Uutinen

Taidetoimikuntien ehdokasasettelu käynnistyi

Taiteen edistämiskeskus pyytää jäsenehdokkaita valtion ja alueellisiin taidetoimikuntiin 31. toukokuuta mennessä. Taideneuvosto nimeää jäsenet ensi vuoden alusta alkavalle kaksivuotiskaudelle syksyllä.

Valtion taidetoimikuntiin pyydetään ehdokkaita noin 220:ltä taiteen kannalta merkittävältä taholta ja alueellisiin taidetoimikuntiin noin 530:ltä taiteen aseman kannalta merkittävältä alueelliselta taholta.

”Toivomme saavamme runsaasti erilaisia ehdokkaita, jotka edustavat kunkin taiteenalan eri lajeja sekä taiteen kentän ja kulttuurin moninaisuutta”, toteaa taideneuvoston puheenjohtaja Risto Ruohonen.

”Laaja-alaisesti toimikunnan edustamia taiteenaloja tuntevat ehdokkaat ovat tervetulleita. Esittää voi useampaa henkilöä, jotta joukossa olisi runsaasti myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella vaikuttavia taiteen asiantuntijoita”, Ruohonen jatkaa.

Taideneuvosto on asettanut vuosille 2019-20 seitsemän taidetoimikuntaa. Niihin nimetään yhteensä 74 jäsentä. Alueellisia taidetoimikuntia on 13, ja niihin nimetään yhteensä 107 jäsentä.

Valtion taidetoimikunnat päättävät valtion taiteilija-apurahoista sekä muista taiteilijoille ja taiteilijaryhmille jaettavista apurahoista ja palkinnoista. Ne antavat myös lausuntoja muun muassa yhteisöjen hakemuksista sekä taiteilijaeläkehakemuksista.

Alueelliset taidetoimikunnat päättävät taiteilijoille ja taiteilijaryhmille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueillaan. Lisäksi ne antavat lausuntoja muun muassa lastenkulttuurin valtionpalkinnoista ja Lapsenpäivän palkinnoista sekä läänintaiteilijoiden toimialoista.

Toimikunnan jäsenellä tulee olla hyvä taiteellinen asiantuntemus sekä taiteen kentän tuntemus. Taideneuvosto huolehtii siitä, että toimikuntien taiteellinen ja muu asiantuntemus on monipuolinen. Myös kielelliset ja alueelliset näkökohdat otetaan huomioon. Sama henkilö voi olla jäsen enintään kaksi toimikautta peräkkäin ja sen jälkeen aikaisintaan kahden vuoden kuluttua uudelleen.

Taiken kirje jäsenehdokkaiden nimeämiseksi valtion taidetoimikuntiin

Tahot, joilta ehdotuksia pyydetään valtion taidetoimikuntiin

Taiken kirje jäsenehdokkaiden nimeämiseksi alueellisiin taidetoimikuntiin

Tahot, joilta ehdotuksia pyydetään alueellisiin taidetoimikuntiin

Lisätietoja: Esa Rantanen, taiteen tukemisen päällikkö p. 0295 330 720, [email protected]