Uutinen

Tampereen Onkiniemen vanhaa tehdasrakennusta elävöittämään kulttuuriyhdistys

Onkiniemen vanhassa tehdasrakennuksessa toimii laajakirjoinen joukko muusikoita, käsityöläisiä ja taiteilijoita sekä muun muassa valokuvastudioita, ompelimoita, kirjapaino, äänitysstudio ja taistelulajien harjoittelusali.

Tehtaassa on silti edelleen paljon tyhjää tilaa, joka tarjoaisi puitteet monipuoliselle kulttuurialan toiminnalle, työhuoneille ja työskentelylle sekä tapahtumien järjestämiselle.

Tampereen kaupunkikin on hahmotellut ideaa luovien alojen keskuksesta Onkiniemeen. Sen toteuttamiseksi Onkiniemi elää! -tapahtumatyöryhmä kokoaa Onkiniemen alueen elävöittämisestä kiinnostuneita tahoja ja eri kulttuurialojen toimijoita yhteiseen kulttuuriyhdistykseen. Kun strategia on lähtöisin suoraan tekijöistä ja heidän yhteistyöstään, niin lopputuloksena on yleensä orgaanisesti kehittyvä, elävä ja hengittävä kokonaisuus. Tämän järjestäjät toivovat olevan myös Onkiniemen kiinteistön tulevaisuus.

Ajatuksen julkituomiseksi ja Onkiniemen kulttuuritoiminnan esittelemiseksi järjestetään torstaina 7.8.2014 kello 15–20 ulkotapahtuma tehtaan alapihalla, voimalarakennuksen edustalla.

ONKINIEMI ELÄÄ! -tapahtumassa esiintyvät Pauli Hanhiniemi – Ville Rauhala M.A.D., Jo´ Buddy meets Funky Kingston, Jahnukaiset sekä The Mystic Revelation of Teppo Repo.

Ohjelmassa on myös puheita sekä näytöksiä, ja tehtaan sisällä avautuu kulttuurikäytävä, jossa on esillä Onkiniemessä työskentelevien taiteilijoiden töitä.

Tapahtuma on ilmainen. Tervetuloa!

Lisätietoja:
Onkiniemi elää! -tapahtumatyöryhmä, muusikko Riikka Laitinen, [email protected], puh. 044 076 6510
Taiteen edistämiskeskus, Pirkanmaan aluetoimipiste, visuaalisten taiteiden läänintaiteilija Vesa Varrela, [email protected], puh. 0295 330 842