Uutinen

Taideneuvosto esittää lisäystä taiteilija-apurahoihin

Valtion taiteilija-apurahojen määrä tulisi nostaa nykyisestä 545 apurahasta kuuteen sataan. Apurahan suuruus tulisi olla 1 815 euroa kuukaudessa nykyisen 1 650 sijaan. Julkisen talouden kokonaisuuden kannalta olisi tarkoituksenmukaista rahoittaa taiteilijoiden työtä eikä maksaa heille työmarkkina- ja toimeentulotukea. Esitys sisältyy taideneuvoston kannanottoon eduskunnalle.

Taideneuvosto on huolissaan valtion talousarvioesityksessä esitetyistä leikkauksista taiteen ja kulttuurin rahoitukseen. Ehdotetut leikkaukset heikentävät taiteilijoiden työllistymismahdollisuuksia ja vaikeuttavat toimeentuloa. Museoiden, teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksien jäädyttäminen näkyy jo nyt vapaiden taiteilijoiden työskentely- ja toimeentuloaseman heikentymisenä. Valtion taiteilija-apurahojen tason jälkeenjääneisyys, tulossa olevat leikkaukset veikkausvoittovarojen edunsaajille sekä taideaineiden koulutuspaikkojen vähennykset pahentavat edelleen taiteilijoiden toimeentulo-ongelmaa.

Huonoin tilanne on kuvataiteilijoiden kohdalla. Heidän työskentely- ja toimeentulotilanteensa ei edes 2000-luvun taloudellisesti hyvinä vuosina parantunut. Taiteen edistämiskeskuksen erityissuunnittelija Kaija Rensujeffin Taiteilijan asema 2010 -tutkimus osoittaa, että kuvataiteilijoista joka kolmas (33 %) elää köyhyysrajan alapuolella (alle 60 % koko väestön mediaanituloista). Vastaava luku kaikkien ammattitaiteilijoiden keskuudessa on keskimäärin 17 %, kun se koko väestön osalta on 13 %.

Kuvataiteilijoista 18 % pitää tärkeimpänä toimeentulolähteenään omaa taiteellista työtään, 21 % opettajuutta ja 19 % apurahoja. Kuvataiteilijoiden köyhyysloukkua onkin merkittävästi pahentanut valtion taiteilija-apurahojen jälkeenjääneisyys. Valtion taiteilija-apurahoihin ei ole 2000-luvulla kertaakaan tehty varsinaista tasokorotusta, joka huomioisi taiteen tekemiseen liittyvien kustannusten nousun tai apurahoihin liittyvän eläkeratkaisun kustannukset apurahansaajille.

Taideneuvosto on Taiteen edistämiskeskuksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaelin taidepoliittisissa linjauksissa.

Lisätietoja: Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö, p. 0295 330 719, [email protected] ja taideneuvoston puheenjohtaja Tiina Rosenberg, [email protected].