Uutinen

Valtion työyhteisöissä etätyöpäivät käynnistyvät taiteilijoiden ohjauksessa | Uutinen

Luovat aamunavaukset -pilottiprojektin tavoitteena on vahvistaa etätyötä tekevien yhteisöllisyyttä ja luovuutta sekä tehdä taiteilijan työtä tutuksi valtion työyhteisöissä.

Taiteen edistämiskeskuksen kehittämässä pilotissa on mukana Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä valtion yhteinen poikkihallinnollinen Törmäämö-konsepti. Kaikissa kolmessa tahossa järjestetään kevään aikana viisi Luovaa aamunavausta. Tapahtumia toteutetaan yhteensä 15. Aamunavaukset ovat etänä toteutettavia taiteellisia työpajoja.

Etätyön jatkuessa moni kokee työarjen kuormittavana. Monissa työyhteisöissä vapaamuotoiset läsnäolon hetket ovat käyneet harvinaisiksi ja etätyön arkeen kaivataan uudenlaisia käytännön tekoja, joilla vahvistaa yhteisöllisyyttä, iloa ja spontaania yhdessä olemista.

Taike haki vuoden alussa avoimella haulla taiteilijoita mukaan projektiin. Aamunavauksia ohjaavat kuva- ja performanssitaiteilija Katriina Haikala, sirkustaiteilija Kaisa Kortesoja & muusikko Antti-Jussi Kortesoja, teatteri-ilmaisun ohjaaja Milla Minerva Mertanen & tanssipedagogi Anna-Liisa Parkkinen, koreografi Ninni Perko sekä kuvataiteilija, muusikko Petra Streng.

Projektin kehittäjäkumppanina toimii Tuomas Tirkkonen (TupuCreative) ja siitä vastaa Taiken läänintaiteilija Krista Petäjäjärvi. Pilotille on myönnetty Valtiokonttorin Kaiku-hankerahoitusta.

Tutustu