Myönnetty tuki
Tanssitaide

Tanssin edistämiseen 329 000 euroa

Taiteen edistämiskeskus tukee tanssiteoksia, tanssitapahtumia ja muita hankkeita 98 000 eurolla. Esittävien taiteiden toimikunta jakoi tanssitaiteilijoille kohdeapurahoja yhteensä 231 000 euroa.
Published

Kohdeapurahoja jaettiin tanssiteosten valmistamiseen. Useimmat apurahan saajista ovat työryhmiä. Suurimman summan, 10 000 euroa, sai kolme työryhmää: helsinkiläiset Ismo-Pekka Heikinheimo ja Maija Hirvanen sekä kuopiolainen Sannamaria Kuula työryhmineen. Hakemuksia saapui 112, ja apurahan sai 40 tanssitaiteilijaa tai työryhmää.

Taike jakoi 98 000 euroa tanssialan yhteisöille tanssiteoksiin ja tanssitapahtumiin sekä erilaisiin monitaiteellisiin hankkeisiin. Taideosuuskunta Soiva Liikuttamo yhdistää taidetta ja teknologiaa. Avustuksen sai 14 yhteisöä. Hakijoita oli 44. Määrä kasvoi edellisvuodesta.

Esittävien taiteiden toimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää näyttämötaiteen, performanssi- ja esitystaiteen, sirkustaiteen sekä tanssitaiteen apurahoista. Taike kuulee toimikuntaa yhteisöavustusten osalta.

Lisätietoja:

Mari Karikoski, erityisasiantuntija
[email protected]
p. 0295 330 706

Erityisavustukset, yhteensä 98 000 euroa

Arts Management Helsinki Oy, Helsinki, 5 000 €
Nordic Circle of Artistic Management -hankkeen kuluihin

DaCi Finland - Tanssin Varhaiskasvattajat ry, Kuopio, 10 000 €
Tanssin kieli - yhteinen kieli -tapahtuman järjestämiseen

Kaakon Tanssi ry, Kotka, 4 600 €
Dancefest Kotka 2017 -nykytanssitapahtuman toteuttamiseen

Kiltit ihmiset ry, Helsinki, 10 000 €
Kylli-koira ja olemisen sietämätön keveys -produktion kuluihin

Kuopion Setlementti Puijola ry, Kuopio, 4 000 €
Tanssitaiteilijan työllistämiseen Tyttöjen Talolle ja kehollisten työpajojen toteuttamiseen

M.A.D. Tanssimaisterit ry, Helsinki, 10 000 €
Loikka Kontaktin tanssielokuvan mentorointihankkeen kuluihin

Siepakat ry, Rovaniemi, 5 000 €
Siepakoiden 40-vuotisjuhlakonsertin ja Tanssitähtöset-juhlateoksen kuluihin

Street Art Dance Essentials - SADE ry, Helsinki, 2 400 €
SADE-festivaalin kuluihin

Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry, Helsinki, 5 000 €
80-vuotisjuhlavuoden Historian liike -projektin kuluihin

Taideosuuskunta Soiva Liikuttamo, Helsinki, 10 000 €
Soiva Liike monitaiteellisen teknologiaa ja taidetta yhdistävän projektin kuluihin

Tanssille ry, Helsinki, 5 000 €
Tanssin ammattilaisten treenituntien kuluihin

Täysillä ry, Helsinki, 10 000 €
Tanssiteoksen valmistamiseen ja esittämiseen

VAPAAkollektiivi ry, Tampere, 10 000 €
Kansainvälisen toiminnan kehittämiseen

Yhteisö tanssii ry, Helsinki, 7 000 €
Esteettömän yhteisötanssifestivaalin järjestämiseen

Kohdeapurahat, yhteensä 230 000 euroa

Ahola Auri, Inari, 5 000 €
työryhmälle tanssia ja viittomakieltä yhdistävän teoksen toteuttamiseen

Aittomäki Akseli, Helsinki, 5 000 €
työryhmälle taiteelliseen taustatyöhön sekä esityksen toteuttamiseen

