Uutinen

Valoa Raatihuoneella

1.12.2015 klo 21 syttyy pitsitaiteilija Tarmo Thorströmin teos Rauman raatihuoneen julkisivuun. Teos juhlistaa vanhaa raumalaista pitsiperinnettä ja tuo valoa kaupunkilaisille keskelle pimeintä aikaa vuodesta.

Vanha Raatihuone on yksi Rauman museon kohteista ja tunnettu mm. historiallisesta pitsikokoelmastaan, joka sisältää useita satoja erilaisia pitsinäytteitä. Monelle nykyihmiselle vanhat pitsit ja nypläystaito tuntuvat olevan kuin toisesta maailmasta, jopa useiden valovuosien päästä. Samoin kuin näkemämme tähtien tuike on tapahtunut todellisuudessa kauan aikaa sitten, myös Vanhaa valoa, spectaculum 79 Ceti -teos tuo näkyville valon muodossa toista sataa vuotta sitten tapahtuneen pitsinnypläyksen.

 

Valotaideteos heijastetaan Vanhan Raatihuoneen julkisivuun ja tähtien lailla teos tulee näkyville vasta pimeän langettua. Aamunkoin aikaan valo piilottaa menneisyyden tapahtumat näkyvistä, kunnes pimeys taas saapuu uudelleen. Teos on esillä joulukuun alusta ainakin tammikuun loppuun asti.

 

Raumalainen Tarmo Thorström on valtakunnallisesti tunnettu nypläyksen uudistajana. Vuosi sitten Thorström loi Dronttohtorlai -teoksen Sepän talon seinään, nyt samalla aihetta hieman kehittäen hän on tehnyt Vanhaa valoa, spectaculum 79 Ceti -teoksen.

 

Näyttely on osa Taiteen edistämiskeskuksen valtakunnallista Valoa taiteelle -tapahtumaa. Satakunnassa valotaidetta on esillä sekä Porissa että Raumalla. Järjestäjinä Taiteen edistämiskeskus, Porin toimipiste, Rauman kaupungin kulttuuripalvelut ja pitsitaiteilija Tarmo Thorström.

 

Lisätiedot

läänintaiteilija Marjo Heino, p. 0295330822

pitsitaiteilija Tarmo Thorström, p. 0443219139 ja [email protected]

http://www.thorstrom.com/

https://www.facebook.com/thorstrom.tarmo/

https://www.instagram.com/tarmot/