Länkkäreiden jäljillä - osa III: Harri Heinonen | Artikkeli
Vapaapalokunnan roolissa
”Minulla on Etelä-Savo alueena ja toimipiste on Mikkeli. Sanon mun toimipiste, koska täällä on vain työhuone, jossa työskentelee yksi läänintaiteilija”, Harri Heinonen sanoo joulukuussa 2020 läänintaiteilijan haastattelutunnilla.
Vuosien varrella hänen projekteihinsa on osallistunut noin 200 taiteilijaa. Uusien toimintamuotojen käynnistämisen ja verkostoitumisen ohella erilaiset taiteilijoiden sparraus- ja koulutustilaisuudet ovat olleet tärkeitä.
Harri kertoo, että hänet ”rekrytoitiin tuotannon ja manageroinnin läänintaiteilijaksi, jonka alaotsikkona oli visuaaliset alat, eli mukana oli kaikki mahdollinen jossa jotain visuaalista on”.
Varsin nopeasti Heinonen päätti keskittyä kuvataiteeseen, jonka toimintaympäristössä riitti muitakin haasteita kuin Taiken toimipisteen puuttuminen. Alueen taiteilijaseurat olivat Harrin mukaan ”vähän henkitoreissaan” ja näyttelypaikoista oli pulaa. Kuin pisteenä i:n päälle paikallinen taidemuseo suljettiin väliaikaisesti sisäilmaongelmien takia ja Mikkelin taiteilijaseura päätti lopettaa toimintansa.
”Ehkä sitä joutui vähän niin kuin vapaapalokunnan rooliin."
Mikkelin seudun ongelmat eivät kuitenkaan olleet itäsuomalaisittain ainutlaatuisia. Myös Kuopion ja Joensuun ympäristöissä oli pulaa hyvistä näyttelypaikoista.
Harri Heinonen sai idean kiertävästä kuvataidebiennaalista.
”Rupesin rakentamaan koko Itä-Suomen kattavaa kuviota, johon tuli Pohjois-Savo ja Pohjois-Karjala mukaan, että saatiin vähän leveämmät hartiat ja enemmän porukkaa mukaan.”
Maakuntarajat ylittävä yhteistyö tarjosi aluenäyttelytoimintaan myös Harrin kaipaamaan uutta näkökulmaa.
”Ei vain niin että kuraattori valitsee työt ja joku ripustaa ne museon seinälle.”