Uutinen

Saimaanharjun uudessa päiväkodissa on rakenteisiin integroitua taidetta

Taipalsaaren Saimaanharjun uusi päiväkoti Satulaiva on valmistunut ja avajaisia juhlitaan juuri ennen joulua 18.12.2016. Lappeenrantalaisen arkkitehtitoimisto Timo Vuoren suunnittelema päiväkoti ottaa huomioon henkilökunnan toiveet ja tiloissa on kiinnostavia uudenlaisia ratkaisuja mm. takkoja sisällä ja ulkona.

Mitä on prosenttiperiaate? Prosenttiperiaatteen mukaisesti noin prosentti rakennushankkeen kustannuksista käytetään taiteeseen. Taide voi olla osana arkea niin päiväkodeissa, sairaaloissa, puistoissa kuin museoissakin. Kaakkois-Suomessakin on innostuttu ajatuksesta, missä taide ei eristy vain gallerioihin ja museoihin vaan on kaikkien saavutettavissa arkisissa miljöissä. Taipalsaari suhtautuu myönteisesti prosenttitaiteen ajatukseen, jossa rakennuskustannuksista noin prosentti käytetään taiteeseen.

Saimaanharjun päiväkodin taide on integroitu osaksi rakenteita ja suunnittelu tehty tiiviisti yhteistyössä arkkitehdin kanssa. Taiteen paikaksi valikoitui lattiamatto, johon laserleikkaamalla saatiin mukaan taidetta. Tärkeänä lähtökohtana oli ajatus taiteen toiminnallisuudesta, jossa päiväkodin henkilökunta pystyy hyödyntämään taideteoksen kuvioita osana päiväkodin lasten arkea. Taipalsaaressa taidetta hankittiin suoratilauksella. Tilaaja, arkkitehti ja läänintaiteilija valitsivat taideryhmänä sopivan taiteilijan työhön. Taiteilijaksi valikoitui Erika Kallasmaa, joka tunnetaan mm. lastenkirjan kuvituksistaan, julkisista taideteoksista ja kuvittajan valtionpalkinnosta 2013. Kallasmaan mukaan Päiväkoti Satulaivan taiteen lähtökohtina ovat toimineet luonto ja vuodenajat mm. vierailu Kureniemen tilalle Taipalsaaressa ja Marjatta Kureniemin lastenkirjat. Kallasmaan teoksissa otetaan huomioon lapsen mieli, mielikuvitus ja animismi, johon kuuluvat leikki, polut, hyppeleminen kiveltä kivelle, viivan seuraaminen, oman paikan hakeminen.

Taideteoksen ovat rahoittaneet Taipalsaaren kunta osana rakennuskustannuksia ja Taiteen edistämiskeskus. Läänintaiteilija Outi Turpeinen on toiminut hankkeessa taiteen asiantuntijana. Läänintaiteilijan työnkuvaan kuuluu prosenttiperiaatteen ja taiteilijoiden työllistymisen edistäminen. Työskentelyperiaatteena on ollut palvelumuotoilullinen työskentelykonsepti, jossa lähdetään liikkeelle tilaajan tarpeista ja taideprosessi on määritelty sen mukaisesti.

Lisätietoja:

Sivistysjohtaja Kai Könönen, Taipalsaaren kunta

p. 040 661 7703, [email protected]

Läänintaiteilija Outi Turpeinen, Taiteen edistämiskeskus

p. 0295 330 875, [email protected]