Myönnetty tuki

Varsinais-Suomen taidetoimikunta jakoi lähes 300 000 euroa taiteen edistämiseen

Taiteen edistämiskeskus ja Varsinais-Suomen taidetoimikunta jakoivat taiteen edistämiseen vuoden 2013 apurahoina ja avustuksina noin 300 000 euroa. Työskentelyapurahan sai 27 taiteilijaa ja kohdeapurahan 29 taiteilijaa ja työryhmää. Valtionavustuksia jaettiin 52 yhteisölle. Hakemuksia saapui yhteensä 443 kappaletta, ja haettu summa oli lähes 3 miljoonaa euroa.
Published

Lastenkulttuuriin jaettiin yhteensä 50 000 euroa. Kohdeapurahan sai 11 taiteilijaa ja työryhmää ja avustuksen 16 yhdistystä. Hakemuksia saapui 66 kappaletta, ja haettu summa oli noin 235 000 euroa.

Varsinais-Suomen taidetoimikunta on yksi Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimistä. Se päättää vertaisarviointiin perustuvista taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Taiteen edistämiskeskus päätti yhteisöjen erityisavustuksista toimikunnan lausunnon pohjalta.

Työskentelyapurahat

Kirjallisuus
Aaltonen Einari, Turku, 2000 €
työskentelyyn
Franck Mia, Åbo, 1000 €
työskentelyyn
Hirvonen Esa, Turku, 2000 €
työskentelyyn
Joelsson Lotta-Liisa, Turku, 1000 €
työskentelyyn
Jokelin Jantso, Turku, 1000 €
työskentelyyn
Joutsijärvi Jonimatti, Kaarina, 1000 €
työskentelyyn
Lahtinen Seppo, Turku, 2750 €
työskentelyyn
Lipasti Roope, Lieto, 1000 €
työskentelyyn
Parkko Tommi, Turku, 2000 €
työskentelyyn
Pöyhönen Virpi, Turku, 1000 €
työskentelyyn
Vuorela Seita, Turku, 9722 €
½-vuotinen työskentelyapuraha

Kuvataide
Aho Heini, Turku, 19444 €
1-vuotinen työskentelyapuraha
Haanpää Markku, Loimaa, 4000 €
työskentelyyn
Ikävalko Katri, Turku, 9722 €
½-vuotinen työskentelyapuraha
Nampajärvi Erkki, Turku, 2000 €
työskentelyyn
Ojaniemi Kimmo, Turku, 19444 €
1-vuotinen työskentelyapuraha
Schroderus Kimmo, Salo, 4000 €
työskentelyyn
Schroderus Noora, Salo, 4000 €
työskentelyyn
Sjöholm Minna, Turku, 4000 €
työskentelyyn

Näyttämötaide
Molin Sofia, Turku, 2000 €
työskentelyyn
Pöyhönen Merja, Turku, 9722 €
½-vuotinen työskentelyapuraha

Säveltaide
Mäntysaari Lauri, Turku, 19444 €
1-vuotinen työskentelyapuraha
Ölander Johan, Åbo, 3000 €
työskentelyyn

Valokuva
Konttinen Heli, Turku, 9722 €
½-vuotinen työskentelyapuraha

Saleva Marja, Turku, 1500 €
työskentelyyn

Taideteollisuus
Vähä-Aho Sami, Turku, 2000€
työskentelyyn

Muu / Sarjakuva
Lietzen Mika, Turku, 2000 €
työskentelyyn

Kohdeapurahat

Elokuvataide
Lindström Christer ja työryhmä, Turku, 1000 €
animaatioelokuvan kuluihin
Ruotsalainen Simo ja työryhmä, Turku, 1000 €
animaatioelokuvan toteuttamiseen

Kuvataide
Ketola Sirkku, Turku, 2000 €
näyttelykuluihin
Lappalainen Minna Maija, Turku, 1500 €
näyttelykuluihin
Toivonen Toni R., Turku, 1500 €
näyttelyn järjestämiseen

Näyttämötaide
Saaristo-Vellinki Minna-Stiina, Turku, 1000 €
näytelmän valmistamiseen
Hiiriä ja Ihmisiä -työryhmä, Turku, 1000 €
esityksen valmistamiseen
Inertia Unplugged -työryhmä, Loimaa, 1000 €
teatteriesityksen valmistamiseen
Nurinpäin-työryhmä, Salo, 1000 €
lastenteatteriesityksen valmistamiseen
Väänänen Elina ja työryhmä, Turku, 1000 €
Pelikaani-esityksen kuluihin

Säveltaide
Antila Kari, Turku, 600 €
äänitteen tuotantokustannuksiin
Hellström Mikko, Sauvo, 1000 €
kontrabasson hankintaan
Kleemola Patrik, Turku, 700 €
konsertointiin
Lund Hanne, Turku, 1000 €
barokkiviulun jousen hankintaan
Svartsjö Lotta, Turku, 1000 €
masternauhan tuotantoon
Bill, Moray & Bill -duo, Turku, 600 €
konserttikiertueeseen
Duo Arkipelag, Turku, 600 €
koulutusmatkaan
Kokko Laura ja työryhmä, Lahti, 1000 €
sävellystilaukseen
Pajala Pia ja työryhmä, Turku, 2000 €
oopperan toteuttamiseen

