Uutinen

Yhteisötaiteen triennaali VASTAAN+OTTO 2016

Ensimmäistä kertaa vuonna 2016 järjestettävä yhteisötaiteen triennaali avaa laajan näkymän taiteeseen, jonka lähtökohtana on ihmisten välinen kohtaaminen, vuorovaikutus ja yhteistyö. Teemalla VASTAAN+OTTO viitataan sekä vastaanottamisen ja vieraanvaraisuuden että vastustamisen ja vallankäytön kysymyksiin.

VASTAAN+OTTO levittäytyy länsirannikolle keväästä alkukesään 2016. Tapahtumapaikkakuntia ovat Helsinki, Kemiönsaari, Turku, Mynämäki, Rauma, Pori ja Vaasa. Kullakin paikkakunnalla yhteisötaidetta lähestytään eri näkökulmista sekä koti- että ulkomaisten taiteilijoiden toimesta. Ohjelmisto koostuu mm. taiteilijavierailuista, keskusteluista, teospresentaatioista sekä tapahtuma-aikana rakentuvista teoksista, jotka valitaan avoimen haun kautta.

Suomessa asuville ja toimiville taiteilijoille, työryhmille ja yhteisöille suunnattu teos- ja ohjelmahaku on avoinna 26.6.–31.8.2015. Haun kautta voi jättää teos- tai ohjelmaehdotuksen Turkuun, Kemiönsaarelle tai Poriin. Ehdotuksen toteutus- ja esitystapaa, kestoa tai kohderyhmää ei ole rajattu. Se voi pitää sisällään olemassa olevan tai uuden yhteisötaiteellisen teoksen, työpajan, teon tai tapahtuman, joka toteutetaan esimerkiksi interventiona, keskusteluna tai aktivismin keinoin. Ehdotuksessa tulee huomioida triennaalin kattoteeman lisäksi paikkakuntakohtaiset painopisteet ja tapahtuma-ajat:

  • Pori 18.4.–24.4.2016 | Taiteilijoiden ja paikallisyhteisöjen vuorovaikutus kaupunginosissa
  • Kemiönsaari 5.–8.5.2016 | Yhteisötaiteen merkitykset ja kokemuksellisuus
  • Turku 30.5.–5.6.2016 | Yhteisötaiteen yhteiskunnallisuus, sanoista tekoihin

Triennaalin järjestävät Koneen Säätiön ylläpitämä Saaren kartanon taiteilija- ja tutkijaresidenssi ja Taiteen edistämiskeskuksen Lounais-Suomen aluetoimipiste yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Mukana ovat mm. Helsingistä IHME-nykytaidefestivaali / Taidesäätiö Pro Arte ja Kemiönsaarelta Ateljé Tjuda Pedagogi / Arkipelag Workshop ry. Turusta Tehdas Teatteri -yhdistys ry ja Läntinen tanssin aluekeskus, Raumalta Raumars taiteilijavierasohjelma. Porista Porin taidemuseo, Turun yliopisto / Maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Porin lastenkulttuurikeskus ja sosiaalinen kulttuurikeskus Annankatu 6 / Porin kaupunki ja Vaasasta Platform ja Taiteen edistämiskeskuksen Pohjanmaan aluetoimipiste.

Lisätietoja: http://www.yhteisotaidevol2.net