Uutinen

Kätketty taide

NÄYTTELYKUTSU

 

KÄTKETTY TAIDE – HIDDEN ART

 

Taiteen edistämiskeskus/Porin toimipiste, Porin kaupunki, Elävä Pori -hanke ja Mu Pori o kaunis -yhteisö järjestävät kesällä 2016 miniympäristötaidenäyttelyn. Näyttely on myös osa valtakunnallista Vihervuotta 2016. Näyttely sijoittuu Porin kansallisen kaupunkipuiston alueelle. http://pori.fi/kaupunkipuisto

 

Näyttelyn teoshaku on nyt auki.

 

Kätketty taide on uusi avaus ympäristötaiteen saralla, sen tarkoituksena on esittää elämyksellisen ympäristötaiteen rinnalla uudenlaisia, kokeilevia sekä myös erilaisia digitaalisia ympäristöjä hyödyntäviä teoksia. Näyttelyn teemat heijastavat valtakunnallisen Vihervuoden teemaa Minun maisemani . Muita teemoja ovat kätkö ja salaisuus. Teokset sijoitetaan Porin kansallisen kaupunkipuiston alueelle kaupunkipuistoon geokätköilyn periaatteita mukaellen. Teokselle voi ehdottaa sijoituspaikkaa, mutta valituille teoksille voidaan myös etsiä sijoituspaikka järjestäjien toimesta yhteistyössä taiteilijan kanssa. Yleisö etsii teoksia koordinaattien avulla.

Näyttelykutsu löytyy sivulta http://katkettytaide.fi/

 

 

HAKEMINEN

 

Näyttelyyn voi ehdottaa pieniä, materiaaleiltaan ja tekniikaltaan millaisia tahansa: kokeilevaa, uudenlaista, erilaisia digitaalisia menetelmiä hyödyntäviä, mobiilia, installaatioita, mediataidetta, ympäristö- tai yhteisötaidetta, perinteistä tms. Mutta huom!

teoksen tai sen mitä siitä esitetään täytyy mahtua 15cm*15cm*15cm kokoiseen tilaan. Sähköinen haku 4.1.2016 mennessä.

 

http://katkettytaide.fi/

 

Lisätiedot: läänintaiteilija Marjo Heino marjo.heino(at)minedu.fi