Uutinen

Prosentti taiteeseen -seminaarit Oulussa ja Lahdessa marraskuussa

Taiteen edistämiskeskuksen viisivuotisessa taiteen prosenttiperiaatteen kehittämisohjelmassa on työskennellyt kolmetoista läänintaiteilijaa eri puolilla Suomea, ja liikkeelle on saatu noin 120 uutta prosenttiperiaatteen mukaista kohdetta ja kehittämishanketta.

Prosentti taiteeseen – näkökulmia tulevaan

Oulussa 1.11.2018 Kulttuuritalo Valve ja Oulun kaupungintalo klo 12.00–18.30
Ohjelma

Lahdessa 8.11.2018 Lahden pääkirjasto ja Lahden kaupungintalo klo 12.00–18.30
Ohjelma

Ilmoittaudu seminaareihin

Kehittämisohjelman antia esitellään kahdessa seminaarissa, joissa kuullaan puheenvuoroja taidehankkeista taiteilijan, tilaajan, rakennuttajan, arkkitehdin ja taideasiantuntijan näkökulmista. Lisäksi julkaistaan Prosenttiperiaatteen asialla -videokokoelma rakennuskohteiden taidehankkeista, joissa Taike on toiminut taiteen osarahoittajana tai yhteistyökumppanina.

Kokoelman ensimmäiset videot Youtubessa

Taiteen edistämiskeskus toivottaa tervetulleeksi mukaan pohtimaan, miten edistämme yhdessä rakennushankkeiden taidehankintoja tulevaisuudessa!

Seminaarissa esille nousseista teemoista keskustellaan päivän päätteeksi kaupungin isännöimässä verkostoitumistilaisuudessa viinitarjoiluineen. Seminaareihin on vapaa pääsy.

Taiteen prosenttiperiaatteella tarkoitetaan sitä, että vähintään yksi prosentti rakennuskustannuksista käytetään taiteeseen. Tämä koskee kaikkea rakentamista talonrakentamisesta ympäristörakentamiseen ja uudisrakentamisesta korjausrakentamiseen.

 

 

Prosentti taiteeseen – näkökulmia tulevaan

Taiteen edistämiskeskuksen seminaari 1.11.2018, Oulu

Kulttuuritalo Valve, Hallituskatu 7
Oulun kaupungintalo, Kirkkokatu 2

12.00  Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen: Tervetuloa

12.15 Erityisasiantuntija Henri Terho: Taiteen prosenttiperiaatteen muutos 2014–2018

12.45 Taidekonsultti, kuvataiteilija Kirsi Pitkänen, kuvataiteilija Marjo Heino ja läänintaiteilija Hannele Romppanen: Prosenttiperiaate läänintaiteilijan työssä

13.45 Ympäristötaiteilija, taidekonsultti, arkkitehti Kaisa Berry: Taiteen rooli alueellisen kokemuksen luojana

14.15 Kahvitauko ja työryhmät: Julkisen taiteen tulevaisuus – uhkakuvat ja utopiat

15.00 Työryhmien tulosten koonti

15.15 Arkkitehti Ville Rautiainen: Arkkitehdin ja taiteilijan yhteistyö rakennushankkeissa

15.45 Kulttuurisihteeri Hanna Mehtonen-Rinne, Kemiönsaari: Pienet kunnat ja prosenttiperiaate

16.15 Valokuvataiteilija Santeri Tuori: Taiteilijana rakennushankkeissa

16.45 Siirtyminen Oulun kaupungintalolle, Kirkkokatu 2

17.00–18.30 Viiniä ja verkostoitumista kaupungin vastaanotolla

 

Prosentti taiteeseen – näkökulmia tulevaan

Taiteen edistämiskeskuksen seminaari 8.11.2018, Lahti

Lahden pääkirjaston auditorio, Kirkkokatu 31
Lahden kaupungintalo, Harjukatu 31

12.00 Taiteen edistämiskeskuksen kehittämispäällikkö Eva-Maria Hakola: Tervetuloa

12.15 Erityisasiantuntija Henri Terho: Taiteen prosenttiperiaatteen muutos 2014–2018

12.45 Taidekonsultti, kuvataiteilija Kirsi Pitkänen, kuvataiteilija Marjo Heino ja läänintaiteilija Harri Heinonen: Prosenttiperiaate läänintaiteilijan työssä

13.45 Taidekoordinaattori Teija Isohauta ja läänintaiteilija Pauliina Lapio: Taidekoordinoinnin merkitys – Case sairaala Nova

14.15 Kahvitauko ja työryhmät: Julkisen taiteen tulevaisuus – uhkakuvat ja utopiat

15.00 Työryhmien tulosten koonti

15.15 Projektipäällikkö Kari Halinen: Taide asuntoalueiden brändääjänä

15.45 Kulttuurisihteeri Hanna Mehtonen-Rinne, Kemiönsaari: Pienet kunnat ja prosenttiperiaate

16.15 Valotaiteilija Tülay Schakir: Taiteilijana rakennushankkeissa

16.45 Siirtyminen Lahden kaupungintalolle, Harjukatu 31

17.00–18.30 Viiniä ja verkostoitumista kaupungin vastaanotolla