Uutinen

Mikä taiteessa maksaa? - Reilun taiteen kampanja avaa taiteilijan työtä | Tiedote

Taiken Reilun taiteen kampanja avaa taiteilijan työnkuvaa ja taideteoksen hinnan muodostumista. Kampanjasivusto tarjoaa selkeitä ja helppokäyttöisiä ohjeistuksia eri taiteenalojen reiluista palkkiosuosituksista.

– Suomessa ammattitaiteilijoita on suunnilleen saman verran kuin lääkäreitä, mutta heidän työtään tunnetaan heikosti. Puutteellinen ymmärrys taiteilijan ammatista vaikeuttaa työn hinnoittelua ja tuottaa kehotuksia ”oikeisiin töihin” menemisestä, toteaa Reilun taiteen kampanjan projektipäällikkö Anne Lehtelä. 

Kehotuksilta ei ole välttynyt myöskään musiikintekijä Litku Klemetti, joka esiintyy tuoreella kampanjavideolla.
– Tällaiseen asenteeseen törmää, vaikka on käytännössä koko ajan töissä, Klemetti toteaa.

Kampanjan tavoitteena on lisätä osaamista reiluista palkkiokäytännöistä. Taiteen tekeminen vaatii monialaista osaamista ja paljon yleisöltä piiloon jääviä työtunteja, jotka tulisi huomioida työn hinnoittelussa. 

– Joskus taiteilijan työpäivästä voi kulua suurin osa lupien, turvallisuuskoulutusten, toimistohommien ja bajamajojen säätämiseen, kertoo videolla kuvataiteilija Jan Anderzén, joka toteutti julkisen taideteoksen Tampereen raitiotielle.

Koronapandemia on koetellut erityisen paljon kulttuurialaa, mutta tehnyt myös sen merkitystä näkyväksi. Koronan jälkeiseen uuteen aikaan katsoessaan Reilun taiteen kampanja muistuttaa, että ennen pandemiaa yli puolet suomalaistaiteilijoista ansaitsi vähemmän kuin 20 000 euroa vuodessa.

– Taiteen tekijän tulot koostuvat monista pienistä puroista. Jotta niillä tulisi toimeen, on tärkeää että kaikki työ korvataan reilusti, Anne Lehtelä toteaa.

Taiteen edistämiskeskuksen Reilun taiteen kampanjan 16.11. julkaistavalla videolla musiikintekijä Litku Klemetti ja kuvataiteilija-muusikko Jan Anderzén kertovat taiteilijan työstään. 

Lisätietoja kampanjasta ja mediayhteyshenkilö:
läänintaiteilija Anne Lehtelä 0295 330 868, [email protected]