Uutinen

Taiteen edistämiskeskuksen/Uudenmaan taidetoimikunnan lokakuussa haettavissa olevat apurahat ja avustukset vuodelle 2014

Työskentelyapurahat

Työskentelyapurahoja myönnetään ensisijaisesti taiteelliseen työskentelyyn taiteenharjoittajille ja arvostelijoille. Hakuaika on 1.-31.10.2013.

 

Kohdeapurahat

Kohdeapurahoja myönnetään ensisijaisesti taiteilijoille ja työryhmille mm. esitys-, näyttely- ja materiaalikuluihin sekä kansainväliseen toimintaan. Hakuaika on 1.-31.10.2013.

 

Yhteisöjen erityisavustukset

Erityisavustuksia myönnetään järjestöille ja muille yhteisöille taidetta edistäviin hankkeisiin mm. näyttelyiden, esitysten ja seminaarien järjestämiseen. Avustusta ei myönnetä yhteisön säännönmukaisen esitystoiminnan eikä perustoiminnan kuluihin. Hakuaika on 1.-31.10.2013.

 

Lastenkulttuurin kohdeapurahat 

Apurahoja myönnetään taiteilijoille ja työryhmille, taideoppilaitoksien opettajille sekä taiteen tutkijoille mm. työ-, esitys- ja julkistamiskuluihin sekä työskentelyyn. Hakuaika on 1.- 31.10.2013.

 

Lastenkulttuurin erityisavustukset yhteisöille

Erityisavustusta myönnetään järjestöille ja muille yhteisöille hankkeiden toteutuskuluihin, kuten tapahtuman, näyttelyn, esityksen, työpajan tms. kustannuksiin. Avustusta ei myönnetä yhteisön säännönmukaisen esitystoiminnan eikä perustoiminnan kuluihin. Hakuaika on 1.- 31.10.2013.

 

Kulttuurin hyvinvointivaikutusten yhteisöavustukset 

Avustus on tarkoitettu yhteisöjen (yhdistyksien, säätiöiden, osuuskuntien, kuntien, yrityksien ym.) yhteisöllisyyden, arjen luovien toimintojen ja ympäristöjen edistämiseen sekä työhyvinvoinnin tukemiseen kulttuurin ja taiteen keinoin. Etusijalla ovat poikkihallinnolliset yhteistyöhankkeet, joista syntyy uusia toimintamalleja. Hakuaika on 1.-31.10.2013.

 

Tiedustelut: suunnittelijat p. 0295 330 802 ja 0295 330 803