Myönnetty tuki

Young skills osuuskunta sai Pohjanmaan taidepalkinnon

Pohjanmaan taidetoimikunta palkitsi jurvalaisen osuuskunnan työstä nuorten muotoilijoiden työllistymisen ja ammatillisen osaamisen edistämiseksi. Osuuskunta toimii opiskelijoiden ja opintonsa päättäneiden muotoilijoiden siltana työelämään hyödyntäen mm. alan kokeneita mentoreita ohjaustyössä. Palkinto on suuruudeltaan 5000 euroa ja se maksetaan veikkausvoittovaroista.
Published

- Pohjanmaan taidepalkinto on ollut viime vuodet luonteeltaan ”elämäntyö” palkinto, joka on usein myönnetty pitkästä ja ansioituneesta urasta taiteen hyväksi. Tänä vuonna toimikunta halusi kiinnittää huomionsa nuoriin tekijöihin ja kannustaa heitä tiellä kohti taiteen ammattilaisuutta. Samalla haluttiin nostaa esille pohjalaisen osaamisen pitkiä perinteitä ja rohkeutta rakentaa edelleen uutta niiden varaan, sanoo taidetoimikunnan puheenjohtaja Eija-Irmeli Lahti.

Young skills osuuskunnan palkitseminen tuo Pohjanmaan taidepalkinnon lähelle luovien toimialojen maailmaa. Osuuskunnan päämääränä on työllisyyden lisäämisen ohella synnyttää uutta yrittäjyyttä nuorille ammattitaitoisille muotoilijoille Jurvan alueelta. Tavoitteena on lisäksi nostaa alueen historiallisesti tunnettua ja tunnustettua muotoiluosaamista uuteen kukoistukseen.

- Taide on muotoilun ytimessä. Muotoilijalta edellytetään taiteellista lahjakkuutta ja muotoilu on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista taiteenlajeistamme. Tämä ihmisiltä helposti unohtuu, koska ala on niin lähellä teollista liiketoimintaa ja sen sovellusmahdollisuudet ovat niin laajat, Eija-Irmeli Lahti toteaa.

Pohjanmaan taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelin. Toimikunnan jakama palkinto on tunnustus ansiokkaasta ja peräänantamattomasta työstä taiteen hyväksi Pohjanmaalla.

 

Lisätietoja

erityisasiantuntija Antti Huntus
p. 0295 330 810