Uutinen

Tule verkostoitumaan perjantaina 4. lokakuuta - HUOM! Tila muuttunut

Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen toimipiste järjestää yhdessä LUOVAMO - Luovien alojen informaatio- ja työnhakukeskuksen kanssa verkostoitumistilaisuuden perjantaina 4.10.2013 klo 14 - 15.30. Tilasekaannuksien vuoksi verkostoitumistilaisuus järjestetään tällä kertaa poikkeuksellisesti Turun Virastotalolla (Itsenäisyydenaukio 2, 2.kerroksen Niinistö -neuvottelutila).

Tilaisuus on tarkoitettu taiteen kentän, liike-elämän eri alueiden sekä julkisen ja kolmannen sektorin edustajille.

Verkostoitumistilaisuudessa yritysten ja yhteisöjen edustajat etsivät uusia mahdollisuuksia käyttää taidetta ja luovaa osaamista liiketoimintansa parantamiseen ja henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen sekä saavat ideoita oman toimintansa uudistamiseksi.

Taiteilijat puolestaan saavat ideoita taiteen erilaisista työllistymismahdollisuuksista. Tilaisuuksissa verkostoidutaan sekä oman ja muiden alojen taiteilijoiden että yrityskentän ja kolmannen sektorin edustajien kanssa.

Syksyn toisessa verkostoitumistilaisuudessa keskustelun avaa Tribeflamen Toruf Jernström. Aiheena on ”Peliyrityksen kasvutarina: Sijoitus Benji Bananas –peliin ja siihen liittyvät juridiset toimenpiteet”.  Alustuksen jälkeen käydään aiheesta vapaata keskustelua ja ideointia verkostoitumisen ohella.

Ilmoittautumiset sunnuntaihin 29.9 mennessä, paikkoja rajoitetusti.

Ilmoittaudu tästä

 

TERVETULOA!

Lisätiedot:

Miia Hyvönen, työnsuunnittelija
Taiteen edistämiskeskus
Lounais-Suomen toimipiste

[email protected]
puh. 0295 330 909