Aladin Maiju, Kuopio, 4 000 €
työryhmälle taiteelliseen työskentelyyn Kallion kirjastossa

Aldana Gabriela, Vihti, 6 000 €
työryhmälle Sielunpalautus -tanssiteoksen toteuttamiseen

Bukareva Diina, Tampere, 2 500 €
kahden soolon tuotantokustannuksiin

Court Titta, Tornio, 4 500 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Hauta-aho Elina, Helsinki, 7 000 €
työryhmälle Newsflash -tanssiteoksen toteuttamiseen

Heikinheimo Ismo-Pekka, Helsinki, 10 000 €
työryhmälle tanssiteoksen tuottamiseen

Hirvanen Maija, Helsinki, 10 000 €
työryhmälle Art & Love -esityksen kuluihin

Häkkinen Anna, Helsinki, 4 600 €
työryhmälle tanssiteoksen Lucinda koreografian valmistamiseen ja musiikin säveltämiseen

Ikonen Maija, Tampere, 6 000 €
työryhmälle tanssiteoksen O toteuttamiseen

Kallio Kati, Vantaa, 5 000 €
työryhmälle Flowta etsimässä -tanssielokuvasarjan 3-6 osan toteuttamiseen

Keskikallio Heli, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Korosuo Kati, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Kortelainen Mari, Outokumpu, 4 000 €
työryhmälle Attention deficit trait -soolotanssiteoksen toteuttamiseen

Koulu Kaisa, Turku, 4 000 €
työryhmälle lapsille suunnatun tanssiteoksen toteuttamiseen

Kourkia Leila Marja, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Kuula Sannamaria, Kuopio, 10 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Kyytinen Teemu, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Lehtovaara Veli, Brysseli, 8 000 €
työryhmälle Peltotiekeskustelu -tanssiteoksen toteuttamiseen

Leivo Mervi, Kirkkonummi, 6 000 €
työryhmälle Luontoon -tanssiteoksen toteuttamiseen

Liikola Katri, Helsinki, 3 400 €
työryhmälle Tanssitaidetta Päijät-Hämeen hoitolaitoksiin -hankkeen toteuttamiseen

Lindy Pia, Helsinki, 8 000 €
työryhmälle Lähiöballadeja-esitysprojektin toteuttamiseen

Loimaala Karoliina, Helsinki, 3 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Martikainen Linda, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle Hunnut / elävä maalaus -galleriaesityksen toteuttamiseen

Mustonen Anna, Helsinki, 7 000 €
työryhmälle uutta tanssia ja barokkimusiikkia yhdistävän teoksen toteuttamiseen

Mustonen Maija, Helsinki, 6 000 €
Puutarha -tanssiteoksen toteuttamiseen

Mäkinen Mirva, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle The Other -tanssiteoksen toteuttamiseen

Nevanlinna Vera, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle tanssiteoksen å ä ö toteuttamiseen

Nurmio Maija, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle Oh, Forest tanssiteoksen toteuttamiseen

Pakalén Sonja, Kajaani, 6 000 €
työryhmälle Pyhäjärveläiset-teoksen toteuttamiseen

Raatikainen Kati, Helsinki, 5 000 €
tanssiteoksen toteuttamiseen

Rajakangas Janina, Helsinki, 6 000 €
työryhmälle Teini -nykytanssiteoksen toteuttamiseen

Raumanni Maija, Turku, 5 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Råman Tanja, Oulu, 6 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Talonen Virva, Porvoo, 6 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Thitz Riikka, Helsinki, 5 000 €
työryhmälle esitysteoksen toteuttamiseen

Tiitta Masi, Helsinki, 5 000 €
työryhmälle Consolation- tanssiteoksen toteuttamiseen

Torkkel Anna, Turku, 5 000 €
työryhmälle tanssiteoksen toteuttamiseen

Viitamäki Nina, Helsinki, 5 000 €
työryhmälle Duo bold Absurdium -tanssiteoksen kuluihin