Tanssitaide
Koulu Kaisa ja työryhmä, Turku, 3000 €
tanssiteoksen toteuttamiseen
Raumanni Maija Reeta ja työryhmä, Turku, 3000 €
nykytanssiteoksen valmistamiseen

Mediataide
Ziegler Sebastian, Turku, 1000 €
näyttelykuluihin

Taideteollisuus
Simonen Ville, Turku, 1000 €
materiaalihankintoihin
Sipilä Saana / Saana ja Olli, Turku, 1000 €
tekstiilimalliston suunnitteluun

Sirkustaide
Haavisto Janna ja työryhmä, Turku, 1000 €
esityksen tuotantoon

Monitaide
Kallio Jari, Turku, 1000 €
materiaalikuluihin
Pohjola-työryhmä / Niina Airaksinen Dance Productions, Turku, 1000 €
näyttämöteoksen säveltämiseen ja esittämiseen

Valtionavustukset

Elokuvataide
Osuuskunta Paperihattu, Turku, 1000 €
animaatiokollaasin tekemiseen
Turun Anikistit ry, Turku, 2000 €
toimintaan

Kirjallisuus
Jarkko Laineen seura, Turku, 300 €
kirjallisuusmatinean järjestämiseen
Kirjan talo – Bokens hus ry, Turku, 2000 €
käsikirjoitushautomon järjestämiseen
Kulttuuriyhdistys Ida ry, Turku, 500 €
Sukupolvien lukupiiri -toimintaan
Kustavin kirjallisuusyhdistys ry, Turku, 1000 €
Volter Kilpi -kirjallisuusviikon järjestämiseen
Lounais-Suomen Kirjailijat – Sydvästra Finlands Författare ry, Turku, 1000 €
toimintaan
Runoviikko ry, Turku, 2000 €
toimintaan
Sydkustens Landskapsförbund rf, Pargas, 500 €
för ordkonstläger
Turun Sanataideyhdistys ry, Turku, 1000 €
sanataiteellisen materiaalipankin tuottamiseen
Turun yliopiston Luovan kirjoittamisen opiskelijoiden yhdistys Kammio ry, Turku, 500 €
antologian toimittamiseen ja julkaisemiseen
Varsinais-Suomen aikuiskoulutussäätiö / V-S Kansanopisto, Paimio, 500 €
aforismipäivien järjestämiseen
Åbolands litteraturföreningen rf, Åbo, 500 €
för föreningens verksamhet

Kuvataide
Arte ry, Turku, 2000 €
tapahtumiin
Jöötti ry, Turku, 1000 €
pronssivalutyöpajan järjestämiseen
Salon Taiteilijaseura ry, Salo, 1000 €
juhlavuoden ohjelman toteuttamiseen
Turun Taidegraafikot ry, Turku, 1500 €
näyttelyyn
Turun Taiteilijaseura ry, Turku, 2000 €
toimintaan

Näyttämötaide
Kolmas Tila – Tredje rummet ry, Turku, 3000 €
näyttämöteoksen toteutukseen
Quo Vadiksen Tuki ry, Salo, 2500 €
toimintaan
Sixfingers Teatteriyhdistys ry, Turku, 1000 €
promenadiesitykseen
TEHDAS Teatteri -yhdistys ry, Turku, 3000 €
toimintaan
Turun Nuori Teatteri – Åbo Unga Teater ry, Turku, 1000 €
toimintaan
Turun Ylioppilasteatteri ry, Turku, 1000 €
toimintaan

Säveltaide
Crusell-seura ry, Uusikaupunki, 2500 €
konserttisarjan ja kurssien järjestämiseen
Flame Jazz ry, Turku, 1000 €
konserttisarjan järjestämiseen
Föreningen för Kimitoöns Musikfestspel rf – Kemiönsaaren Musiikkijuhlayhdistys ry, Kimitoön, 1000 €
för musik-dansläger
Kamarikuoro Key Ensemble ry, Turku, 1500 €
kiertueeseen ja kilpailuun
Naantalin Aino-tytöt ry, Naantali, 650 €
kanteleleirin kuluihin
Oopperakammari ry, Turku, 1000 €
lastenoopperan valmistamiseen
Suomen Kansanmusiikkiliitto ry, Helsinki, 1000 €
saaristopelimanniprojektiin
Turku Jazz Orchestra ry, Turku, 2000 €
Big Band -toiminnan aloittamiseen
Turku Jazz ry, Turku, 1000 €
Turku Jazz -festivaaliin
Turun elävän musiikin yhdistys Telmu ry, Turku, 1500 €
toimintaan
Turun Seudun Kansanmusiikkiyhdistys ry, Turku, 1000 €
kansanmusiikin edistämiseen
Vakka-Suomen Musiikkiopiston kannatusyhdistys ry, Laitila, 1000 €
musiikkileirin järjestämiseen
Varsinais-Suomen Pelimanniyhdistys ry / Suomen Kansanmusiikkiliitto ry, Turku, 2000 €
festivaaliohjelman valmisteluun

