Uutinen

Miettinen ja Fagerström Ajatuksesta taideteokseksi -luennolla

Turun kaupunginkirjasto ja Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipiste järjestävät joulukuun 18. päivänä klo 18–20 ”Ajatuksesta taideteokseksi” -luennon. Joulun alla, raskaan pimeän aikaan puhujat vievät meidät taiteen lumon avulla koskettaville ja hiljentäville retkille. Kolmen vartin mittaisessa esityksessä Laura Miettinen ja Kai Fagerström kertovat, miten valokuvat vangitsevat hetken, muuttuvat ideoiksi taideteoksista ja miten työt toteutuvat. Tilaisuus järjestetään kaupunginkirjaston Studiossa (Linnankatu 2, Turku).

Taidegraafikko Laura Miettinen

http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/fi/taiteilijat/2263

— Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen pääosin toteuttanut teokseni valokuvaan pohjautuen, pigmentinsiirtomenetelmällä tai muin tilan edellyttämin keinoin. Tila, jossa teokset ovat esillä, on minulle tärkeä osa kokonaisuutta, tila myös ehdottaa toteutuskeinoja. Teosten vaatima toteutustekniikka on välttämätön instrumentti ilmaisuun, mutta idea on usein abstrakti kuin musiikki säveltäjän päässä. Visuaalinen olomuoto, johon ideat kulloinkin konkretisoituvat, on epätäydellinen ja häilyvä.

— Haluan taiteessani tuoda esiin kokemuksen siitä, ettei maailma näyttäydy vain sellaisten ilmiöiden kautta, jotka mieli käsittää täysin. Taiteen lumo on arvoituksen äärellä, ei sen määrittelyssä.

Kuva poistettu.

Idean jäljitelmä (2013), kuvannut Vesa Aaltonen 

Kai Fagerström

Salolainen valokuvaaja ja kiinteistöpäällikkö

www.kafa.fi

— Olen kuvannut parikymmentä vuotta ja saanut useita palkintoja ja tunnustuksia mm. Vuoden Luontokuva -kilpailussa. Merkittävä kansainvälinen menestys on kuvasarjan "The House in the Woods" saama Photojournalisti-sarjan erikoiskunniamaininta Veolia Wildlife Photographer of the Year -kilpailussa 2010 ja sarjavoitto 2012. Hänen kuviaan on julkaistu useissa känsäinvälisissä lehdissä kuten mm National Geograpich lehdessä.

Kuva poistettu.

Tämä ajatus-luento on työurani viimeinen ja olen valinnut siihen kaksi taiteilijaa, joiden kertomukset ovat ennenaikainen lahja kiireisinä joulunaluspäivinä

Ystävällisesti
Maria Merikanto
erikoissuunnittelija
[email protected]