Myönnetty tuki

Taiteen edistämiskeskus jakoi alan toimijoille 8,4 miljoonaa euroa

Taiteen edistämiskeskus (Taike) jakoi taiteen alan yhteisöille avustuksia 8,4 miljoonaa euroa. Ennen päätöksentekoa keskus kuuli valtion taidetoimikuntia.
Published

Rahoituslain ulkopuoliset teatteriryhmät saivat 2,8 miljoonaa euroa ja tanssiryhmät noin miljoona euroa. Ammatillisille sirkusryhmille keskus jakoi noin puoli miljoonaa euroa. Avustusta sai 41 ammattiteatteria, 19 tanssiryhmää ja 12 sirkusryhmää.

Säveltaiteen yhteisöille jaettiin lähes 1,3 miljoonaa euroa. Tukea myönnettiin muun muassa yhtyeiden ja kuorojen toimintaan sekä leirien, kurssien, tapahtumien, kilpailujen ja konserttisarjojen järjestämiseen.

Kuvataiteen näyttelytoimintaa keskus tukee yli puolella miljoonalla eurolla ja taidekoulut saivat noin 300 000 euroa.

Kahdeksan alueellista elokuvakeskusta sai yhteensä reilut puoli miljoonaa euroa. Elokuva-alan yhteisöt saivat kaikkiaan 787 000 euroa.

Kymmentä alueellista valokuvakeskusta tuetaan 364 000 eurolla. Mediataiteen yhteisöt saivat 46 000 euroa.

Muotoilun ja taideteollisuuden hankkeisiin Taiteen edistämiskeskus jakoi 152 000 euroa, sarjakuvahankkeisiin 16 000 euroa ja rakennustaiteen hankkeisiin 142 000 euroa.

Kirjallisuustapahtumia ja kirjoittajakoulutusta tuetaan 150 000 eurolla.

Katso avustusten saajat oheisista linkeistä:

http://www.taike.fi/fi/web/nayttamotaide/nayttamotaide

http://www.taike.fi/fi/web/tanssitaide/tanssitaide

http://www.taike.fi/fi/web/sirkustaide/sirkustaide

http://www.taike.fi/fi/web/saveltaide/saveltaide

http://www.taike.fi/fi/web/kuvataide/kuvataide

http://www.taike.fi/fi/web/elokuvataide/elokuvataide

http://www.taike.fi/fi/web/valokuvataide/valokuvataide

http://www.taike.fi/fi/web/mediataide/mediataide

http://www.taike.fi/fi/web/muotoilu/muotoilu

http://www.taike.fi/fi/web/sarjakuva/sarjakuva

http://www.taike.fi/fi/web/rakennustaide/rakennustaide

http://www.taike.fi/fi/web/kirjallisuus/kirjallisuus

Lisätietoja:
Taiteen edistämiskeskus, taiteen tukemisen päällikkö Esa Rantanen, [email protected] p. 0295 330 720 ja johtaja Minna Sirnö, [email protected] p. 0295 330 719.