Uutinen

Koulutusta ja puheenvuoroja julkisesta taiteesta 6.-7. syyskuuta Turussa

Tilaisuudet ovat maksuttomia ja avoimia. Tiistain 6.9. tilaisuus on suunnattu ensisijaisesti kuvataiteilijoille. Keskiviikon 7.9. tilaisuus on suunnattu taiteilijoille, taiteen tilaajille, rakennuttajille ja kaikille muille aiheesta kiinnostuneille.

Suomen Taiteilijaseura järjestää tiistaina 6.9.2016 iltapäivällä Sinustako julkisen taiteen tekijä? -koulutuksen. Taiteilijoille ja muotoilijoille suunnattu koulutus tarjoaa perustietoja ja -taitoja taiteilijan sopimus- ja vastuukysymyksistä, työn organisoinnista ja julkisen taiteen työmahdollisuuksien löytämisestä. Koulutuksessa kuullaan myös kokemuksia julkisen taiteen tekemisestä kuvataiteilija Jan-Erik Anderssonilta.

Mediataide kylässä -seminaarissa keskiviikkona 7.9. kuullaan puheenvuoroja mediataiteesta osana julkista taidetta ja rakentamista. Seminaarin päätteeksi Koroistenniemellä julkaistaan Lehmusruusu-Rauhala -taiteilijatyöparin hetkellinen mediataideteos, jossa uusin teknologia, taide ja historia kohtaavat.

Molempien päivien tilaisuudet järjestetään Turun AMK:n Taideakatemian elokuvateatteri / auditoriossa (Linnankatu 54-60, Turku).

Ilmoittaudu tilaisuuksiin oheisen linkin kautta: https://www.webropolsurveys.com/S/678CB9ECF74B5871.par

Sinustako julkisen taiteen tekijä

tiistaina 6.9.2016 klo 12.00–16.00

Elokuvateatteri/ auditorio, Turun AMK:n Taideakatemia (Linnankatu 54-60, Turku)

Ohjelma: www.prosenttiperiaate.fi/kirjoitukset/turku06092016

Yhteyshenkilö: projektisuunnittelija Hanna Hannus / Suomen Taiteilijaseura ([email protected], puh. 0405899548)

Mediataide kylässä – puheenvuoroja mediataiteesta julkisessa tilassa ja rakentamisen yhteydessä

keskiviikkona 7.9.2016 klo 10.00–16.30

Elokuvateatteri/ auditorio, Turun AMK:n Taideakatemia (Linnankatu 54-60, Turku)

Ohjelma: https://www.facebook.com/events/1109194059173842/

Yhteyshenkilö: läänintaiteilija Hannele Romppanen / Taiteen edistämiskeskus, Lounais-Suomi ([email protected], puh. 0295 330 823).

Tilaisuudet järjestää yhteistyössä Suomen Taiteilijaseura, Taiteen edistämiskeskus (Lounais-Suomi) ja Turun AMK:n Taideakatemia.