Uutinen

Taide- ja kulttuurialan kuudes koronahaku 30.11.–21.12.2021

Taiteen edistämiskeskus avaa taiteilijoille sekä taide- ja kulttuurialan yhteisöille kuudennen koronahaun. Tukea jaetaan noin 18 miljoonaa euroa koronapandemian vaikutusten vähentämiseen.

Taiken koronahaku alkaa 30.11. ja päättyy 21.12. kello 16.00.

Haettavana on kaksi tukimuotoa: apurahat yksityishenkilöille sekä erityisavustukset taide- ja kulttuurialan yhteisöille. 

Korona-apurahat taiteilijoille

Yksityishenkilöt voivat hakea työskentelyapurahaa, jonka suuruus on 12 000 euroa. Se on tarkoitettu kuuden kuukauden työskentelyyn välillä 1.4.–31.12.2022.

Työskentelyapurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille taiteelliseen työskentelyyn. Apurahan saaja maksaa apurahasta Maatalousyrittäjien eläkelain mukaisen eläke- ja tapaturmavakuutusosuuden.

Erityisavustukset taide- ja kulttuurialan yhteisöille

Taide- ja kulttuurialan yhteisöt voivat hakea vähintään 20 000 euron suuruista erityisavustusta yhteisön toimintaa vahvistaviin ja kehittäviin hankkeisiin. Avustuksia voidaan myöntää esimerkiksi taiteilijoita työllistäviin hankkeisiin, kansainvälisen toiminnan edistämiseen ja koronapandemian aiheuttamien muutosten jälkeiseen toiminnan vakauttamiseen.

Hakijat saavat kirjallisen tiedon päätöksestä maaliskuussa 2022. 

Kuudennesta koronahausta järjestetään infotilaisuus Teamsissa keskiviikkona 8.12. klo 15-16. Linkki tilaisuuteen tulee Taiken verkkosivujen tapahtumakalenteriin.

Hakuilmoitukset: