Uutinen

Taidetta koteihin!

Jazzmusiikin läänintaiteilija Ilkka Rantamäen uudessa Taidetta Koteihin -sarjassa esitellään tukemiamme alueen kansainvälisesti menestyneitä ja kotikonnuilla työskenteleviä taiteilijoita tosi toimissa. Ensimmäisenä esittelyssä jazzkitaristi Niklas Winter Raisiosta sekä jazzkitaristi Ari Polojärvi Raisiosta ja tanssija Greta Sandon (Milano/Turku).

 

Niklas Winter Japanissa!

 

1. Mitä menestys ulkomailla vaatii taiteilijalta?

Pitkäjänteisyyttä ja uskoa omaan musiikkiin. Pitää myös uskaltaa ottaa riskejä taloudellisesti. Mun tapauksessa tämä tarkoittaa esim.  sitä, että uskaltaa ostaa lentoliput omilla rahoilla, vaikka ei 100% tiedä jääkö lipputuloista riittävästi käteen.

2. Miten uraa rakennetaan pitkäjänteisesti?

Pitää kehittyä jatkuvasti. Löytää uusia kanavia ja puolia itsestäsi sekä samalla työstää ja parantaa vanhoja hyviksi nähtyjä puolia. Pitää muistaa olla myös ihminen, jonka kanssa on helppoa tehdä työtä.  

3. Kerro tämän vuoden Japani kiertueestasi.

Japanin rundi  2014( neljästoista vuodesta 2004 )

Olin siis solistina useamman eri kokoonpanon kanssa duosta kvintettiin. Koko kiertue kesti reilut kaksi viikkoa ja meillä oli yhteensä 14 konserttia ympäri Japania. Rundi oli mielestäni onnistunut, mutta kohtalaisen raskas kaikkine matkusteluineen. Jokaisen kokoonpanon kanssa piti myös pitää ainakin yhdet treenit ennen jokaista keikkaa, toisin sanoen duunia oli aamusta iltaan.Onneksi esitimme lähinnä minun omaa tuotantoani, joten biisit olivat minulla ainakin hallussa.

Tokion seudulla oli viisi keikkaa. Muut keikat olivat Kansain alueella, siis Koben, Osakan lähettyvillä. Kävin myös Japanin länsirannikolla soittamassa kaksi konserttia.Tokio on Japanissakin täysin omanlaisensa paikka. Kaikki muut paikat ovat pieniä kaupunkeja Tokioon verrattuna.

Nykyään ymmärrän jo aika hyvin japanilaista kulttuuria  ja pystyn liikkumaan yksin ongelmitta esimerkiksi Tokion metroissa. Japania en kuitenkaan vielä puhu.

King Records julkaisi vuonna 2007 Beautopia-levyni Japanissa ja se oli näin jälkikäteen ajateltuna hyvin merkittävä juttu minulle. Tämä oli kolmen vuoden työn tulos. King Records on vanha jättiläinen Japanissa ja onhan se hienoa nähdä oma levy Tower Recordsin hyllyssä Tokiossa. Kyseinen levy-yhtiö on hyvin arvostettu Japanissa. 

Tästä rundista jäi erityisesti mieleen keikkamatkat, joita taitettiin Mini Cooper -autolla sekä konsertti Ito-museossa Tokiossa.

Kuva poistettu.Kuva poistettu.

Kuva poistettu.

 

_________________________________________________________________________________________________________________

 

Ari Polojärvi ja Greta Sandon Brinkhallissa!

 

Jazzkitaristi Ari Polojärvi ja italialainen Tanssiteatteri Erin kiinnitys tanssija Greta Sandon työstivät täysin improvisoidun tanssiteoksen Ghost –Apparizione Brinkhallin kartanossa Turussa kesäkuussa 2014. Kameran varressa ja tuottajana läänintaiteilija Ilkka Rantamäki.


Katso teos youtubesta!

 

Kuva poistettu.