Uutinen

Luovien alojen rahoitus kiinnosti Turussa

Syyskuun 18. päivänä järjestetty, jo perinteiseksi muodostunut Luovien alojen rahoituspäivä, keräsi tänä vuonna liki 200 kuulijaa.

Taiteen ja kulttuurin ammattilaiset ja opiskelijat kutsuttiin kansallisen etäpäivän viettoon kuulemaan ajankohtaista kulttuurin erilaisista rahoitusmuodoista. Osallistujia oli turkulaisten lisäksi varsinaissuomalaisista ympäryskunnista, Tampereelta sekä pääkaupunkiseudulta, ja jopa Ahvenanmaalta asti.

Rahoituspäivässä kuultiin tietoiskut yhdeltätoista avustusten ja apurahojen myöntäjältä. Tuottaja Tuuli Penttinen-Lampisuo porilaisesta tapahtumatoimisto Kallo Worksista alusti laajemmin hyvän hakemuksen tunnusmerkistöstä ja siitä, miten anomuksia arvioidaan. Turun AMK:n Taideakatemian opiskelija Eikka Alatalo toi päivän keskelle taitoa ja tyyliä sirkusnumerollaan Acrobatman.

Rahoituspäivän toteuttivat Taiken Lounais-Suomen aluetoimipiste, LUOVAMO – luovien alojen urapalvelut, Turun AMK ja Turun yliopisto. Tilaisuuden aluksi Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisi myös uutuusoppaansa, Luovuus ja liiketoiminta -työkirjan.

Luovien alojen rahoituspäivän materiaalit voit ladata alta.

Humak Luovuus ja liiketoiminta -kirja.pdf

TE-palvelut Starttiraha.pdf

Mesenaatti.me.pdf

Varsinais-Suomen kulttuurirahasto.pdf

OKM.pdf

RAY.pdf

CIMO EU-rahoitus.pdf

Millainen on hyvä avustushakemus.pdf

Turun kulttuurilautakunnan avustukset.pdf

Taiteen edistämiskeskuksen avustukset.pdf