Uutinen

Taike avaa 1.5. uuden haun koronaepidemian vuoksi ahdinkoon joutuneille luovien alojen ammattilaisille

Taike rahoittaa sellaisten taiteen ja kulttuurin ammattilaisten työskentelyä, joiden toimeentulo on heikentynyt koronaepidemian vuoksi. Taike jakaa yksityishenkilöille korona-apurahoja 8,7 miljoonaa euroa. Apurahan suuruus on 3 000 euroa. Haku alkaa 1.5. ja päättyy 15.5. klo 16.00.

Taiken jakamassa ensimmäisessä koronahaussa tuki kohdistettiin ensi sijassa freelance-taiteilijoille, joiden työtilanteeseen koronaepidemia on konkreettisesti vaikuttanut. Uusi korona-apuraha kohdentuu taiteilijoiden lisäksi myös taiteen ja kulttuurin alan ammattilaisille. Rahoitusta voivat hakea esimerkiksi muusikot, näyttelijät, tanssijat, kuvataiteilijat, kirjailijat, kuvittajat, muotoilijat, lavastajat, ääni- ja valoteknikot, leikkaajat, maskeeraajat ja lavakoomikot, joiden työskentelymahdollisuudet ovat vähentyneet ja toimeentulo on heikentynyt koronapandemian vuoksi 13.3.-31.5. välisenä aikana.

Taike jakaa apurahat yksityishenkilöille. Yhteisöt voivat hakea tukea

Rahoituksella turvataan taiteilijoiden työskentelyedellytyksiä

Opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitteena on, että luovien alojen ja kulttuuri- ja taidealan toimijoiden työn tekemisen edellytykset säilyvät koronaepidemiasta johtuvien toimintaolosuhteiden muutoksista huolimatta.

Korona-apurahoitus on tarkoitettu koronapandemiasta johtuvaan muuttuneeseen työtilanteeseen. Tukea voidaan myöntää keskenjääneiden tuotantojen loppuunsaattamiseen, uusien hankkeiden suunnitteluun ja toteutukseen sekä hakijan ammatillisen toiminnan ylläpitämiseen.

Kulttuurin ja taiteen ala sai valtion toisessa lisätalousarviossa yli 40 miljoonan euron määrärahalisäyksen toiminnan tukemiseksi ja tulojen menetysten kompensoimiseksi.