkka, 1 500 €, Helsinki                           
työryhmälle Passio Musicae -interaktiivisen installaation kuluihin

Avustukset kansainvälisiin hankkeisiin 2014

Aurinko - musica de Latinoamerica ry, 4 000 €, Espoo          
Aurinko-yhtyeen Kolumbiaan suuntautuvan konsertti- ja opetusmatkan kuluihin sekä konsertin järjestämiseen Helsingissä

FixC Osuuskunta, 2 000 €, Helsinki                  
Sähköisen taiteen kokoelman (Vilke) kansainvälisen toiminnan käynnistämisen ja verkostoitumisen kuluihin

Fullsteam Management Oy, 2 000 €, Helsinki                          
Yhdysvaltoihin suuntautuvan kansainvälistymis- ja verkostoitumisprojektin kuluihin

Keski-Suomen Kirjailijat ry, 1 000 €, Jyväskylä                         
suomalais-virolaisten runoilijavierailujen kuluihin

Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö ry, 1 000 €, Porvoo    
Berliinissä järjestettävän kirjallisuusseminaarin ja kansainvälisen haastattelusarjan kuluihin

Kroma Productions Oy, 2 500 €, Porvoo        
Kiinaan suuntautuvan Winterreise-musiikkielokuvan kuluihin

Kulttuuriosuuskunta Fresh, 2 000 €, Helsinki                           
Reykjavikin Design March -tapahtumaan osallistumisen kuluihin

Kulttuuriosuuskunta Kokemo, 5 000 €, Helsinki                      
tanssiteoksen Ruotsiin ja Norjaan viemisen kuluihin

Nuoren Voiman Liitto ry, 2 000 €, Helsinki    
Saksankielisiin maihin suuntautuvan Kompositio-vientihankkeen kuluihin

Osuuskunta Forum Box, 2 000 €, Helsinki     
Norjassa järjestettävän pohjoismaisen ryhmänäyttelyn kuluihin

Osuuskunta Poesia, 1 000 €, Helsinki             
Pietarissa järjestettävän kansainvälisen runotilaisuuden kuluihin

Oy Pro Feel Design Ab, 1 000 €, Espoo           
Frankfurtissa järjestettävään Suomi-asemaan osallistumisen kuluihin

Porin Taiteilijaseura ry, 2 000 €, Pori               
Varsovan taiteilijaseuran kanssa toteutettavan yhteistyöhankkeen kuluihin

Rajataide ry, 2 000 €, Tampere                         
italialais-suomalaisen näyttelyprojektin kuluihin

Runoviikko ry, 2 000 €, Turku
Frankfurtin kirjamessuilla suomalaista runoutta esittelevän projektin kuluihin

Suomen Kuvanveistäjäliitto ry, 2 000 €, Helsinki                     
Tukholman Supermarket-messuille osallistumisen kuluihin

Suomen Taiteilijaseura - Konstnärsgillet i Finland ry, 3 000 €, Helsinki        
Mexico Cityyn suuntautuvan suomalaista taidetta esittelevän näyttelyn kuluihin

Turun Taidegraafikot ry, 1 000 €, Turku         
näyttelyvaihtoon Vilnius Graphic Art Centren kanssa

Residenssiavustukset 2014

Arte ry, 3 000 €, Turku             
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Arteles Pirkanmaa Oy, 4 000 €, Haukijärvi    
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta, 3 000 €, Raasepori
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Haihatuksen Henki ry, 3 000 €, Joutsa            
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

HIAP ry, 115 000 €, Helsinki   
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Kemijärven kuvanveisto- ja kulttuurisäätiö, 7 000 €, Kemijärvi                     
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Kolin kulttuuriseura ry, 2 000 €, Lieksa           
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Kotimajoitus Miekkaniemi Ay, 2 000 €, Viitasaari                   
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Kotkan kaupunki, 2 000 €, Helsinki                  
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

KulttuuriKauppila Ii ry, 8 000 €, Ii                      
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Kvarnen Samkommun, 2 000 €, Kronoby     
för den internationella residensverksamheten 2014

Loviisan kaupunki, 15 000 €, Loviisa                
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Mustarinda-seura ry, 7 000 €, Hyrynsalmi    
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Nuutajärven Lasitaitajat ry, 2 000 €, Urjala  
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Platform rf, 3 000 €, Vasa       
för den internationella residensverksamheten 2014

Pohjoinen valokuvakeskus ry - Nordliga fotocentret ry, 2 000 €, Oulu
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Raumars ry, 16 000 €, Rauma
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Sirkus Supiainen ry, 3 000 €, Orivesi                
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Stiftelsen Pro Artibus, 2 000 €, Raseborg      
för den internationella residensverksamheten 2014

Suomen biotaiteen seura ry, 3 000 €, Helsinki                         
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Suomen ja Meksikon kulttuurivaihdon tuki ry, 10 000 €, Helsinki                 
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Suomen sarjakuvaseura ry, 3 000 €, Helsinki                           
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, 6 000 €, Helsinki    
Tapiolan vierasateljeen kansainvälisen vaihto-ohjelman kuluihin 2014

Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiö, 31 000 €, Helsinki  
kansainvälisen residenssitoiminnan koordinaatio- ja informaatiokuluihin 2014

Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur, 3 000 €, Vasa    
för den internationella residensverksamheten 2014

Taidekeskus Salmela Oy, 2 000 €, Mäntyharju                        
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Taidekeskus Salmela Oy, 2 000 €, Mäntyharju                        
Viipurin taiteilija-ateljeen toimintaan 2014

Tampereen Taiteilijaseura ry, 2 000 €, Tampere                     
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry, 2 000 €, Turku           
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Vantaan taiteilijaseura ry, 2 000 €, Vantaa   
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014

Villa Sillanpää, 3 000 €, Heinävesi                     
kansainväliseen residenssitoimintaan 2014