Uutinen

Taiteen valtionpalkinto 2020: Äänessä esitystaiteen talo Mad House Helsinki | Artikkeli

Mad House Helsinki sai vuoden 2020 esittävien taiteiden valtionpalkinnon. Taideyhteisö kertoo nyt esitystaiteen talon historiasta ja tulevaisuudensuunnitelmista.

Julkaisemme Taiken verkkosivuilla juttusarjan, jossa vuoden 2020 taiteen valtionpalkinnon saajat kertovat omasta polustaan taiteilijoina. He raottavat ovea työnsä tekemiseen vastaamalla muutamaan kysymykseen.

Kuinka valtionpalkinnon saajaksi tullaan? Eli taiteellinen urasi pähkinänkuoressa.

Esitystaiteen talo Mad House Helsinki perustettiin vuonna 2014. Talo toimi vuoteen 2018 asti kausiluontoisesti Helsingin Suvilahdessa. Vuonna 2019 toiminta muuttui ympärivuotiseksi ja avasimme oman esitystilan Teurastamon alueelle. Esitystaiteeseen keskittyvälle tilalle ja tuotantorakenteelle on ollut valtava tarve. Meillä on myös tosi innostunut ja aktiivinen yleisö ja yleisöpohja kasvaa koko ajan. Vuodet 2019–2020 ovat olleet jonkinlainen käännekohta: suuri unelma omasta talosta muuttui todeksi! 

Mitä palkinnon saaminen merkitsee juuri nyt? 

Tämä on hurja vuosi saada näin hieno ja iso tunnustus. Tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan. Samaan aikaan mielen valtaa ilo, kiitollisuus ja usko tulevaisuuteen, mutta toisaalta ajatuksissa on jatkuva epätoivo siitä, miten taide- ja tapahtuma-ala selviää korona-ajasta.

Mitä kohti suuntaatte seuraavaksi?

Hyvinvoivan, turvallisen ja monimuotoisen esitystaidekentän rakentaminen on tavoitteista tärkein. Työtä on valtavasti, mutta sitä tehdään päivä kerrallaan. Vuodeksi 2021 meillä on suunniteltuna tosi kutkuttava ohjelmisto, johon kuuluu muun muassa aivan uudenlainen kesäkausi ja kansainvälinen festivaali. Samaan aikaan etsimme uutta esitystilaa, kun nykyisen tilan sopimus päättyy vuoden 2021 lopussa – tulevaisuus on siis väistämättä täynnä isoja muutoksia ja uusia alkuja.

Mikä on ajankohtainen viestinne ihmiskunnalle?

Älä koskaan luovu taiteesta, pidä aina kiinni taiteilijasta!

Mad House Helsinki sai vuoden 2020 esittävien taiteiden valtionpalkinnon. Toimikunta perusteli palkintoa seuraavasti: Esitystaiteen talo Mad House Helsinki on aloittanut toimintansa Suvilahdessa vuonna 2014. Se on osoittanut erityisyytensä ja välttämättömyytensä uuden, kokeellisen nykyesitystaiteen luovan voiman kokoajana ja ilmentäjänä. Mad House Helsinki on aidosti kollektiivinen projekti, jossa kullakin taiteilijalla ja työryhmällä on oma uniikki ääni. Yhdistävänä tekijänä on pyrkimys purkaa ja uudistaa teatterillisia esitysmuotoja ja kokemistapoja.