Tanssitaide
Barker-teatteri yhdistys ry, Turku, 1000 €
tanssiteosten tuotantoon
Tanssi- ja esitystaideyhdistys Ehkä ry, Turku, 3000 €
esitystoimintaan
Turku dansart ry, Turku, 1000 €
toimintaan

Valokuva
Pitkäjärven taide ja kulttuuri ry, Somero, 2000 €
internetsivujen valmistamiseen
Valokuvakeskus Peri ry, Turku, 2000 €
toimintaan

Sirkustaide
Future Circus Turku ry, Turku, 3000 €
sirkusfestivaalin kuluihin
Sirkusyhdistys Unioni ry, Turku, 1000 €
produktioihin

Monitaide
Kirjoittajayhdistys Kapustarinta ry, Turku, 1000 €
toimintaan
Kulttuurimedia Unikankare / Osuuskunta Kulttuuriteko, Turku, 500 €
toimintaan
Norpas ry, Kemiönsaari, 1000 €
festivaalin järjestämiseen
Pro Manillasäätiö, Turku, 1000 €
Manifestin järjestämiseen
Suunnitelma B ry, Turku, 2000 €
yhdistyksen toimintaan
Taideyhdistys Olohuone ry, Turku, 1000 €
kaupunkitaidetapahtumaan
Varsinais-Suomen Bändiyhdistys ry, Turku, 1000 €
Ilmiö-festivaalin järjestämiseen

Lastenkulttuurin kohdeapurahat

Elokuvataide
Aittokoski Antti, Turku, 2000 €
lastenelokuvan käsikirjoittamiseen
Näyttämötaide
Aaltonen Kerttu, Uusikaupunki, 2000 €
nukketeatterikiertueeseen ja työpajoihin
Arbetsgruppen Mästerkatten, Pargas, 1500 €
för att producera barnteaterföreställningen
Bart-ryhmä, Turku, 2000 €
lasten musiikkiteatteriesitysten kiertueeseen
Kuuma Ankanpoikanen, Turku, 2000 €
lasten nukketeatteriesitysten kuluihin
Lastenteatterilaboratorio, Turku, 1500 €
projektin toteuttamiseen
Vesslin Pauliina ja työryhmä, Salo, 1500 €
lasten nukketeatteriesityksen valmistuskuluihin
Säveltaide
Rantanen Markus, Laitila, 1500 €
koulukiertueen toteuttamiseen
Sirkustaide
Haavisto Janna ja työryhmä, Turku, 1500 €
fyysisen teatterin esitykseen
Monitaide
Heijastus-työryhmä, Turku, 1500 €
joulukalenterinäyttelyyn

Lastenkulttuurin erityisavustukset

Elokuvataide
ValoAurinko – lasten ja nuorten kulttuurin tuki ry, Turku, 2000 €
lasten ja nuorten elokuvaleirien järjestämiseen
Kirjallisuus
Runoviikko ry, Turku, 2000 €
lasten ja nuorten ohjelman tuottamiseen
Turun Sanataideyhdistys ry, Turku, 1500 €
lorutyöpajojen järjestämiseen
Kuvataide
Arkipelag Workshop ry, Helsinki, 1500 €
taidetyöpajoihin
Näyttämötaide
Jorma-ryhmä ry, Kaarina, 1500 €
teatteri- ja biisintekoleiriin
Kaarinan Nuorisoteatteri ry, Kaarina, 2000 €
ohjaajan palkkaan
Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry / Loimaan Teatteri, Loimaa, 2000 €
kotiseutukulttuurikierroksen toteuttamiseen
Salon Teatteri ry, Salo, 1500 €
näytelmän toteutukseen
Åbolands Ungdomsförbund ÅUF rf /Åbolands Teaterskola, Pargas, 1500 €
för konstundervisning
Säveltaide
Musiikkiyhdistys Leticia ry, Salo, 1000 €
kuoron levytykseen
Sirkustaide
Sirkusyhdistys Unioni ry, Turku, 1500 €
näytelmään
Monitaide / Muu
Kulttuuriyhdistys Ida ry, Turku, 1000 €
runopajatoimintaan
Lasten- ja nuortenkulttuuriyhdistys Vilperi ry, Turku, 4000 €
Seikkisrock-tapahtuman järjestämiseen
Salo – Lasten Laulukaupunki ry, Salo, 5000 €
taidekasvatushankkeeseen
Someron Kulttuuri yhdistys ry, Somero, 1500 €
taidekerhotoimintaan
Sydkustens Landskapsförbund rf, Pargas, 1500 €
för kulturverkstäder

Lisäksi neljä hakijaa on pyytänyt, että heidän nimeään ei julkaista päätöksen yhteydessä.

Lisätietoja:
Henri Terho, erityisasiantuntija
puh. 0295 330901
[email protected]