Uutinen

Valokuvataiteilija Jari Silomäki sai valokuvataiteen valtionpalkinnon

Valtion visuaalisten taiteiden toimikunta on myöntänyt vuoden 2017 valokuvataiteen valtionpalkinnon Jari Silomäelle. Valtionpalkinnon jakoi kulttuuriministeri Sampo Terho. Arvoltaan 14 000 euron suuruinen palkinto maksetaan Veikkauksen tuotoista.

Palkintoperustelut:

Valokuvataiteilija Jari Silomäki on poliittisen valokuvan taitava uudistaja. Hänen valokuviensa lähtökohdat ovat älyllisiä ja kirjallisia.

Silomäki on löytänyt teoksiinsa visuaalisen kielen, joka väistää itsestäänselvyyksiä ja yksinkertaisia totuuksia. Silomäki rakentaa hitaasti ja huolellisesti kuvakokonaisuuksia, joissa hän käyttää muun muassa näyttelijöitä ja osin lavastettuja todellisuuksia.

Jari Silomäki viimeistelee parhaillaan kahta suurta näyttelyä, jotka jäävät suomalaisen valkokuvauksen historiaan. Framing the World tutkii internetin kansainvälistä blogikulttuuria. Se sisältää kuvasarjoja jokaisesta maailman 199 maasta. Toinen kunnianhimoinen teossarja keskittyy kehittyvien maiden uusrikkaiden tarinoihin. Silomäki poimii kameransa eteen yksilöitä, joiden tarinat piirtävät poikkeuksellisen tarkkaa aikalaiskuvaa globaalista, uudenlaisesta ihmisyydestä.

Silomäki opiskeli Turun taideakatemiassa ja valmistui taiteen maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 2007.

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 8.12.2017

Lisätietoja:

erityisasiantuntija Henri Terho, [email protected], p. 0295 330 901.