Uutinen

Nuorisoteatteriin sijoitettu euro palautuu takaisin puolitoistakertaisena

Kotkan Nuorisoteatterin toimintaan sijoitetut taloudelliset panokset tuloutuvat takaisin ja tuottavat hieman voittoakin sosiaalisen pääoman muodossa.

Tulokset perustuvat Taiteen edistämiskeskuksen tuottaja-läänintaiteilija Patrik Ikäläisen analyysiin Kotkan Nuorisoteatterin toiminnasta. Hän teki analyysin Social Return on Investment (SROI) -menetelmällä. Toimintaan sijoitettujen panosten ja saatujen tulosten tarkastelu osoitti, että SROI-laskelma on voitollinen: nuorisoteatteritoimintaan sijoitettu euro palautuu takaisin 1,46 euron arvoisena.

Analyysin tapaustutkimuksen kohteena oli Räjähdysvaara-näytelmän tuotantoproduktio. Teatterin toiminnassa mukana olevat nuoret kokivat sosiaalisten taitojen kehittyvän taiteellisten taitojen rinnalla. Nuoret kokivat tulleensa entistä rohkeammiksi ja heidän esiintymispelkonsa väheni. Suurimmalla osalla oli teatteriharrastuksen lisäksi muita harrastuksia, mutta teatteriharrastus oli avannut oven rohkeuteen ja itsensä imaisuun.

Nuoria ohjanneet henkilöt puolestaan kokivat kasvaneensa ammatillisesti. He oppivat uudenlaisia taitoja ja löysivät uusia ammatillisia verkostoja.

Olen tullut vähän rohkeammaksi -analyysiraportti (sisältää liitteet 1. ja 2.) ja taulukko (liite 3.)