Uutinen

Taiteen valtionpalkinto 2021: Haastattelussa Mustarinda-seuran Sanna Ritvanen ja Robin Everett | Artikkeli

Toimivin keino taiteen edistämiseen olisi lobata taidetta ja kulttuuria poliittisille päättäjille, sanovat Mustarinda-seuran puheenjohtaja Sanna Ritvanen ja varapuheenjohtaja Robin Everett. Mustarinda-seura sai vuoden 2021 monitaiteen valtionpalkinnon.

Miksi Mustarinda-seura perustettiin? Mikä saa teidät toimimaan taiteen parissa?

Mustarinda kehittyi tarpeesta löytää vaihtoehtoinen tulevaisuus sille, jota kohti olemme matkalla. Se on kokeilu, testauskenttä mahdollisten polkujen suunnittelulle post-fossiiliseen yhteiskuntaan ja paikka yhteisön, ekologian ja näiden kahden välisen vuorovaikutuksen vianetsinnälle monien muiden joukossa. Mustarindan yhteisössä on yhtä monta syytä ryhtyä taiteilijaksi kuin on ihmisiäkin, mutta uskallamme epäillä, että meitä kaikkia ohjaa tarve saada aikaan muutos vallitsevassa järjestelmässä ja järjestelmissä sekä huolehtia ympäristöstä.

Meille residenssijärjestäjinä tilan, mahdollisuuksien ja alustojen luominen muille taiteilijoille ja kulttuuritoimijoille on erittäin tärkeää, samoin kuin tilan luominen eri tieteenalojen väliselle koulutukselle ja tiedon jakamiselle.

Millainen merkitys valtionpalkinnon saamisella on teille?

Valtionpalkinto on osoitus siitä, mihin kulttuuriosaston huomio keskittyy taidekentässä. Se näyttää yleisölle, ovatko he tietoisia taiteilijoiden ja instituutioiden keskuudessa tärkeistä suuntauksista ja asioista sekä heidän kohtaamistaan vaikeuksista. Palkinto kannustaa jatkamaan tekemäämme työtä.

Mikä olisi tällä hetkellä toimivin keino edistää taidetta?

Taiteen ja kulttuurin lobbaus poliittisille päättäjille, mukaan lukien sen merkitys ja välttämättömyys yhteiskunnalle.

Mikä on taiteen ja taiteilijan asema yhteiskunnassa?

Taiteilija, tai Mustarinda, toimii kohtauspaikkana ideoille kaikilta aloilta. Katsomme, että taiteilijan roolina yhteiskunnassa on kokeilla, laajentaa käsityksiä siitä, mitä voidaan tehdä sekä luoda tilaa kuvitella, haaveilla ja kokeilla mahdollisia tai mahdottomia tulevaisuuksia ja skenaarioita.

Millaisia terveisiä haluaisitte taidekentän toimijana lähettää päättäjille?

Tarjoamme aina kahvia ja pullaa kun tulette meille kylään – tervetuloa!

Lue monitaiteen valtionpalkinnon palkintoperustelut .

Julkaisemme Taiken verkkosivuilla juttusarjan, jossa haastatellaan vuoden 2021 taiteen valtionpalkinnon saajia. He pohtivat haastatteluissa taiteilijuuttaan ja taiteen asemaa yhteiskunnassa.

Kuva poistettu.
Jenni Haukio jakoi marraskuussa Kansallisoopperassa Mustarinda-seuran Sanna Ritvaselle ja Michaela Caskoválle vuoden 2021 monitaiteen valtionpalkinnon. Kuva: Vilhelm Sjöström