Uutinen

Valotaideteokset ja -tapahtumat tuovat valoa kaamokseen Taiteen edistämispäivänä 1. joulukuuta

Taiteen edistämiskeskuksen Valoa taiteelle! -tapahtuma levittäytyy 14 paikkakunnalle eri puolilla Suomea. Osa teoksista elää yhden valaistun illan, osa jää kaupunkitilaan pidemmäksi ajaksi. Mukana on 27 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää.

Jyväskylässä, Kouvolassa, Kuopiossa, Oulussa, Raumalla ja Tampereella heijastetaan valotaideteos rakennuksen julkisivuun erilaisilla projisointitekniikoilla. Mikkelissä kaksi toriparkin sisäänkäyntiä muutetaan ikkunoiksi pakkashuuruiseen kaupunkiin. Helsingin Myllypurossa teos on vuorovaikutteinen arpakuutio, jonka silmäluvut loistavat eri väreissä.

Rovaniemellä Lappia-talon ikkunoihin heijastetaan materiaalipintoja, joissa tanssijan varjot ajoittain vierailevat. Seinäjoella ja Lahdessa järjestetään karnevalistinen yleisötapahtuma, jossa nähdään mm. strobo-valoja ja valomiekkoja. Porissa rautatien alikulku rakennetaan valoteosten galleriaksi. Turussa nähdään neonvalokirjaimia Taidemuseon katolla ja Joensuussa ripustetaan valoveistos Pielisjoen ylle.

Jyväskylässä julkaistaan myös Meela Leinon ja José Jácomen videotaideteos Visible Climate Change. Teos on Taideneuvoston valinta kampanjaan, jossa ilmastonmuutosta tehdään näkyväksi henkilöprofiilien, elokuvan, tekstin ja valokuvan keinoin. Päähenkilöinä on noin 30 asiantuntijaa, joita on kuvattu eri puolilla Suomea.

Valoa taiteelle! on kolmannen kerran järjestettävän Taiteen edistämispäivän teematapahtuma. Ohjelmassa on valotaideteoksia ja -tapahtumia kaikilla Taiteen edistämiskeskuksen toimialueilla. Valoa taiteelle! esittelee lukuisia mahdollisuuksia, joita valotaiteella on rakentaa näyttävää ja laadukasta ympäristöä. Valo on taidelajeja yhdistävä tekijä, ja monet eri alojen edustajat käyttävät valoa työssään – myös Valoa taiteelle! -tapahtumassa.

”Haluamme Taiteen edistämispäivänä tuoda taiteella ja valolla näkyväksi, että maailmassa on myös paljon inhimillisyyttä ja hyvyyttä. Nykyisessä pakolaispoliittisessa tilanteessa tarvitaan kärjistysten sijaan entistä enemmän vuoropuhelua ja keskinäistä ymmärrystä. Valo on meitä kaikkia koskettava ja yhdistävä tekijä, ja se viestittää toivosta ja uudesta mahdollisuudesta”, toteaa Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö.

Tapahtumaan osallistuvat seuraavat taiteilijat ja taiteilijaryhmät: Klas Eriksson, H2-ryhmä, Petri Hagner, Elisa Hillgen, Elina Katajamäki & Tanja Mytsak-Inkinen, Kirsi Jaakkola, Sirkku Ketola, Kari Kola, Immanuel Pax, Harri Peltonen, Jonne Pitkänen, Pouta-ryhmä, Tommi-Wihtori Roström, Terhi ja Janne Sammalmaa, Sanojen Satakunta -ryhmä, Veijo Setälä, Soft-ryhmä, Anu Sukanen, Antti Tenetz, Tarmo Thorström, Jukka Tilsa, Tuukka Toijaniemi, Riikka Vuorenmaa ja Mette Ylikorva.

Lisätietoja paikkakuntien ohjelmasta saa verkkosivustolta valoataiteelle.taike.fi

Seuraa tapahtumaa ja osallistu Facebookissa https://www.facebook.com/events/1635717426682878/

ja Twitterissä aihetunnisteella #valoataiteelle

Lisätietoja:

Erityisasiantuntija Henri Terho, Taiteen edistämiskeskus, [email protected], p. 0295 330 901

Tuottaja Pirita Kärkkäinen, Taiteen edistämiskeskus, [email protected], p. 0295 330 907