Uutinen

Berlin Sessions -kehitysjakso taiteilijalle Berliinissä syksyllä 2014

Taiteen edistämiskeskus järjestää yhdessä Culturia-taiteilijaohjelman kanssa eri alojen taiteilijoille tarkoitetun kehitys- ja koulutusjakson Berliinissä. Culturia on taiteilijoiden kehittämiseen erikoistunut tavoitehakuinen residenssi, jossa tutkitaan taiteellisia prosesseja ja niiden kehittymistä.

Taike ja Culturia etsivät nyt kiinnostuneita taiteilijoita osallistumaan pilottijaksolle jossa tutkitaan mahdollisuutta luoda malli uudenlaisesta taiteilijan kansainvälistymisestä. Taiteilijoilta edellytetään kiinnostusta aktiiviseen osallistumiseen ja taiteilijana kehittymiseen kirjallisen ja suullisen palautteen muodossa.
Pilottijaksoja on vuoden 2014 loka-marraskuussa kaksi ja molempiin valitaan yksi taiteilija. Yksi jakso kestää 3 viikkoa.

Valituille taiteilijoille tarjotaan ilmainen asuminen Culturian taiteilijaresidenssissä (sis. myös työskentelytiloja) sekä avustetaan matkakuluissa Berliiniin maksimissaan 400 eurolla per taiteilija. Lisäksi pilottijaksoon sisältyvät taiteilijan ja Culturian kuraattorin väliset keskustelut sekä portfolioarvioinnit. Culturian kuraattorit tuottavat myös valitun taiteilijan teoksista ja yhteisistä keskusteluista lyhyen tekstimuotoisen palautteen ja kritiikin. Culturian työntekijät auttavat myös käytännön asioissa ja vinkkaavat tarvittaessa sopivista esityksistä, näyttelyistä ja muista taide-elämyksistä Berliinissä. Jos taiteilijalla on jo mielessä Berliniissä tapahtuva oman näyttelyn tai esityksen tuottaminen, Culturian laajasta verkostosta etsitään sopivia kontakteja asiaa edistämään.
HUOM. osallistuvia taiteilijoita tuetaan myös maksamalla 5 päivältä päivärahat (yht.305 euroa) per taiteilija!

Pilottijaksolle haetaan oheisella lomakkeella 3.9.2014 mennessä. Taiteilijavalinnat suorittaa Taiken Lapin aluetoimipisteen, paikallisten taiteilijajärjestöjen ja Culturian edustajien muodostama työryhmä. Valituille taiteilijoille ilmoitetaan tuloksista 12.9. mennessä.

Tehtävään hakevilta taiteilijoilta edellytetään sen verran kielitaitoa että pystyvät esittelemään itsensä taiteilijana ja keskustelemaan taiteestaan englanniksi tai saksaksi. Lisäksi valitut taiteilijat käyvät lyhyen palautekeskustelun valintatyöryhmän kanssa Berliinin-jakson jälkeen. Pilottijakson kokemuksia hyödynnetään tulevan pidempiaikaisen yhteistyön rakentamiseksi Lapin taiteilijoiden ja Culturian välillä. Pilottiohjelmaan haku on suunnattu Lapin alueella asuville ja työskenteleville ammattitaiteilijoille.

Lataa hakulomake tästä (doc) ja lähetä täytettynä alla olevaan sähköpostiosoitteeseen. HUOM. Hakulomake täytyy olla lähetettynä 3.9.2014 klo 16:00 mennessä.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset:

Petteri Putkinen
Läänintaiteilija / tuottaminen ja mediakulttuuri
Taiteen edistämiskeskus, Lapin toimipiste
Veitikantie 2-8 C, 96100 Rovaniemi
p. 0295 330 853
[email protected]

 Tämän dokumentin uusin versio ja lisätietoa löytyy myös osoitteesta: http://bit.ly/berlinsessions

Keskustelua ja kysymyksiä voi esittää myös projektin FB-sivulla