Uutinen

Barentsin alueen poikakuoro kiertueella Petroskoissa ja Murmanskissa

Kuorossa laulaa 36 poikaa Petroskoista, Arkangelista, Oulusta ja Luulajasta. Kuoroa johtaa läänintaiteilija Mihkel Koldits.

Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste on yhteistyössä Oulun hiippakunnan, ruotsalaisen Sensus-järjestön ja Murmanskin luterilaisen seurakunnan kanssa toteuttamassa isoa kansainvälistä poikakuoroprojektia, johon laulajat valittiin Ruotsin, Suomen ja Venäjän musiikillisesti lahjakkaiden ja kokeneiden poikien joukosta.

Poikakuorohanke on osa New Horizon  -projektia, nimeltään Sound of Barents. Se toteutetaan ENPI-Kolarctik 2014 hankekokonaisuuden rahoituksella.

Barentsin poikakuoro kokoontui ensimmäisen kerran toukokuussa 2014. Lokakuussa pidettiin iso harjoitusleiri ja konserttikiertue Luulajassa ja Oulussa.  Nyt poikakuoro tekee konserttikiertueen Petroskoihin ja Murmanskiin 1.–6. joulukuuta.

Konserttien ohjelmisto on koottu pääosin klassisesta länsimaisesta poikakuororepertuaarista, lisäksi on teoksia venäläisiltä ja suomalaisilta säveltäjiltä.  

Projektista vastaa Taiteen edistämiskeskuksen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimipiste ja läänintaiteilija Mihkel Koldits.