Uutinen

Toinen taidekilpailu Penttilänrannassa

Rakennusliike Rakennus Hassinen Oy on päättänyt valita taidetta Joensuun Penttilänrantaan rakentamiinsa taloihin järjestämällä taidekilpailun. Kilpailuun on kutsuttu kolme taiteilijaa, Minna Kangasmaa Oulusta, Kaisu Koivisto Helsingistä ja Jukka Tuominen Helsingistä. Taiteilijoiden tehtävänä on luoda teosehdotus kahden jo rakenteilla olevan asuntokerrostalon yhteyteen. Kilpailu päättyy vuoden 2014 marraskuun lopulla ja teos on toteutettava ensi kesäkuun loppuun mennessä. Taideteoksen toteuttamiseen taiteilijapalkkioineen on käytettävissä 40 000 euroa.

Taidekilpailun palkintolautakuntaan kuuluu seitsemän henkilöä. He ovat taiteilijoita, rakennusasiantuntijoita ja Joensuun kaupungin edustajia.

 

Taidekilpailussa on käytössä uudenlainen toimintamalli, jossa ovat yhteistyössä Rakennus Hassinen Oy,  Ympäristötaiteen säätiö ja Taiteen edistämiskeskus. Ympäristötaiteen säätiö rahoittaa kilpailun järjestämisestä aiheutuvat kustannukset ja rakennuttaja, Rakennus Hassinen Oy,  maksaa teospalkkion sekä teoksen toteuttamisesta syntyvät kulut. Taidekilpailu on pilottikohde Ympäristötaiteen säätiön hankkeessa  Prosenttiperiaatteen edistäminen taidekonsultointia kehittämällä.

 

Penttilänrannassa toteutetaan prosenttiperiaatteista taidehankintaa. Joensuun kaupunki velvoittaa rakentajat käyttämään rakennushankkeiden toteuttamisessa kokonaiskustannuksista yhden prosentin suuruisen rahamäärän taiteeseen.

 

Lisätietoja:

Hannu Aaltonen p. 0295 330 911  [email protected]

läänintaiteilija, Penttilänrannan taidekoordinaattori

 

Tuomo Hassinen p. 0400 577 473    [email protected]

toimitusjohtaja, Rakennus Hassinen Oy

 

Erja Väyrynen p. 0440 987 561  [email protected]

asiamies, Ympäristötaiteen säätiö