Uutinen

Tule verkostoitumaan Vimmaan perjantaina 7. marraskuuta!

Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen toimipiste järjestää yhdessä LUOVAMO - luovien alojen urapalveluiden kanssa verkostoitumistilaisuuden perjantaina 7.11.2014 klo 10 – 12. Tilaisuus pidetään nuorten taide- ja toimintatalo Vimmassa (Aurakatu 16, Turku), 3. kerroksen salissa.

Tilaisuus on tarkoitettu taiteen kentän, luovien osaajien, liike-elämän eri alueiden sekä julkisen ja kolmannen sektorin edustajille. Verkostoitumistilaisuudessa yritysten ja yhteisöjen edustajat etsivät uusia mahdollisuuksia käyttää taidetta ja luovaa osaamista liiketoimintansa parantamiseen ja henkilöstönsä osaamisen kehittämiseen sekä saavat vinkkejä oman toimintansa uudistamiseksi. Taiteilijat puolestaan saavat ideoita taiteen erilaisista työllistymismahdollisuuksista.

Marraskuun verkostoitumistilaisuuden teemoina ovat kansainvälisyys ja yhteistyö. Näkökulma on näyttämötaiteessa, mutta aihe soveltuu muuhunkin luovaan toimintaan.

”Teatterialan moninaistuminen, monikulttuuristuminen ja kansainvälistyminen luovat uudenlaisia tuotantotapoja ja innovatiivista tuotantokulttuuria. Kansainvälisyys on teatterin tekemiseen hyvin sopivaa keskinäistä dialogia, molemminpuolista vuorovaikutusta, joka avartaa teatteria taidemuotona ja tarjoaa mahdollisuuden taiteen alati tarvitsemaan, uudistavaan happihyppelyyn", alustaa Teatterin Tiedotuskeskuksen kansainvälisten asioiden päällikkö Jukka Hyde Hytti.

Teatterin tiedotuskeskus (TINFO) on asiantuntija ja tiedonvälittäjä, joka tekee yhteistyötä teatterin tekijöiden, teattereiden, festivaalien, teatterialan järjestöjen ja yritysten, kulttuuripolitiikan toimijoiden ja päättäjien, muiden esittävien taiteiden tiedotuskeskusten sekä Suomen kulttuuri-instituuttien ja edustustojen kanssa Suomessa ja ulkomailla.

Aamupäivän alustuksen jälkeen käydään vapaata keskustelua ja ideoidaan yhdessä verkostoitumisen ohella.

Ilmoittautumiset sunnuntaihin 2.11. mennessä. Paikkoja rajoitetusti. Alustuspuheenvuoro taltioidaan.

Ilmoittaudu tästä!

 

Tervetuloa! 

 

Lisätiedot:

Veera Laurila

Työnsuunnittelija | Arbetsplanerare

 

Taiteen edistämiskeskus | Centret för konstfrämjande

Lounais-Suomen toimipiste | Sydvästra Finlands regionalbyrå

 

Linnankatu 24, 20100 Turku | Slottsgatan 24, 20100 Åbo

puh. / tfn +358 295 330 909

 

www.taike.fi